Liane Moriarty: Hyvä aviomies

Yksi syy aiemmin ihmettelemääni elo-syyskuun kirjojen vähyyteen oli se, että olin unohtanut yhden kirjan töihin (hups). Ostin pokkarikaupasta joskus matkalukemiseksi australialaisen Liane Moriartyn kirjan Hyvä aviomies (The Husband’s Secret, 2013, suom.  2014) ja työtavaroiden joukossa matkalukeminen oli kulkeutunut työhuoneen kaappiin. Sieltä löysin sen, muistin että kirja oli aika kiva ja viimein muistin ottaa sen kotiin loppuun luettavaksi.

Olen koettanut miettiä, mihin genreen Hyvä aviomies kuuluisi, mutta en ole oikein keksinyt miten sen luokittelisin. Se on viihderomaani, kyllä, mutta ei ihan chick-litin tasoista siirappia kuitenkaan. Se on selkeästi naisille suunnattu kirja: sen kaikki päähenkilöt ovat naisia, miehet ovat sivurooleissa naisten arjen rakentumisen eri puolien ollessa keskiössä. Hyvä aviomies ei ole mitenkään yllättävä tai kokeellinen, aiheeltaan kantaaottava tai mitään sellaista, mutta se on hyvin kirjoitettu, siinä on hyvä tarina ja osa henkilöistäkin suorastaan mukavia – ja ne vähemmänkin mukavat kiinnostavia.

Henkilöitä on useita, sillä Hyvä aviomies rakentuu usean päähenkilön toisiinsa kietoutuvista tarinoista noin yhden viikon ajalta ennen pääsiäistä Sydneyssä. Keskeisin on ehkä Cecilia, joka pyörittää täydellisen perheenäidin kotitalouttaan Tupperware-kutsuineen, koulun vanhempainneuvostoineen ja muine sosiaalisine aktiviiteetteineen. Moriarty vihjaa, vaikkei suoraan sanokaan, että Cecilialla on jonkinlaisia pakkomielteitä esimerkiksi kodinhoidon täsmällisyyden suhteen, mutta koska hän on kuin suoraan kotiäidin opaskirjan mallikappale, kukaan ei näe hänen neuroottisen tarkasti hoidetussa taloudessaan mitään kummallista. Cecilia nyt vain on täydellinen, kuten ovat myös hänen kolme tytärtään sekä matkustelevaa työtä tekevä aviomies John-Paul. Perhe on täydellinen, kuten avioliittokin, kunnes Cecilia avaa kirjeen jota hänen ei olisi pitänyt avata, eikä John-Paulin kirjoittaa. Kirjeen lukemisen jälkeen tapahtumat kärjistyvät viikossa.

Puoli seitsemältä herätyskello raastoi Cecilian julmasti ja nopeasti hereille. Hän makasi kyljellään kasvot John-Pauliin päin, ja he avasivat silmänsä yhtä aikaa. He olivat niin lähekkäin, että heidän nenänsä melkein koskettivat toisiaan.

Cecilia katsoi punaisten suonien pientä kirjailua John-Paulin silmävalkuaisissa, nenän ihohuokosia, harmaata parransänkeä vahvassa, lujassa, rehellisessä leuassa.

Kuka tuo mies oli?

Samalla asuinalueella tarinaan liittyy Cecilian tytärten koulussa St Angelassa työskentelevä leskirouva Rachel. Rachelilla on poika Rob, jonka vaimoa Laurenia Rachel inhoaa, mutta joiden poika Jacob on mummonsa silmäterä. Rachel elää tasaista elämää, mutta kärsii sisäisesti: hänen tyttärensä Janie murhattiin teini-iässä, eikä murhaajaa koskaan löytynyt. Rachel tietää tappajan, mutta ei ole löytänyt todisteita tätä nyt jo aikuista miestä vastaan. Kunnes hän katsoo vanhaa videonauhaa, josta paljastuvat Janien lähes viimeiset hetket. Rachelin painajainen tiivistyy pääsiäisen alusviikolla, jolloin on myös Janien murhan vuosipäivä, Rachelin vuotuinen sururituaali.

Ruudussa näkyi enää lumisadetta, ja Rachelin pää nytkähti, kuin häntä olisi lyöty. 

Sika. Murhaaja.

Rachel oli pullollaan adrenaliinia, täynnä vihan antamaa energiaa. Tämähän oli todiste! Uusi todiste kaikkien näiden vuosien jälkeen!

Vaikka Cecilian ja Rachelin elämissä on draamaa ja tuskaa kerrakseen, kaikkein kipeiten minuun osui Tessin osuus tarinasta. Tess on elänyt koko ikänsä sisaruksellisessa, melkein symbioottisessa suhteessa serkkunsa Felicityn kanssa. Nyt heillä on yhteinen firma kolmestaan: Tess, Felicity ja Tessin aviomies Will. Kunnes eräänä iltana tapahtuu juuri se käsittämättömin: Felicity ja William kertovat rakastuneensa toisiinsa. Tess ottaa poikansa Liamin ja karkaa samantien Sydneyyn äitinsä luokse. Liam menee St Angelan kouluun, ja Tess tutustuu myös Racheliin ja Ceciliaan. Täysin hajalle lyödyn luottamuksen kokoaminen, oikean ja väärän pohtiminen ja Tessin tilanteen kamaluus olisi syvällisemmin käsiteltynä romaanin aihe sinällään, mutta jo Moriartyn kevyemmälläkin käsittelytavalla se tuntui kipeältä. Kirjan naisista Tess oli suosikkini kaikessa tuskan ja elämänjanon purkauksissaan.

Tess tuli ajatelleeksi, että hänen tuskansa Willin ja Felicityn takia teki kaikista tunteista voimakkaampia, niin että kaikki mikä tuntui hyvältä, kuten moottoripyörän kallistuminen tai Connorin käsi reidellä, tuntui entistä paremmalta. Vielä viime torstaina Tess oli elänyt pehmeää, vaimennettua, tuskatonta pientä elämää. Tämä torstai-ilta oli kuin nuoruutta: huikaisevan kipeää ja äärimmäisen kaunista.

Mutta tekipä kuinka kipeää hyvänsä, Tess ei halunnut olla kotona Melbournessa leipomassa, katsomassa telkkaria ja hoitamassa laskutusta. Hän halusi olla juuri tässä, kiitää moottoripyörän selässä sydän jyskyttäen, tietäen olevansa elossa.

Lukuhaasteeni Kirjan vuosi 2015 on edennyt surkeasti, mutta osallistun silti tällä kohtaan 29. Kirja jonka tapahtumat sijoittuvat paikkaan, jossa olet aina halunnut käydä, sillä jo pitkään haaveeni on ollut päästä Australiaan.