ilon päiviä


Arki on alkanut työntäyteisesti lomien jälkeen. En ole juurikaan lukenut mitään, ja kirjoittamisenergiani olen kanavoinut erääseen artikkeliin, jonka deadline lähestyy vääjäämättä.

Onneksi arjen keskellä on kivoja ja iloisiakin asioita. Saimme siskoltani ja hänen poikaystävältään häälahjaksi teatteriliput Tampereelle. Olemme aikaisemmin käyneet yhdessä katsomassa Helsingin Kaupunginteatterissa näytelmän Komisario Palmun erehdys, ja nyt liput olivat Tampereen Komediateatterin kesänäytelmään Kaasua, komisario Palmu! 

Lähdimme jo aamupäivällä kotoa, joten Tampereelle päästyämme (ja Helsingin vahvistustenkin saavuttua) lounastimme Pizzeria Lucassa. Luca Platanian pizzojen ääreen pääseminen on ollut pitkäaikainen haave, sillä hänen ja Saku Tuomisen pizzakirja on muuttanut tyystin meidän käsityksemme hyvästä pizzasta. Pizzeria Luca lunasti kaikki odotukset.

Pizzojen ääreltä suutasimme teatteriin. Olin lukenut kehuja Komediateatterin näytelmästä, mutta en kovin tarkasti. En osannut odottaa, että komisario Palmu taipuu näin hersyväksi komediaksi. Nauroin läpi näytelmän, ja se on kyllä ihan kokonaan loistavan ohjauksen ja erinomaisten näyttelijöiden ansiota.

Esko Roine oli tietenkin vakuuttava Palmu, ja hänen etsiväapulaisensa Kokki (Ari-Kyösti Seppo) ja Virta (Lari Halme) mahtava parivaljakko. Shown kuitenkin varasti taiteilija Kuurna (Aimo Räsänen), joka hallitsi näyttämöä aina kun sinne astui. Näyttelemällä juuri sopivasti yli, hän oli täydellinen komediahahmo.

Näytelmä perustuu Mika Waltarin kirjaan Kuka murhasi rouva Skrofin? Olen lukenut sen, mutta en muistanut murhaajaa – enhän minä ikinä muista kirjojen juonia. Parasta oli kuitenkin saada nauraa näin makeasti ja samalla oppia, että Waltarin Palmu-kirjoja voi todellakin tulkita ihan dramaattisena salapoliisikirjana, mutta niissä on myös paljon hauskaa ja etenkin värikkäitä rooleja.

Valitettavasti Kaasua, komisario Palmu! oli vain kesänäytelmä. Meillä oli liput toiseksi viimeiseen näytökseen, joten suositukseni menevät siltä osin hukkaan. Komediateatteria voin kuitenkin lämmöllä suositella, ja kun itse seuraavan kerran mietin viikonloppulomaa Tampereella, Komediateatterin ohjelma tulee varmasti tarkistettua.

Iltapäivänäytöksen jälkeen kävimme majoittautumassa komeilla maisemilla varustettuihin huoneisiin Ilveksen 16. kerrokseen. Kävimme pikapikaa coctaileilla Torni-hotellin Moro-baarissa ihailemassa Tampereen maisemia sieltä käsin, ja sen jälkeen kiiruhdimme ravintola Tiiliholviin. Se oli tuttu jo viime syksyn synttäripäivälliseltä, ja nyt oli kiva käydä syömässä ravintolan kesämenu. Palvelu oli edelleen erinomaista, ravintola kiva ja viihtyisä, ja ruoka herkullista. Sunnuntaina kävimme vähän ostoksilla, mutta aika nopeasti lähdimme kotiin Papun luokse.

Niin kiva viikonloppu minulla oli, etten muistanut ottaa yhtään kuvia. Käyntikohteiden lisäksi parasta oli hyvä seura. Sisko poikaystävineen on virkistävää ja jokseenkin harvinaista seuraa. Jos asuisimme lähempänä, viettäisimme varmaan enemmäkin aikaa yhdessä, mutta nyt tapaamiset ovat vähän satunnaisia. Asia tosin korjaantuu tässä kuussa, kun tapaamme eri yhteyksissä kolmena viikonloppuna peräkkäin. Hyvä niin!

Mainokset

Ihan ilmoitusluontoisesti vaan tänne nyt totean, että en usko ehtiväni juurikaan tämän blogin äärelle tänä kesänä. Jos muutamasti edes ehtisin, mutta juuri nyt tuntuu epätodennäköiseltä.

Tämän loman teemana ovat nimittäin meidän häät. Kirjoitan niistä kyllä ahkerasti toisessa blogissa, mutta koska aika on rajallista ja juhlimiseenkin pitää jäädä aikaa, en usko ehtiväni kahden blogin äärelle kovin usein.

Mutta ehkä vähän tännekin, ainakin silloin tällöin! Ja loppukesällä viimeistään sitten.

Pitäisi varmaan viedä lottokuponki, niin hyviä aikoja nyt eletään. Tämän päivän uutiset eivät tosin ole yllätys vaan odotettu, mutta hyvältä tuntuu silti.

IMG_20170607_093831

Tapasin tänään korva-, nenä- ja kurkkupoliklinikan lääkärin. Käynti vastaanotolla oli edellytys kilpirauhasen leikkausjonoon pääsemiselle. Nyt olen viimeinkin jonossa! Odotusaika on kuukausien mittainen, välissä on pitkä kesäsulkukin, mutta silti: nyt on jotain konkreettista apua tiedossa. Lääkärin mukaan Basedowin tautilaiset pyritään leikkaamaan hoitotakuun määräämää 6 kk jonotusta nopeammin.

Olin lääkärin huoneessa noin kymmenen minuuttia. Se oli nopeasti ohi, mutta minua ei yhtään haitannut se, että tunsin olevani rutiiniasiakas. Sitä parempi, mitä rutiininomaisempi leikkaus on kyseessä, ettei tarvitse tehdä tästä vaikeampaa kuin se on. Lääkäri kertoi riskit (kilpirauhanen sijaitsee äänihuulten lähellä, siitä seuraa ääniriskejä), tutki perusjutut ja homma oli selvä.

Tiesin, että pääsen leikkausjonoon ja tiesin, ettei tämä päivä tuo vielä ratkaisua. Silti se on askel lähemmäs parempaa vointia ja nimenomaan henkisesti iso helpotus. Nyt tiedän, mitä tapahtuu ja suunnilleen missä aikataulussa, enkä joudu enää arvailemaan ja jossittelemaan. Tuntuu kuin tässä sairaustunnelissa olisi taas valoa.

Leikkaukseen asti Tyrazol-lääkitystäni säädetään endokrinologien kanssa ja vointini pyritään pitämään niin hyvänä kuin mahdollista. Sen suhteen olen skeptinen, koska neljän tai viiden viikon välein toistetuissa verikokeissa arvot ovat olleet tähän asti joko jotain liikaa tai liian vähän. Mutta minä selviän tästä, koska tiedän nyt, että syksy tuo helpotuksen.

Eniten toivon, että häiden aikaan en olisi kovin huonossa jamassa, että sydän kestäisi ja mieliala ei heittelisi – eikä painoni. Mutta oma ilonsa on sekin, että saatoin kertoa lääkärille häämatkan ajankohdan, jotta leikkaus ei olisi juuri sen alla tai sen aikana. Tosin tuskin siihen mennessä pääsisinkään, se kun on jo syyskuussa.

Olen kirjoittanut tästä sairaudestani esim. tämän vuoden helmikuussa ja huhtikuussa.

Viime viikolla meidän pienessä perheessämme oli moninkertaisesti syytä juhlaan. Nämä uutiset ovat niin hyviä ja tärkeitä, että vaikka nykypäivänä muutaman päivän takaiset uutiset ovat jo ”vanhentuneita”, haluan merkitä tämän juhlaviikon aikakirjoihin (aka blogiini).

Hyvät uutiset alkoivat 1. kesäkuuta. Silloin tuli tieto Suomen Akatemian myöntämistä huippuyksikkörahoituksista. Olen mukana Tampereen yliopiston kokemuksen historian tutkimuksen huippuyksikössä (HEX). Tämä tarkoittaa, että pääsen tekemään tutkimusta hyvin resurssoidussa, innovatiivisessa, kunnianhimoisessa, inspiroivassa ja kansainvälisessä tutkimusryhmässä.

Suomen Akatemian huippyksiköitä myönnettiin tänä vuonna 12 kappaletta. Ne ovat Akatemian rahoitusmallin runsaskätistä osuutta. Rahoitushakemusten läpimeno perustuu tutkimusidean innovatiivisuuteen, kansainvälisyyteen, vaikuttavuuteen ja tiedettä uudistavaan otteeseen. (Lisätietoja esimerkiksi Akatemian sivuilta, klik.) Tampereen yliopiston HEX-huipparissa on kaikkea tätä.

En voi millään muotoa ottaa kunniaa hakemuksen läpimenosta, sillä en ollut mukana tekemässä sitä. Pääsin huhtikuun alussa mukaan Akatemian tiloissa pidettyyn kansainvälisen tieteellisen raadin haastatteluun, mikä oli jännittävä mutta samaan aikaan erittäin kiinnostava uusi tilanne.

Sen lisäksi, että huippuyksikkö tuo perheemme elämään turvaa antaessaan minulle toimeentulon juuri alkaneen Koneen säätiön rahoittaman hankkeen jälkeenkin, se tarjoaa minulle myös niin innostavan ja iloisen paikan tehdä työtä, että tuskin maltan odottaa. Tunnen suurimman osan ryhmän tutkijoista, ja tiedän jo nyt että tulemme tekemään erittäin hyvää tutkimusta yhdessä. Älyllisesti huippari tulee olemaan minulle haaste, mutta kunnianhimolleni kyllä erittäin tervetullut sellainen.

Syksyllä tein Akatemian tutkijatohtorihakemukseni Tampereen yliopistoon, ja siinä yhteistyökumppanit olisivat olleet osittain juuri näitä samoja, joiden kanssa tulen huipparissa tekemään työtä. Minulla on siis ensin tämä nyt alkanut rahoitus, mutta todennäköisesti yhteistyö huipparin kanssa alkaa heti sen käynnistyessä ensi vuoden alussa. Mitä kaikkea se  käytännössä tarkoittaa, jää vielä nähtäväksi, mutta todennäköisesti ainakin seminaareja, konferensseja, keskusteluja, julkaisuja ja tiiviin, kannustavan ja hyvähenkisen oman tutkijayhteisön.

Tuskin oli tästä toivuttu, kun puoliso lähti vapaapäivältään töihin saamaan kunniamerkkiä. Kahvitilaisuus järjestettiin perjantaina 2. kesäkuuta ja kutsu noutamaan kunniamerkkiä oli tullut, mutta kutsussa ei kerrottu mikä prenikka olisi kyseessä. Varsin komean mitalin kanssa hän sitten tuli kotiin: perheessämme on ritari!

Virallinen kunniamerkin myöntöpäivä on Puolustusvoimain lippujuhla 4. kesäkuuta. Tasavallan presidentti myöntää kunniamerkkejä tämän päivämäärän lisäksi itsenäisyyspäivänä, mutta Puolustusvoimain lippujuhlassa painottuvat Puolustusvoimien henkilöstön kunniamerkit.

Suomessa on kolme ritarikuntaa, joista kunniamerkkejä jaetaan. Vapaudenristin ritarikunta, Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunta sekä Suomen Leijonan ritarikunta. Kaikilla niillä on vähän erilaiset perustamishistoriansa. Puolisolleni myönnettiin Suomen Leijonan ritarikunnan 1. luokan ritarimerkki. Olen ihan valtavan ylpeä!

hdr

Monen pilvisen ja kolean päivän jälkeen aurinko alkoi jälleen paistamaan. Auringossa hehkuvaa kesäaamua varjostivat vain uutiset Lontoosta: joko taas? Henkilökohtaisella tasolla viime viikko oli kuitenkin täynnä suurta iloa ja luottamusta tulevaisuuteen. Varjoisampia aikoja epäilemättä tulee taas, mutta ehkäpä näiden päivien innostamana jaksaa niiden varjojenkin yli.

 

Käväisehän lainaamassa kirja tai kaksi, huomaat – tulet selvästi onnellisemmaksi!

Eilen illalla tapahtui jotain todella onnellista ja yllättävää. Tai ei se nyt enää eilen yllättänyt muita kuin läheisiäni, sillä olin tiennyt asiasta jo muutaman viikon. Sain palkinnon: minut on valittu Joutsan kunnan vuoden 2017 kirjastokäyttäjäksi! Aikamoista!

Olen ihan todella otettu tästä palkinnosta. Kirjastot, etenkin oman kylän kirjasto, ovat minulle tärkeitä paikkoja. Toisaalta kirjastossa käyminen jokseenkin viikoittain on myös minulle niin itsestään selvää, että on melkein hassua, että se onkin palkinnon arvoista. Mutta ehkä se onkin niin, että itselle läheisiä arjen rutiineja ei osaa arvostaa, kohottaa tai kyseenalaistaa ennen kuin joku muu kiinnittää niihin huomiota. Joutsan kirjastossa on luettu blogiani, seurattu kirjaseikkailujeni päivityksiä ja oltu jopa huolissaan siitä, että meinasin pitää joskus kirjastotaukoa.

Palkintoa ei annettu lainausmäärien perusteella – sellaisissa lapsiperheet varmaankin veisivät voiton. Perusteluissa mainittiin kirjaston aktiivinen käyttö. Lainaan paljon, mutta olen myös puhunut lähipiirissäni oman kylän kirjaston käyttämisen puolesta ja käytän Keski-Suomen kirjastoverkkoa ahkerasti varaamalla ja tilaamalla aineistoa omaan kirjastoon. Nykyään varauksetkin ovat ilmaisia, mikä on aika mahtava palvelu – koko maakunnan kirjastot ovat ulottuvillani! Käytän kylän kirjastoa pääosin lukuharrastukseni välineenä, mutta välillä lainaan sieltä myös töihin liittyviä kirjoja, jos ne ovat siellä helpommin saatavissa.

Kaikkein rakkain kirjasto minulle on juuri tämä meidän oman kirkonkylän kirjasto. Sinne minut sisaruksieni kanssa vietiin jo ihan pienenä. Ensimmäisen kirjastokortin taisin saada vasta kun täytin seitsemän – koulun aloitus oli merkkipaalu siihenkin, vaikka olin osannut lukea jo sitä ennen. Muistan vielä hyvin silloisen kirjaston pohjapiirroksen. Oli henkisesti iso juttu, kun siirryin lastenkirjojen nurkasta nuortenkirjojen osastolle, ja se vasta olikin jännä kohta kun ensimmäisen kerran lainasin aikuisten puolelta jotain.

kirjaston ovikuva instasta

Kuva Instagramista tammikuussa 2016 @kirsimariahyt

Muistan, että juuri kirjaston poistohyllystä minulle ostettiin ensimmäinen oma kirjani. Muistikuva on sikäli väärä, että kyllä meillä on kuvakirjoja ollut sitä ennenkin. Mutta ensimmäinen oikea kirjani oli Peppi Pitkätossu, jossa oli kolme Peppi-kirjaa samoissa kansissa. Se on minulla edelleen, yksi rakkaimmista kirjoistani. Aluksi sitä luettiin minulle iltasatuna, kunnes totesin, että parempi lukea itse.

Ehkä toiseksi rakkain kirjastoni on Jyväskylän kaupunginkirjasto, jossa kävin aktiivisesti lukioaikoina ja sitten myöhemmin paluumuutettuani Jyväskylään. Juuri lukioikäisenä koin, että kirjasto oli turvasatama, kun myöhäinen murrosikä heitteli mielialoja. Opiskeluaikana asuin Turussa, ja Turun kaupunginkirjaston ihana vanha rakennus on ehkä kaunein kirjasto, jossa olen asioinut. Turkuun rakennettiin uusi, upea kaupunginkirjasto juuri kun muutin sieltä pois. Minulla on myös pääkaupunkiseudun kirjastoverkon HelMetin kirjastokortti, koska välillä olen lainannut matkalukemista Helsingissä viipyessäni. Ja tietenkin aktiivisessa käytössä on Jyväskylän yliopiston kirjaston kortti ihan työasioiden takia. Nykyään vietän paljon aikaa Lappeenrannassa, mutta jostain syystä en ole hankkinut sinne kirjastokorttia. Ehkä siinä on hidastanut aika vahva väliaikaisuuden tuntu: olemme koko ajan jossain määrin odottaneet, että avopuolisoni työt siirtyisivät pois Lehmusten kaupungista. Nyt näyttää siltä, ettei niin ihan heti tapahdu, joten voisin ihan hyvin tutustua myös Lappeenrannan kirjastoon. Kuntavaalien ennakkoäänet käytiin jo siellä antamassa.

Suomalainen sivistys ja sen kautta yhteiskunnan edistys ja hyvinvointi nojaavat kolmeen asiaan: peruskouluun, laadukkaaseen opettajankoulutukseen sekä laajaan ja tiheään kirjastoverkkoon. Kirjastokäyttäjän tunnustus on minulle tärkeä siksi, että pidän valtavasti arvossa suomalaista kirjastoverkkoa. Kirjastot ovat paljon muutakin kuin kirjojen säilytyspaikkoja: lainaksi saa esimerkiksi sähkönkulutusmittarin,  kävelysauvat tai vaikka kangaskassin kirjoille. Siellä voi lukea lehdet, tavata tuttuja tai vain käydä rauhoittumassa. Minulle juuri tuo kirjahyllyjen välissä kulkeminen tuo syvää rauhaa.

Kiitos Joutsan kunnankirjasto tästä kunniasta! Haluan olla palkinnon arvoinen ja blogata aiempaa ahkerammin kirjoista tänä vuonna.

Mikko Kuustonen on nuoruuden ajan idolini ja monin tavoin suosikkini myös aikuiseksi kasvettuani. Muutamien levyjen lisäksi minulla on koko joukko hänen biisiensä nuotteja, joista joitakin soitin aikanaan pianotunneillakin. Hänen musiikkinsa on kulkenut mukanani aina, tavalla tai toisella. Silti en ole koskaan nähnyt häntä livekeikalla, en ennen kuin eilen.

Abrakadabra ilmestyi vuonna 1992, jolloin olin 11-vuotias. Isosiskoni näki Kuustosen jossain – koulussa? kesäleirillä? – livenä, ja toi mukanaan Abrakadabran kuvista tehtyjä promokortteja. Niissä kuvissa Kuustosen hiukset ovat pitkät ja vankasti kiharat. Mahtavaa ysärilookkia! Se kortti on jossain tallessa vieläkin, toivon ainakin niin.

Lauleskelen aina välillä Abrakadabraa ja tarttuvaa Joo mä tuun -rallia, joista väistämättä nousee hymy huulille. Nuori runotyttösieluni henkäili aikanaan Auroraa ja koetti kovasti ymmärtää, mistä siinä lauletaan – vieläkään en oikeastaan tiedä, mutta onhan se jäätävän kaunis. Ei kyyneltäkään soi kotonani aina jos oli vähänkään sydänsurujen aihetta, eikä aina tarvinnut edes olla. Se vain on yksi suosikeistani: älä itke, nainen, keikarin vuoksi / hän ei ansaitse kyyneltäkään / eikö niin kun käännyit hän pakoon juoksi / hän ei ansaitse kyyneltäkään. Lämmin suhteeni kantriin ja bluesiin on pitkälti Kaartamo-Kettunen-Kuustonen -trion ansiota. Ruusunnuppu tyttöni mun / mulla on ikävä luokse sun / ja luokses palaankin taas kun / työt on tehty ja paikat on puts plank. Ja minä rakastan sitä huuliharppua aina kun se biisien väliosissa kuuluu!

Tänä yönä tulee talvi / ja tekee mustasta valkoisen  soi aina loka-marraskuussa. Se on kipeän koskettava erobiisi: minä jälleen kuvasi selaan / kaikki katseesi katselen […] Jospa tietäisit naiseni mitä on kaipuuni. Kuustosella on hyvin paljon sanoituksia, joissa kerrotaan reissuelämästä ja matkasta kotiin. Nykyään ymmärrän niitä vielä entistäkin paremmin, mitä tarkoittaa tunnen tämän ikävän / sillä on sun nimesi / niin ja vieläkin enemmän / kaipauksella on kasvosi. Se on yksi arkipäivieni teemalauluista – kuten myös joo mä tuun, avataan paras viini / joo mä tuun, nuku mun syliini, kun itsekin aika paljon ajelen Lappeenrannan ja kodin väliä.

Mikko Kuustonen

Mikko Kuustonen, Jyväskylä 16.3.2017

Kuustosen laulut ovat täynnä vahvoja, persoonallisia naisia. Laulussa Jerusalemiin Katariina kulki koko matkan / minä puoliväliin jäin, ja yksi rakastetuimmista Kuustosen lauluista lienee Onnentyttöhän kuulee  naurun enkelten / ja siihen nukahtaa. Kaartamo-Kettunen-Kuustonen -kokoonpano laulaa eräässä hienossa kappaleessa kuningattaresta ja toinen sanoitus kertoo kylmästä kuningattaresta. Ja entä sitten se ensirakkaus, joka oli aivan kuin Peyton Placen Allison / mulle opetit sen mitä rakkaus on.

Pahoina päivinä voi voimautua: kun aika on / ole rauhassa, levoton / kun aika on / minä palaan, kun aika on.  Tai jaksaa vielä vähän aikaa / ehkä huomiseen. Tai muistaa valkoisen miehen kalpean rakkauden Taivas varjele –kappaleen sanoituksen avulla. Yhdestoista hetki avautui suuremmalle yleisölle viime syksynä Suvi Teräsniskan hienona versiona.

Viime vuosina Kuustonen on tehnyt enemmän muita kuin musiikkitöitä. Sanataituria on voitu nähdä muun muassa Hyvät ja huonot uutiset -ohjelmassa, jossa hänen itseironinen huumorinsa loistaa. Vain elämää -tv-sarjaan osallistuminen sai Kuustosen innostumaan biisintekoon uudelleen, ja nyt on ilmestynyt pitkän tauon jälkeen uusi levy. Vain elämää -sarjastakin Kuustonen veti eilen kaksi biisiä, ja yleisössä moni muukin kuin minä oli selvästi odottanut etenkin Woyzeck-vetoa.

Huuliharppu

Mikko Kuustonen Jyväskylässä 16.3.2017

Huolimatta pitkän ajan faniudestani en ole koskaan nähnyt Kuustosta livekeikalla. Kun syksyllä kuulin, että Kuustonen tekee konserttisalikiertueen, ei tarvinnut kahdesti harkita lippuostoa. Eilinen konsertti sisälsi paljon uuden levyn kappaleita, joita en vielä eilen tuntenut, mutta nauroin ääneen kun tajusin osanneeni joka ikisen keikalla esitetyn vanhemman biisin ulkoa. Naurun ja silkan ilon seassa itkin myös, itkin jo keikan toisen biisin kohdalla. (Selitys: Kilpirauhasongelmat aiheuttavat herkkäitkuisuutta, ja olenhan minä muutenkin kauhea vetistelijä.)

Ostin uuden levyn, ja tiedän pitäväni siitä jo nyt. Se sisältää hauskasti viittauksia vanhoihin biiseihin. Esimerkiksi Käpälämäki-kappaleessa lauletaan joo mä meen, mä meen jota ei voi olla vertaamatta takavuosien joo mä tuun -hittiin – molemmat päättyvät samaan vierekkäin nukahtamiseen. Käpälämäki on muuten selkeästi tämän levyn hyväntuulisin laulu, ja kytkeytyy mielestäni myös vanhempaan Hyvällä tuulella -biisiin.

Mikko ja bändi

Mikko Kuustonen & bändinsä Jyväskylässä 16.3.2017

Eilisessä konsertissa yhdistyi hienosti vanhojen biisien nostalgia ja uusien promoaminen. Uusi bändi osoitti myös olevansa huippulaatua. Kaikenkaikkiaan ihanan iloinen musiikki-ilta, kiitos Mikko Kuustonen!

Hyvät ja huonot uutiset jatkuu uusin jaksoin ensi maanantaina. Jes!

Kiitos, Koneen Säätiö.

Olen tänään saanut myöntävän rahoituspäätöksen hankkeelleni Vanhemmuus sijaishuollossa kasvaneiden elämänkerronnassa, 1950-1990. Olotila on sanoinkuvaamattoman riemullinen.

Olen riemuissani siitä, että ylipäätään saan jatkaa tutkijana. Rahoitustilanteen epävarmuus, koko ajan piinaavammaksi käyvä kilpailu rahoituksesta ja kiihtyvä tulospaine ovat tehneet tutkijan työstä hyvin vähän houkuttelevan. Toisaalta se on parasta, mitä osaan ja työ josta nautin, enkä kevyin mielin valmistautunut luopumaan ammatistani rahoitustilanteen ja työttömyyden vuoksi. Siksi Koneen Säätiön joululahja on erittäin suuri ja tärkeä. Saan jatkaa tutkimusta, jolla on merkitystä niin minulle, tiedeyhteisölle kuin yhteiskunnalle laajemmin.

Tämä rahoitus on pisin, mitä minulle on koskaan myönnetty yhdellä kertaa. Se on apuraha, eikä siis työsuhde, mutta käytännössä se tarkoittaa, että minulla on töitä vuoden 2019 loppuun asti. Se tarkoittaa myös sitä, että todennäköisesti tämä on viimeinen työni post doc -vaiheen tutkijana. Tänä aikana minun tulee kerätä ansioita dosentuuria varten, jotta voin edetä tutkijan urapolulla.

Rahoituspäätös tarkoittaa siis, että sain töitä ensi kesäkuusta alkaen (jolloin edellinen rahoitukseni päättyy). Se tarkoittaa kovaa, kiireistä, henkisesti vaativaa ja koko ajan vaatimuksiltaan kasvavaa työtä. Mutta se tarkoittaa myös, että olen jälleen mitattu ulkopuolisten arvioijen silmin riittävän hyväksi, riittävän kelpaavaksi sekä sopivaksi tekemään tätä työtä.

Lastensuojelun menneisyys -selvitys oli tärkeä tälle maalle ja yhteiskunnalle, mutta myös aivan valtavan tärkeä minulle ihmisenä ja tutkijana. Tämä nyt rahoitusta saanut hanke jatkaa sen jalanjäljillä ja nojaa pitkälti osaamiseen, jota edellisessä työssäni olen kartuttanut.

Kiitos, Koneen Säätiö. Parempaa jouluyllätystä en olisi voinut toivoa.

 

Seuraava sivu »