arkihelmiä


Ennen kuin ryhdyn pureskelemaan viime viikon Rooman-loman tunnelmia, kerron teille muutaman sanan matkaa edeltäneestä Habitare-vierailustani. Kirjoitin tämän postauksen ensimmäisen version jo ennen häämatkaa, mutta wordpress kadotti luonnoksen jonnekin, enkä enää ehtinyt aloittaa alusta. Siksi teksti on nyt ehkä vähän epäinformatiivisempi eikä lainkaan niin fiilistelevä kuin heti Messukeskuksesta kotiuduttuani kirjoittamani.

Pääsin Design Pylsyn ystävällisellä avustuksella ensimmäistä kertaa vierailulle Habitareen. Habitare on sisutuksen ja desingin suuri vuotuinen messutapahtuma, jonne olen jo pitkään halunnut päästä nuuhkimaan tunnelmaa ja ihastelemaan kauniita sisustusideoita. Oma kotimme on ennen kaikkea viihtyisä kodin tuntuinen koti ja vasta toissijaisesti silmänilo ja designhelmillä kuorrutettu, mutta toki ymmärrän etteivät nämä kaksi asiaa aina sulje toisiaan pois (vaikka välillä siltä vaikuttaa).

Kävin Habitaressa perjantaina iltapäivällä jo vähän väsyneenä, mutta silti innokkaana. Huonekalupuolen ohitin melko nopeasti. Siellä olisi kivempaa kierrellä yhdessä puolison kanssa jossain vaiheessa, kun pohditaan jonkin isomman huonekalun hankintaa (ei siis ihan lähiaikoina) tai suunnitellaan yhdessä uutta kotia jonkin tulevaisuuden muuton yhteydessä. Nyt olin vähän liian väsy jaksaakseni keskittyä huonekaluihin. Sen sijaan kiertelin melko päämäärättömästi kodinsisustuksen osastojen lomassa. Ihastuin esimerkiksi Annon osaston rauhalliseen tunnelmaan. Suosikkini oli Havin osasto, jonka kauniin siniset seinät, harmonisen syksyiset värit, kynttilät ja huovat vastasivat täydellisesti syksyn tunnelmointia kaipaavaan mieleeni.

havi 1

havi 2

Havi on onnistunut minusta erinomaisesti viime vuosien brändiuudistuksessaan. Lapsuusmuistoihin kuuluvista vihreistä Havi-saippuoista ja mäntysuovasta on tultu pitkälle: Havi’s tuotemerkki tarjoaa tänä päivänä tyylikkäitä, kauniita ja harmonisia sisustustuotteita monenlaisiin koteihin. Kynttilätehtaalla Riihimäellä valmistetaan paljon muutakin kuin hyvälaatuisia tuikkuja, ja yrityksellä on pitkä historia. Olen ostanut Havin tuotteita viime aikoina lähinnä Imatralla sijaitsevasta tehtaanmyymälästä, mutta kerran myös verkkokaupasta. Nyt tein messuostoksia: kesästä muistuttavan tuoksukynttilän niihin iltoihin, kun olen yksin kotona, sekä ihanan pehmeän hamam-kylpypyyhkeen, jonka toinen puoli on froteeta. Olen suunnitellut hankkivani hamam-pyyhkeen treenikassiin, koska se menee pieneen tilaan ja kuivuu nopeasti, mutta nyt ostin pyyhkeen kyllä ihan vain hemmotteluksi itselleni.

Kävin myös tervehtimässä Anu Pylsyä Design Pylsyn osastolla. Anu on Joutsasta eli jokseenkin naapurista, ja tuttu pitkältä ajalta. Hänen vanhasta kyläkoulusta hienosti remontoimalla ateljeellaan on melkein pakko vierailla joka kesä, ja pari kertaa olen ollut siellä myös pihakirppistelemässä. Nyt mukaan tarttui musta leikkuulauta, joka mielestäni sopii hyvin meidän Lappeenrannan kotiin – ja kelpasi hyvin myös puolison makuun.

IMG_20170924_180814_650

Kanttarellit mökiltä, leikkuulauta Design Pylsy.

Habitaren yhteydessä järjestettiin myös antiikkimessut, missä viihdyinkin pitkään. Vanhoja tavaroita pursuavien pöytien välissä oli tarjolla niin paljon silmänruokaa, että jos rahatilanteeni olisi parempi, olisin epäilemättä kantanut säkillisen kauniita astioita kotiin. Nyt kuitenkin tyydyin vain ihastelemaan, sillä antiikkimessuilla hinnat eivät varsinaisesti ole ”löytötasoa”.

antiikki 3

antiikki 1

antiikki 4

Sisustaminen ja kodin viihtyisäksi tekeminen on yksi niitä asioita, jotka yhdistävät minua ja puolisoani. Siksi uskon, että Habitaressa olisi kiva käydä jonain vuonna myös yhdessä. Vaikka minä ehkä viihdyn tilpehööriosastolla häntä paremmin, riittäisi Messukeskuksessa nähtävää reilusti molemmille. Ehkä jonain päivänä sitten!

Mainokset

Heikkouteni kauniisiin astioihin on saanut suurta yllykettä viime vuosina, kun puolison lähisukulaisissa on astioihin vielä pahemmin hurahtaneita – ja minun onnekseni myös asiantuntemusta. Astiavitriini on täyttynyt hitaasti mutta varmasti etenkin erilaisilla lasiastioilla, ja samalla oma makuni astioiden suhteen on muuttunut. Arvostan astioiden kauneutta, mutta harvoin hankin mitään vain koristeeksi. Astian pitää olla käyttöesine, ja siksi en osta mitään ylettömän arvokkaita keräilyharvinaisuuksia.

Jo varmaan kymmenen vuoden ajan olen kerännyt pala palalta itselleni Arabian vanhaa Kosmos-sarjaa. Tuo vihreänruskea astiasarja on Gunvor Olin-Grönqvistin suunnittelema, ja se on ollut Arabian tuotannossa 1960- ja 1970-luvuilla. Olen saanut ystäviltä lahjaksi monia osasia astiastooni, sillä sarjaa on aika usein kirpputoreiden löytökoreissa edulliseenkin hintaan. Kosmos-kokoelmani on jo aika suuri.

kosmos 1

Mutta niin se ihmisen maku muuttuu: minä aion luopua Kosmoksestani. Vähän kipeäähän se tekee, mutta asia on kuitenkin kypsynyt vähitellen. Emme juuri koskaan käytä näitä astioita, mikä on vähän sääli. Huomaan kuitenkin valitsevani mieluummin valoisampia, keveämpiä astioita kattaukseen. Vuoden sisällä yhdistämme puolison Lappeenrannan kodin astiat yhteisiin, ja Kosmos jäisi siinäkin prosessissa ylijäämäksi. Odottaessani ja toivoessani sitä vaihetta, että meillä on vain yksi koti, yritän myös järkeistää astioiden määrää ja yhteensopivuutta. Ja sitä paitsi M inhoaa Kosmosta… (Mutta hän on moneen kertaan sanonut, ettei siitä sen takia tarvitse luopua – päätös on kokonaan minun tekemäni.)

kosmos 2

Sovin jo astioita keräilevän sukulaisen kanssa häntä kiinnostavien osasten kohtalosta, mutta lopuille yritän löytää ostajan tai jälleenmyyjän. Painavien posliiniastioiden roudailu pitkin maata ei ole ihan simppeli juttu, joten täytyy suunnitella miten tämän toteutan. Onneksi ei ole kiire. Ja aina on myös SPR:n Kontti, joka saisi Kosmoksesta hyvät rahat hyvään tarkoitukseen.

Esineet ovat vain esineitä, tiedän sen. Mutta silti tuntuu kuin yksi vaihe elämässä päättyisi, kun Kosmokset poistuvat. Nyt on oikea aika, tiedän sen, mutta silti mieli on vähän haikea. Se toki korjaantuu, kunhan alan tehdä kirpputorilöytöjä paremmin sopivilla astioilla ja tyhjä koko vitriinissä täyttyy.

Viime viikolla eräänä päivänä ajatus työhuoneella istumisesta ahdisti. Erään kollegan ja ystävän kanssa oli tarkoitus lähiaikoina palaveerata aineistonkeruun tiimoilta, mutta tapaamisaikaa ei ollut vielä sovittu. Päähänpistosta laitoin viestin hänelle ja tarjouduin kyläilemään. Ystäväni on äitiyslomalla, ja äitiyslomalaisen häirintä työasioilla on tietenkin väärin. Hän kuitenkin oli jo aiemmin suostunut siihen, että hoidamme tämän asian yhdessä. Sitä paitsi kokemukseni mukaan suurin osa vanhempainvapaalla olevista (naisista) on vain mielissään, jos joku tulee välillä vähän puhumaan työasioista.

Minulla kävi tuuri: ystäväni ja hänen pikkupoikansa sen päivän meno ei ainoastaan ollut peruuntunut, vaan heillä myös oli auto käytössään. Hän ehdottikin, että sen sijaan että ajelisin heidän kotiinsa Jyväskylän lähikuntaan, tapaisimmekin Vaajakoskella Teeleidin tehtaanmyymälän Tikkulan samovaaribaarissa. Hurraa! Olin tietenkin heti valmis, sillä Tikkula oli minulle vielä uusi tuttavuus.

Teeleidi on teenystävän paratiisi Jyväskylässä. Aiemmin heillä oli kahvila Lutakon kaupunginosassa, mutta viime kesänä yritys vuokrasi käyttöönsä uudet tilat. Teeleidin teehuone sijaitsee nyt Kramsunkadulla Älylässä, aivan yliopiston kupeessa. En ole vielä ehtinyt käymään uusissa tiloissa, mutta nyt oli kiva tilaisuus käydä tutustumassa Tikkulaan.

Tikkulan tehtaanmyymälä sijaitsee Vaajakosken entisen tulitikkutehtaan tiloissa. Sinne täytyy käytännössä mennä jollain omalla kulkupelillä eli pyörällä tai autolla, sillä julkiset yhteydet eivät ole kovin kaksiset. Tikkulassa on pieni myymälän ja kahvilan yhdistelmä. Kahvilasta puhuminen taitaa kuitenkin olla virhe, sillä tarjolla on vain teetä.

Paikka ei ollut meille tuttu, joten emme olleet varmoja miten palaverin pitäminen siellä onnistuisi. Kun astuimme sisään kävikin ilmi, että kahvilassa ei ole varsinaisia pöytiä lainkaan. Sen sijaan seinustalla oli baarituolit ja kapea seinänvieruspöytä. Sehän riitti! Varmistimme myyjältä, että hänelle on ok jos vähän pidämme palaveria, ja totta kai se sopi hänelle. Olimme sillä hetkellä (ja suurimman osan ajasta) ainoat asiakkaat, joten emme häirinneet ketään tai vieneet paikkoja keneltäkään.

IMG_20170825_111652 (2)

Saimme mukilliset höyryävää mustaa teetä, kehotuksen nauttia herkkuja ja viihtyä vapaasti. Ja niinhän me viihdyimme! Itse työasia oli oikeastaan hoidettu viidessä minuutissa (otin minä läppärinkin esille muodon vuoksi), mutta perjantainen keskipäivään hetki sujui varsin leppoisasti jutellen ja kuulumisia vaihtaen. Pikkumies viihtyi hänkin hyvin, naureskeli vain ja innostui siinä vaiheessa kun tajusi, että tilassa kaikuu kivasti.

IMG_20170825_114839

Samovaaribaarissa tee luonnollisesti hautui kauniin kiiltävässä samovaarissa, jota tosin emme ihan osanneet käyttää… Santsimukilliset kuuluivat hintaan. Koska työntekijällä oli kiireitä tehtaanmyymälän takahuoneessa (miksipä hän olisi kahvilassa istunut meidän juttuja kuunnellen), hoidimme tarjoilut oma-aloitteisesti ensimmäisen kupin jälkeen. Myyjä huikkasi vain, että lähtiessä sitten maksetaan.

Lähtiessä ostin yhden paketin teetä mukaan. Teeleidin teet ovat kyllä levinneet upeasti. Laajan jälleenmyyjäketjun ansiosta niitä saa jo eri puolilta Suomea. Verkkokauppa tietenkin mahdollistaa ostamisen ihan mistä päin maata tahansa.

Ennen kuin Teeleidin teehuone muutti Kramsunkadulle, siellä oli tarjolla iltapäiväteetä voileipineen ja skonsseineen. En tiedä onko iltapäiväteetä tarjolla edelleen uusissa tiloissa. Muutama aktiivinen työkaverini järjesti välillä yhteisiä teeretkiä Lutakon Teeleidiin. Sen jälkeen kun muutin maalle, minun on ollut vähän vaikeampi osallistua yhteisiin rientoihin, kun en käy kaupungissa päivittäin. Silti olen ollut tavattoman iloinen aina, kun joku on jaksanut järjestää yhteisiä teeretkiä.

Tikkula oli tosi viehättävä kokemus, ja seuraavaksi täytyy saada aikaiseksi vierailla Kramsunkadun teehuoneella. Houkuttelisi myös järjestää joskus kaveriporukalla teetasting. Siinä voisi oppia vaikka mitä, ja teelaatujen maistelu olisi yhdessäololle mitä laadukkain konteksti.

Kuten nyt epäilemättä kaikille lukijoille on käynyt selväksi, menin kesälomalla naimisiin. Juhlimme häitä perusteellisesti ja monipuolisesti. Valmisteluineen ja toipumisineen loma kuluikin melkolailla häätunnelmissa.

Mutta kyllä me muutakin teimme, esimerkiksi kävimme Mikkelin asuntomessuilla. Teimme paljon hyvää ruokaa, söimme hyviä ravintolaruokia ja vietimme aikaa ystävien kanssa. Yksi mökkikyläilykin mahtui lomapäiviin.

Uskomattomin juttu on se, että loman aikana minä hankin kuntosalijäsenyyden. Vieläkin olen asiasta hiukan yllättynyt ja hämmentynyt, sillä olen yläasteelta asti ollut hyvin kuntosalivastainen, eikä asenteeni ole osoittanut taipumisen merkkejä. Mutta yhtäkkiä minulla on kuukausikortti, ja yhtäkkiä minä nautin salilla treenaamisesta. Asia on niin iso, että kunhan pureskelen juttua vielä vähän aikaa, kirjoitan siitä blogiin ihan erikseen.

Eilen palasin työhuoneelle. Lomaan sisältyi elämää vankasti, perusteellisesti ja lopullisesti muuttanut asia, avioliitto. Valmistelin juhlia noin vuoden verran, mutta ei kyse ollut vain siitä että juhlat on nyt juhlittu. Avioliitto on iso juttu, ainakin minulle.

Tästä lähes kuntosalijäsenyyden veroisesta muutoksesta huolimatta tuntui eilen tosi hyvältä palata töihin. Ei niin ettenkö olisi vielä mielelläni jatkanut lomaa! Mutta tästä isosta elämänmuutoksesta huolimatta tuntui ihanan tutulta palata työhuoneelle, jossa mikään ei ollut muuttunut. Tätä entisellä pysymisen tunnetta auttaa se, etten vaihtanut sukunimeä avioliiton myötä. Näin ollen ei tarvitse alkaa säätää kirjastokorttien, sähköpostiosoitteen tai nimikylttien kanssa. Ainoa ulkoinen muutos on se, että aiemman yhden renkaan sijasta vasemmassa nimettömässäni on nyt kaksi sormusta.

Jollain tapaa tämä tuttuus tuntuu tosi oikealta. Parisuhteessamme avioliitto on samaan aikaan valtava elämänmuutos, mutta toisaalta se ei muuttanut yhtään mitään. Arki ei muutu sen hohdokkaammaksi tai vaikeammaksi häiden myötä. Olemme edelleen me kaksi, mutta nyt vain vielä julkisemmin sitoutuneita toisiimme. Silti edelleen pitää tyhjentää roskapussi ja imuroida viikonloppuna, ja asumme edelleen arkisin paljon erillään kummankin työpaikkojen sijoittelun vuoksi. Ja näinhän sen kuuluu mennä, happily ever after.

Sama töissä: vaikka loma oli ihana ja muutti kaiken, työ on silti ennallaan. Loma antoi energiaa ja voimia, ja katson syksyn työmäärää melko valoisasti ja omiin voimiini luottavana.

On mahdollista, että tästä tulee ensimmäinen syksy lähes kymmeneen vuoteen, jolloin en meinaa kuolla väsymykseen, itke iltaisin tai öisin huonouttani tai vajoa aina aiempaa syksyä syvemmälle riittämättömyyden suohon. Voi olla, että tästä tulee hyvä syksy. Ja se johtuu pääosin siitä, että tänä syksynä en ole pakotettu hakemaan uutta rahoitusta. Minulla on tutkimusrahoitus pitkälle eteenpäin, joten voin keskittyä siihen.

Että sikäli kaikki on kuitenkin toisin kuin pitkään aikaan.

Tällaisia iltoja voisi olla enemmän. Iltoja, jolloin mikään ei riko rauhan tunnetta sydämessä. Pari tuntia sitten kävin kylällä, ja silloin paistoi aurinko. Nyt vettä sataa niin kuin vain kesällä voi sataa: täysillä, suoraan, kukkapenkkiä pahoinpidellen. Rankkasade kestää hetken, kohta se on taas kevyempää ropinaa.

Pöydällä on kynttilöitä ja parin viikon takaisiin juhliin ostetuista neilikoista osa vielä sinnittelee maljakossa. Papu on palannut hoitopaikastaan (jossa oli reissuni ajan) ja nukkuu syvää, tyytyväistä unta tyynylläni. Matkalaukku on melkein purettu, mutta vain melkein, koska ei ole kiire.

Puoliso haettiin aamulla polttareihinsa. Toivon täydestä sydämestäni, että tämä sade kiertää sen paikan, jossa hän juhlii parhaimpien ystäviensä kanssa siirtymäriittiä poikamiehestä aviosäätyyn. Kunpa sade antaisi armon näiden miesten iloiselle juhlalle!

Tarkoitukseni oli kirjoittaa viime viikon konferenssimatkasta, mutta ajatukset ovat nyt liian samettisia, liian kesänhämäriä ja hiljaisia, että kykenisin kertomaan työmatkastani. Yritän kirjoittaa siitä huomenna, ehkä ajatukset ovat terävämpiä ja aktiivisempia silloin.

Nyt taidan laittaa villasukat jalkaan, lämmittää mukillisen kaakaota ja asettua sohvannurkkaan mukavaan asentoon. Kirja tai leffa iltaseuraksi, miten vain, mutta tätä rauhaa ja tyyntä tunnetta haluan vaalia. Viime viikon jälkeen olen ansainnut Eeva Kilpeni:

Yhtäkkiä näen ikkunassa peilikuvani:

jalat pöydällä, kädessä kirja,

mukavannäköinen asento.

Ja se hymyilee.

Minä vilpittömästi kadehdin sitä.

(Eeva Kilpi, 1972)

 

Viimeksi ilahduin äsken, kun postinjakaja toi ison paketin kotiovelle asti ilman pyytämistä. Myös paketin sisältö ilahdutti: olen tänä vuonna ensimmäistä kertaa väitöskirjan esitarkastaja, ja paketissa oli kyseinen käsikirjoitus.

Viimeksi nauroin ääneen Kasper Strömmanin instagram-kuvalle, jossa hän teki ihanasti pilaa vakavasta asiasta. Kuva presidentti Trumpista allekirjoittamassa muiden miesten kanssa säädöstä, jolla estetään aborttiin liittyvä valistustyö hyväntekeväisyysjärjestöissä on levinnyt laajalti ja tyrmistyttänyt ainakin minut. Strömman sai minut ensimmäistä kertaa nauramaan sille kuvalle.

Kerrankin samaa mieltä Trumpin kanssa.

A post shared by Kasper Strömman (@kasperstromman) on

Viimeksi itkin vähäsen ilonkyyneliä eilen, kun eräs kavereistani lähetti synnytysosastolta kuvan vastasyntyneestä pikkutyttärestään.

Viimeksi suutuin ehkä eilen illalla puolisolle, joka touhotti jotain omaa juttuaan eikä kuunnellut mitä sanoin. En edes muista, mitä asia koski – se oli niitä arjen pieniä riitoja, jotka menevät ohi yhtä nopeasti kuin tulevatkin.

Viimeksi harmistuin tänään kun huomasin, että jostain syystä perjantaina ei menekään sitä bussivuoroa, jolla olisin halunnut mennä kaupunkiin. Joudun lähtemään tuntia aikaisemmin kuin olisin halunnut.

Viimeksi häkellyin maanantaina, kun eräs naapuri halusi myydä minulle Kirsi-sarjan laisisia säilytyspurkkeja hyvin edulliseen hintaan.

Viimeksi kokeilin jotain uutta eilen sekoittaessani smoothieen mansikoita, kiiviä ja banaaneja. Ja rahkaa ja vaniljajogurttia.

Viimeksi urheilin sunnuntaina, kun hiihdin talven ekan hiihtolenkin (7,2 km).

img_20170122_155314_400

Viimeksi luin hetki sitten ystäväni cv:tä, jonka hän lähetti kommentoitavaksi. Aiemmin päivällä luin työjuttuja. Eilen illalla luin Elina Pitkäkankaan romaania Kuura.

Viimeksi söin jauheliha-perunasoselaatikkoa. Itse tehtyä, tietenkin. Arkista ja hyvää.

Viimeksi herkuttelin juuri äsken syödessäni jauheliha-perunasoselaatikkoa. Lounaaksi söin hyvää marja-banaanismoothien, sekin oli herkkua. Erityisesti herkuttelin viime lauantaina ystäväni vauvakutsuilla.

img_20170121_191302_605

Viimeksi ostin tummansinisen trikoomekon läheiseltä kirpputorilta. Mekossa oli vielä laput paikoillaan, mutta hinta vain 5 euroa. Mekko on aikas kiva, mutta ajattelin tarjota sitä viikonloppuna myös siskolleni – se käy todennäköisesti meille kummallekin.

Viimeksi tapasin meidän kylän kirpparin omistajan Sirkun. Sirkku on ystävällinen ja mukava, ja pitää hyvää huolta Romppa Ruusa -kirpparistaan. Paikka on ilo niin ostajille kuin myyjillekin!

img_20170120_123215_227

Viimeksi päätin, että vaikka kuinka ei olisi aikaa, yritän huomenna käydä taas hiihtämässä. Työt eivät ole yhtä tärkeitä kuin liikunta, ja minulla on kuitenkin hyvin vähän hiihtomahdollisuuksia per talvi. Ne pitää hyödyntää.

Viimeksi inspiroiduin eilen nähdessäni ensimmäistä kertaa hääkutsumme valmiina painovedoksena. Kävin katsomassa koevedoksen ja se oli juuri sellainen kuin piti. Koko matkan takaisin työpaikalle nautin auringonpaisteesta ja hymyilin leveästi samalla kun mietin hääjärjestelyjä.

Löysin tämän kivan meemin Pitsiniekka-blogista. En haasta ketään mukaan, mutta olisi mukava lukea lisää näitä Viimeksi-postauksia ihan ilman pakottavaa haastettakin.

 

Minulla oli vaikka mitä suunnitelmia joulua varten. Esimerkiksi olen jo ostanut tarvikkeet pensseleitä myöten muutamien tuolien maalaamista varten. Tarkoitus oli, että tuolit olisivat jouluna olleet kunnossa. Kun näytti siltä ettei toteudu, laskin tavoitetta: olisi edes yksi niistä uudessa maalissa. Loppujen lopuksi niistä ei yksikään ole edes nähnyt hiomapaperia.

Ostin kirjamessuilta jouluruokakirjan, jossa on herkulliselta vaikuttava saaristolaisleivän ohje. Tarkoitukseni oli testata ohjetta ennen joulua. Jos leipä ei olisi hyvää, voisimme jälleen ostaa takuuvarmasti hyvän saaristolaisleivän joulupöytään. Mutta teinkö leipää? Ostinko edes tarvikkeita? En päässyt edes siihen vaiheeseen, että olisin katsonut leivän ainekset ja hommannut ne kaupasta kotiin odottamaan sopivaa hetkeä.

Jossain vaiheessa kuvittelin, että minulla on kiireetön, pitkä loma. Että joululomalla on aikaa aloittaa tuolihuppujen ompelu häitä varten. Naurattaisi, jos en olisi vähän väsynyt.

IMG_20161217_175726.jpg

Myös marraskuu on ollut jokseenkin kaoottinen. Tajusin yhtäkkiä, että en ole saanut kauden influenssarokotetta. Otan sen aina, koska diabeetikkona haluan kaikin keinoin välttää sairastumista. Muistan, että paikallislehdessä oli jossain vaiheessa syksyä ilmoitus rokotusajoista, mutta kerran sen nähtyäni koko asia on mennyt pois mielestä. Rokotteet on jaettu jo. Onneksi niitä on jäljellä, ja soitto terveyskeskukseen riitti: saan rokotteeni huomenna.

Mutta jotain sentään. Sain joulukortit ajallaan postiin, ja muutamia pakettejakin lähti. Ystäviä en ole juurikaan ehtinyt joulukuussa tavata, mutta kävin kuitenkin tervehtimässä yhtä kolmeviikkoista vauvaa. Eilen puolestaan juhlittiin nuorimman kummityttöni neljättä syntymäpäivää. En minä siis täysin epäsosiaalinen eläin ole ollut.

Perjantaina olin myös Koneen Säätiön puurojuhlissa. Onneksi satuin olemaan Helsingin suunnalla muutenkin, sillä vaikka puurojuhlassa ei varsinaista asiaa edistettykään, oli lämminhenkinen minglaustilaisuus kiva kokemus.

Minua väsyttää niin etten jaksa ajatella. Ei pelkästään henkisesti (ehkä vähiten siksi) vaan jokseenkin kokonaisvaltaisesti. Elimistö on taas sekaisin, ja sain jokin aika sitten jälleen uuden tautidiagnoosin. Sen ajatteleminen vie loputkin energiat, enkä ole jaksanut keskittyä oikein mihinkään viimeiseksi kuluneen viikon aikana. Tapaan tammikuun lopussa lääkärin, kirjoitan sitten lisää – tällä hetkellä en itsekään oikein tiedä, mistä on kyse.

Tänään laitoin kotiin joulua. Siistin paikat päällisin puolin, laittelin koristeita ja valmistelin paikan joulukuuselle. Kuusi haetaan huomenna, mutta sisälle se tulee vasta parin päivän päästä. Tänään tein viimeiset työjutut ja suljin työkoneen toivottavasti visusti kiinni kahdeksi viikoksi.

Tänään kotiin tuli joulu.

Seuraava sivu »