kirjastoista


Käväisehän lainaamassa kirja tai kaksi, huomaat – tulet selvästi onnellisemmaksi!

Eilen illalla tapahtui jotain todella onnellista ja yllättävää. Tai ei se nyt enää eilen yllättänyt muita kuin läheisiäni, sillä olin tiennyt asiasta jo muutaman viikon. Sain palkinnon: minut on valittu Joutsan kunnan vuoden 2017 kirjastokäyttäjäksi! Aikamoista!

Olen ihan todella otettu tästä palkinnosta. Kirjastot, etenkin oman kylän kirjasto, ovat minulle tärkeitä paikkoja. Toisaalta kirjastossa käyminen jokseenkin viikoittain on myös minulle niin itsestään selvää, että on melkein hassua, että se onkin palkinnon arvoista. Mutta ehkä se onkin niin, että itselle läheisiä arjen rutiineja ei osaa arvostaa, kohottaa tai kyseenalaistaa ennen kuin joku muu kiinnittää niihin huomiota. Joutsan kirjastossa on luettu blogiani, seurattu kirjaseikkailujeni päivityksiä ja oltu jopa huolissaan siitä, että meinasin pitää joskus kirjastotaukoa.

Palkintoa ei annettu lainausmäärien perusteella – sellaisissa lapsiperheet varmaankin veisivät voiton. Perusteluissa mainittiin kirjaston aktiivinen käyttö. Lainaan paljon, mutta olen myös puhunut lähipiirissäni oman kylän kirjaston käyttämisen puolesta ja käytän Keski-Suomen kirjastoverkkoa ahkerasti varaamalla ja tilaamalla aineistoa omaan kirjastoon. Nykyään varauksetkin ovat ilmaisia, mikä on aika mahtava palvelu – koko maakunnan kirjastot ovat ulottuvillani! Käytän kylän kirjastoa pääosin lukuharrastukseni välineenä, mutta välillä lainaan sieltä myös töihin liittyviä kirjoja, jos ne ovat siellä helpommin saatavissa.

Kaikkein rakkain kirjasto minulle on juuri tämä meidän oman kirkonkylän kirjasto. Sinne minut sisaruksieni kanssa vietiin jo ihan pienenä. Ensimmäisen kirjastokortin taisin saada vasta kun täytin seitsemän – koulun aloitus oli merkkipaalu siihenkin, vaikka olin osannut lukea jo sitä ennen. Muistan vielä hyvin silloisen kirjaston pohjapiirroksen. Oli henkisesti iso juttu, kun siirryin lastenkirjojen nurkasta nuortenkirjojen osastolle, ja se vasta olikin jännä kohta kun ensimmäisen kerran lainasin aikuisten puolelta jotain.

kirjaston ovikuva instasta

Kuva Instagramista tammikuussa 2016 @kirsimariahyt

Muistan, että juuri kirjaston poistohyllystä minulle ostettiin ensimmäinen oma kirjani. Muistikuva on sikäli väärä, että kyllä meillä on kuvakirjoja ollut sitä ennenkin. Mutta ensimmäinen oikea kirjani oli Peppi Pitkätossu, jossa oli kolme Peppi-kirjaa samoissa kansissa. Se on minulla edelleen, yksi rakkaimmista kirjoistani. Aluksi sitä luettiin minulle iltasatuna, kunnes totesin, että parempi lukea itse.

Ehkä toiseksi rakkain kirjastoni on Jyväskylän kaupunginkirjasto, jossa kävin aktiivisesti lukioaikoina ja sitten myöhemmin paluumuutettuani Jyväskylään. Juuri lukioikäisenä koin, että kirjasto oli turvasatama, kun myöhäinen murrosikä heitteli mielialoja. Opiskeluaikana asuin Turussa, ja Turun kaupunginkirjaston ihana vanha rakennus on ehkä kaunein kirjasto, jossa olen asioinut. Turkuun rakennettiin uusi, upea kaupunginkirjasto juuri kun muutin sieltä pois. Minulla on myös pääkaupunkiseudun kirjastoverkon HelMetin kirjastokortti, koska välillä olen lainannut matkalukemista Helsingissä viipyessäni. Ja tietenkin aktiivisessa käytössä on Jyväskylän yliopiston kirjaston kortti ihan työasioiden takia. Nykyään vietän paljon aikaa Lappeenrannassa, mutta jostain syystä en ole hankkinut sinne kirjastokorttia. Ehkä siinä on hidastanut aika vahva väliaikaisuuden tuntu: olemme koko ajan jossain määrin odottaneet, että avopuolisoni työt siirtyisivät pois Lehmusten kaupungista. Nyt näyttää siltä, ettei niin ihan heti tapahdu, joten voisin ihan hyvin tutustua myös Lappeenrannan kirjastoon. Kuntavaalien ennakkoäänet käytiin jo siellä antamassa.

Suomalainen sivistys ja sen kautta yhteiskunnan edistys ja hyvinvointi nojaavat kolmeen asiaan: peruskouluun, laadukkaaseen opettajankoulutukseen sekä laajaan ja tiheään kirjastoverkkoon. Kirjastokäyttäjän tunnustus on minulle tärkeä siksi, että pidän valtavasti arvossa suomalaista kirjastoverkkoa. Kirjastot ovat paljon muutakin kuin kirjojen säilytyspaikkoja: lainaksi saa esimerkiksi sähkönkulutusmittarin,  kävelysauvat tai vaikka kangaskassin kirjoille. Siellä voi lukea lehdet, tavata tuttuja tai vain käydä rauhoittumassa. Minulle juuri tuo kirjahyllyjen välissä kulkeminen tuo syvää rauhaa.

Kiitos Joutsan kunnankirjasto tästä kunniasta! Haluan olla palkinnon arvoinen ja blogata aiempaa ahkerammin kirjoista tänä vuonna.

Kirjastossa käyminen on ihan mahdotonta. Muutettuani maalle olen päässyt takaisin lapsuudenkirjastoni asiakkaaksi, ja tykkään kovasti käydä siellä. Siellä on usein hyllyssä sellaisia uusia tai uudehkoja kirjoja, jotka kaupungissa sai vain pikalainaksi tai jonottamalla. Ja muutenkin: pieni on kaunista tässä tapauksessa. Vaikka mitään vihjeitä mistään leikkauksista ei ole annettu, olen silti salaa vähän huolissani pienten lähikirjastojen puolesta, ja olen käyttänyt pelkästään omaa kirjastoani syksystä asti. Paikallinen kirjasto on samaa kirjastoverkkoa kuin Jyväskylän pääkirjasto, joten voin tilata tänne kaikki ne kirjat, joita täällä ei ole hyllyssä. Palvelu toimii tosi hyvin!

Minulle käy yhä useammin niin, että palautan kirjastoon vähemmän kirjoja kuin lainaan sieltä mukaani. Tämä kierre johtaa tietenkin siihen, että kotona on koko ajan kasvava kiinnostavien kirjojen pino, jota en ehdi suorittaa. Masentavaa! Lisäksi olen taas, kuten aina ajoittain teen, kiinnittänyt huomiota siihen, miten paljon lukemattomia kirjoja minulla on omassa hyllyssäni. Olenkin tullut siihen tulokseen, että tarvitsen kevättalven kuukausiksi jonkinlaista lukusuunnitelmaa.

Lukusuunnitelmaan taitaa valitettavasti kuulua ainakin lyhyen aikaa kestävä kirjastokielto. Tai ei kielto, se kuulostaa niin tylyltä! Mutta tauko kirjastossa käymisessä nyt ainakin. Tauon aikana voisin lukea jonkin tietyn määrän kirjoja omasta hyllystäni. Esimerkiksi kolme kirjaa. Vasta kolme oman hyllyn kirjaa luettuani saan seuraavan kerran lainata kirjastosta jotain uutta. (Tällä hetkellä lainassa olevia ei tietenkään voi laittaa kiellon piiriin.)

Alunperin ajatukseni oli pitää venäläinen helmikuu ja lukea yksi tai kaksi venäläistä klassikkoa, joiden kohdalla minulla on ikävän paljon lukupuutteita. Mutta otimmekin lukupiirin teemaksi klassikot, ja arpomisen päätteeksi kaikki lukevat Dickensiä. Siinä on minusta klassikkoa helmikuulle ihan tarpeeksi; luen niitä venäläisiä sitten myöhemmin.

Toivoisin tietenkin, että tämä kirjastotaukoni ei joutuisi kestämään kuin muutaman viikon, mutta epäilen että huonosti käy. Pääsenkö kirjastoon seuraavan kerran vasta joskus pääsiäisenä? Pitänee vain laittaa vauhtia lukemiseen… Toisaalta luettavien kirjojen valinta on aina kivaa, joten voin ottaa kaiken irti siitä, kun valitsen kotikirjaston lukemattomista ne kolme, jotka tänä keväänä luen.