Anna Peltola: Tunnetartunta. Tuuma-kustannus 2024.
Kirja saatu kustantajalta.
Olen viimeisen parin vuoden aikana opiskellut sekä omaan tahtiini että työn mahdollistamissa henkilöstökoulutuksissa erilaisia tunnetaitoja. Kiinnostuin tunteiden tunnistamisesta, nimeämisestä ja lempeästä hyväksymisestä tultuani äidiksi ja pohtiessani, millä tavoin haluan varustaa omat lapseni aikuisuutta varten. Toisaalta työelämä on antanut uusia näkökulmia tunnetaitoihin. Juuri näiden työelämäyhteyksien vuoksi kiinnostuin Anna Peltolan kirjasta Tunnetartunta, ja pyysin siitä esittelykappaleen Tuuma-kustannukselta.
Tunnetartunta on tietokirja tunnetartunnasta ilmiönä sekä sen vaikutuksista arkielämässä. Alkuosa sisältää kuvauksen tunnetartunnan syistä ja taustoista. Toinen osa kirjasta keskittyy tunnetartunnan myönteisiin ja haitallisiin vaikutuksiin. Kolmanteen osaan tultaessa lukija saakin jo kaipaamiaan vastauksia siihen, miten tunnetartuntoihin voi itse vaikuttaa. Lukuihin on upotettu yhteensä neljätoista harjoitusta, joilla omia tunnetaitoja voi vahvistaa ja tunnetartuntoja tunnistaa sekä sen kautta nimetä.
Yksinkertaistettuna tunnetartunta tarkoittaa sananmukaisesti tunteiden tarttumista. Esimerkkejä tunnetartunnasta on helppo löytää erityisesti uhkaavista ja huolestuttavista tilanteista, sillä pelko tarttuu. Se on geeneissämme: ympäristöön reagoiminen on ollut selviytymiskeino, ja on sitä edelleen monilla laumaeläimillä. Tunnetartunta tarkoittaa kuitenkin muutakin kuin ”taistele tai pakene” -reaktion leviämistä ihmisjoukossa. Se on ilmiö, joka mahdollistaa esimerkiksi syvän tunneyhteyden tuntemisen toiseen ihmiseen, toisen asemaan asettumisen ja niiden kautta hoivan ja huolenpidon. Anna Peltola on työterveyspsykologi ja psykoterapeutti, minkä vuoksi kirja lähestyy aihetta erityisesti juuri työelämän ja työarjen kautta.
”Tunnetartuntoja tapahtuu arjessamme päivittäin. Ihmisten välillä ilot, naurut, surut, kivut, ahdistukset ja tunnemyrskyistä tyyntymiset voivat tarttua.”
Peltola kuvaa ihmisten moninaisuutta. Herkkyys tunteille, kyky reagoida toisten ilmeisiin tai peilata toisten eleitä vaihtelevat eri yksilöillä. Ne eivät ole hyviä tai huonoja asioita, ainoastaan erilaisia taipumuksia. Kirjan lukuisat esimerkkitarinat ovat aikuisten kertomuksia omista kokemuksistaan ja havainnoistaan tunnetartunnoista. Lukiessani aloin vähitellen käsittää, miksi ajauduin väitöskirjaa tehdessäni niin voimakkaaseen ahdistukseen ja itkin usein iltaisin töistä lähtiessäni. Hyvää tarkoittava vertaistuki kääntyi minua vastaan, kun imin muiden pahaa oloa itseeni. En tuolloin, yli 10 vuotta sitten, osannut lainkaan suojautua tunnetartunnalta. Olisipa tämä kirja ollut olemassa silloin! Myöhemmässä hankkeessa tein suuren määrän haastatteluja, joissa kaltoinkohdellut ihmiset kertoivat elämästään ja kokemastaan pahuudesta. Silloin työvälineeni suojautua olivat jo paremmat, mutta Peltola sanoittaa kokemukseni jälleen tutkimuksen kielelle. Altistuin silloin sijaistraumatisoitumiselle, mikä johti pidemmällä tähtäimellä haaveeseen toisenlaisesta ammatista – ja sillä tiellä olen nyt.
”Sijaistraumatisoituminen on empatian ja tunnetartunnan tuottama reaktio äärimmäisessä tilanteessa, kun ihminen todistaa ja myötäelää toisen traumaattista ja järkyttävää kokemusta.”
Puhuimme sijaistraumatisoitumisesta tuolloin työryhmämme kanssa, mutta esimerkiksi työnohjaajamme olisi ehkä ollut hyvä käyttää tämän kirjan sanastoa yrittäessään auttaa ryhmäämme vaikean – mutta sitäkin tärkeämmän – tutkimuksen äärellä.
Peltola kirjoittaa myös esimerkiksi peilaamisesta eli toisten asentojen, ilmeiden tai puhetapojen tiedostamattomasta jäljittelystä. Olen jo varhain huomannut, että minulla on taipumusta peilaamiseen, mutta olen pitänyt sitä huonona ominaisuutena, hankaluuksia tuottavana tapana, typeränä miellyttämisenhaluna. Peltola antaa minulle synninpäästön, ja tuntui todella helpottavalta lukea, ettei peilaaminen on hyvä tai huono asia, se on vain ominaisuus, jonka taustalla on pyrkimys yhteyteen ja vuorovaikutukseen. Tunnetartunnoissa on kyse aivojen peilisolujen reaktioista toisten ihmisten ilmeisiin, eleisiin ja ääneen. Peltola kertoo, että tutkimus on osoittanut vahvasti empaattiset ihmisten peilaavan toisia enemmän kuin ne, jotka eivät ole juurikaan empaattisia. Olen herkkä, ja siinä missä voin suhtautua hyväksyvästi omaan herkkyyteeni, voin myös tiedostaa peilaamiseni ja alkaa toimia sen kanssa yhteydessä ja yhteistoiminnassa.
”Tunneherkkyydessä on niin ikään paljon elämää rikastuttavia puolia. Se voi olla elämässä suuri voimavara.”
Kirjan johdonmukainen eteneminen ilmiön kuvailusta vaikutuksiin ja edelleen siihen, miten lukija voi vaikuttaa asioihin, toimii erinomaisesti. Kirjan vahvuus on siinä, että vähäinenkin nykyhetken keskustelun tunteminen riittää: tunteiden paradigma hallitsee keskustelua niin monilla tutkimuksen ja yleisen keskustelun alueella, että jokainen tietää siitä jotain. Peltolan kirja sisältää paljon muualta tuttuja asioita esimerkiksi tunteiden tärkeydestä ja yhdistää sitä uuteen tietoon tunnetartunnasta.
”Hyvät tunnetaidot näkyvät yleensä muille jättämissämme tunnetartunnoissa selkeytenä ja johdonmukaisuutena. Kun sanaton ja sanallinen viestintämme on linjassa keskenään, toisten ihmisten on helppo lukea meitä vuorovaikutuksessa.”
Opin asioita kirjaa lukiessani ja etenkin muutamia viikkoja sen sisältöjä ajatuksissani kuljetettuani aika paljon itsestäni ja omasta toiminnastani. Suunnittelen jatkavani tunnetaitojen opiskelua, ja uskon törmääväni tunnetartunnan käsitteisiin myös jatkossa. Olen oman kasvuni ja kehittymiseni vuoksi kiitollinen tästä kirjasta, ja laitan sen mieluusti lähipiiriini halukkaille lukijoille lainakierrokselle.
Tuuma-kustannuksen sivuilla voit kuunnella Anna Peltolan webinaarin tunnetartunnoista.
Anna Peltola on vieraana Nina Lyytisen Psykopodiaa-podcastin kahdessa jaksossa. Podcast on vapaasti kuunneltavissa ainakin Spotifyssa.
Illuusioita 