meemit


Viimeksi ilahduin äsken, kun postinjakaja toi ison paketin kotiovelle asti ilman pyytämistä. Myös paketin sisältö ilahdutti: olen tänä vuonna ensimmäistä kertaa väitöskirjan esitarkastaja, ja paketissa oli kyseinen käsikirjoitus.

Viimeksi nauroin ääneen Kasper Strömmanin instagram-kuvalle, jossa hän teki ihanasti pilaa vakavasta asiasta. Kuva presidentti Trumpista allekirjoittamassa muiden miesten kanssa säädöstä, jolla estetään aborttiin liittyvä valistustyö hyväntekeväisyysjärjestöissä on levinnyt laajalti ja tyrmistyttänyt ainakin minut. Strömman sai minut ensimmäistä kertaa nauramaan sille kuvalle.

Kerrankin samaa mieltä Trumpin kanssa.

A post shared by Kasper Strömman (@kasperstromman) on

Viimeksi itkin vähäsen ilonkyyneliä eilen, kun eräs kavereistani lähetti synnytysosastolta kuvan vastasyntyneestä pikkutyttärestään.

Viimeksi suutuin ehkä eilen illalla puolisolle, joka touhotti jotain omaa juttuaan eikä kuunnellut mitä sanoin. En edes muista, mitä asia koski – se oli niitä arjen pieniä riitoja, jotka menevät ohi yhtä nopeasti kuin tulevatkin.

Viimeksi harmistuin tänään kun huomasin, että jostain syystä perjantaina ei menekään sitä bussivuoroa, jolla olisin halunnut mennä kaupunkiin. Joudun lähtemään tuntia aikaisemmin kuin olisin halunnut.

Viimeksi häkellyin maanantaina, kun eräs naapuri halusi myydä minulle Kirsi-sarjan laisisia säilytyspurkkeja hyvin edulliseen hintaan.

Viimeksi kokeilin jotain uutta eilen sekoittaessani smoothieen mansikoita, kiiviä ja banaaneja. Ja rahkaa ja vaniljajogurttia.

Viimeksi urheilin sunnuntaina, kun hiihdin talven ekan hiihtolenkin (7,2 km).

img_20170122_155314_400

Viimeksi luin hetki sitten ystäväni cv:tä, jonka hän lähetti kommentoitavaksi. Aiemmin päivällä luin työjuttuja. Eilen illalla luin Elina Pitkäkankaan romaania Kuura.

Viimeksi söin jauheliha-perunasoselaatikkoa. Itse tehtyä, tietenkin. Arkista ja hyvää.

Viimeksi herkuttelin juuri äsken syödessäni jauheliha-perunasoselaatikkoa. Lounaaksi söin hyvää marja-banaanismoothien, sekin oli herkkua. Erityisesti herkuttelin viime lauantaina ystäväni vauvakutsuilla.

img_20170121_191302_605

Viimeksi ostin tummansinisen trikoomekon läheiseltä kirpputorilta. Mekossa oli vielä laput paikoillaan, mutta hinta vain 5 euroa. Mekko on aikas kiva, mutta ajattelin tarjota sitä viikonloppuna myös siskolleni – se käy todennäköisesti meille kummallekin.

Viimeksi tapasin meidän kylän kirpparin omistajan Sirkun. Sirkku on ystävällinen ja mukava, ja pitää hyvää huolta Romppa Ruusa -kirpparistaan. Paikka on ilo niin ostajille kuin myyjillekin!

img_20170120_123215_227

Viimeksi päätin, että vaikka kuinka ei olisi aikaa, yritän huomenna käydä taas hiihtämässä. Työt eivät ole yhtä tärkeitä kuin liikunta, ja minulla on kuitenkin hyvin vähän hiihtomahdollisuuksia per talvi. Ne pitää hyödyntää.

Viimeksi inspiroiduin eilen nähdessäni ensimmäistä kertaa hääkutsumme valmiina painovedoksena. Kävin katsomassa koevedoksen ja se oli juuri sellainen kuin piti. Koko matkan takaisin työpaikalle nautin auringonpaisteesta ja hymyilin leveästi samalla kun mietin hääjärjestelyjä.

Löysin tämän kivan meemin Pitsiniekka-blogista. En haasta ketään mukaan, mutta olisi mukava lukea lisää näitä Viimeksi-postauksia ihan ilman pakottavaa haastettakin.

 

Mainokset

En ole taas pitkään aikaan ehtinyt blogin ääreen. Arki on mennyt muissa asioissa, joista pääosa – onneksi – liittyy jouluun. Olen ostanut joululahjoja, vienyt niitä perille, juhlinut monet ihanat, erilaiset pikkujoulujuhlat, laulanut Kauneimpia joululauluja ja mitä nyt ikinä jouluvalmisteluihin kuuluukaan. Nyt, kun loman alkuun on kaksi päivää, olen väsynyt mutta onnellinen.

Turun Tilda lähetti minulle jouluaakkoshaasteen. Hänen jouluaakkosissaan on paljon samaa kuin mitä itse voisin listata (kuten varmasti iso osa suomalaisista), mutta koetan keksiä omia. Ainakin yhden kirjaimen aion kuitenkin lainata suoraan Tildalta…

Mutta tässä siis, osana joulutunnelmaa, minun jouluaakkoseni:

Aamupuuro. Perheen joulu alkaa aattoaamuna, kun lähisukulaisia ja yksi läheinen naapuriperhe tulevat joulupuurolle. Tämä perinne alkoi parikymmentä vuotta sitten ja on muodostunut tärkeäksi joulun aloitukseksi lyhtyineen ja manteleineen.

Betlehem tulee moneen kertaan esiin jouluna, jos sitä juhlii kristillisenä juhlana. Monissa joululauluissa se mainitaan myös: ”Oi Betlehem sä pienoinen…” Tarinan pitää sijoittua jonnekin, ja tämä tarina sijoittuu Daavidin kaupunkiin.

Lucian päivää en ole varsinaisesti juhlinut yläasteen jälkeen. Silloinkin kyse oli lähinnä siitä, kuka vaaleista kauniista tytöistä valittaisiin minäkin vuonna Luciaksi, saisi kynttiläkruunun päähänsä, valkean kaavun yllensä ja saisi viedä piparkakkuja vanhainkotiin. Tänä vuonna minua hätkähdytti uutinen Ruotsissa: Luciana esiintynyt poika oli saanut melko paljon vihapostia. En jotenkin ymmärrä miksi, tai ehkä ymmärrän. Mutta en ole samaa mieltä: minusta pojat voivat näytellä Luciaa tai Mariaa ja tytöt paimenia tai Jeesusta tai Joosefia, jos niin haluavat. Sanoma on kuitenkin tärkein.

Diabetes. Tämä on ensimmäinen d-jouluni. Olen tänään oppinut, että piparkakussa on 3-9 grammaa hiilihydraatteja, valmistajasta riippuen. Ruokia varten sain d-hoitajalta hiilihydraattilistan, joka on ollut suuri lohtu joulunodotuksessani.

Enkelikello. Minun enkelikellossani ei itse asiassa roiku enkeleitä vaan kuusia, mutta se on silti minulle tärkeä koriste, jonka kaivan esiin joka joulu.

Leffa. Viime vuosien joulunajan perinne on ollut lähes koko perheen voimin katsottu fantasialeffa. Aloitimme silloin, kun Taru Sormusten herrasta oli teattereissa yksi osa kerrallaan, ja pari viime vuotta on katsottu Hobittia. Tänä vuonnakin tarkoitus olisi mennä, Viiden armeija taistelu odottaa. Pointti on siinä, että menemme yhdessä – pääsisinhän minä leffaan muutenkin, kaupunkilainen.

Glögin siemailu alkaa jo marraskuun jälkipuolella, ja sitä jatkuu jouluun asti, ehkä vähän ylikin. Eniten pidän sokerittomasta glögistä, mutta myös punaviiniglögit ja hehkuviini lämmittävät ihanasti. Ja glögi juodaan tietysti Tsaikka-laseista, jotka ovat astioistani ehkä eniten sesonkituote: käytössä vain kuukauden verran vuodessa.

Hanget. Kyllä vain niin on, että valkea joulu on minulle tärkeää. Tuli se joulu viime vuonnakin, vaikka oli ihan mustaa, mutta kyllä kaipaan lunta jo kovasti tähän aikaan vuodesta.

Ilo. Joulu tekee minut iloiseksi. Olen hykerrellyt tyytyväisyyttä ihan kaikkeen viimeiset viikot, kun olen suunnitellut ja ostanut joululahjoja ja -kortteja ja tehnyt muita jouluisia asioita.

Joulukuusi haetaan aatonaattona ja tuodaan sisälle aattona. Kuusenhakureissu on minun, siskon ja sedän operaatio, joka sujuu nykyään helpommin kun lunta ei ole enää puolireiteen asti niinkuin ennen. Inhoan varisevia neulasia, mutta pidän kuusen tuoksusta. Saattaa kuitenkin olla, että itse voisin sijoittaa jonain päivänä laadukkaaseen, hyvännäköiseen muovikuuseen juurikin niiden neulasten takia.

Kynttilät kuuluvat jouluun, tosin ne kyllä kuuluvat ihan koko kaamosaikaan. Kodissani on nyt sekä sähkökynttilöitä että tavallisia. Sytyttelen niitä aina kun tulen kotiin, ja ikkunakynttilät toimivat ajastimella. Kynttilät tekevät kaamoksesta kauniin, valo taittaa pimeydestä kaiken uhkaavan pois ja tuovat tilalle lohtua ja kauneutta.

Lahjat kuuluvat jouluun, rakastan niiden antamista. Joululaulut ovat minulle tärkeitä. Kun olin pieni, kotona oli tapana laulaa joululauluja yhdessä. Valitettavasti se tapa on vähitellen jäänyt. Ja jouluruoista laatikot ovat omaa luokkaansa. Ehdoton suosikkini on imelletty perunalaatikko.

Manteleita on aamupuurossa vain yksi! Paitsi kerran äiti taisi unohtaa laittaa sen, ja siitäkös poru nousi…

Joulunpyhinä on läheisen ihmisen nimipäivä, joten joululahjojen lisäksi paketoin yhden muunkin pienen muistamisen.

Odotus on joulun osalta varmaan ylikin puolen juhlasta. Varsinainen joulu menee nopeasti ohi, mutta se, että joulua saa odottaa vähintään kuukauden, helposti oikeastaan jo marraskuusta asti, tekee juhlasta suuremman.

Syön pipareita aika vähän, mutta siskon tekemä joulupulla on herkkuani. Joskus siihen tulee piparinen tähti päälle, mikä on ihana yhdistelmä.

Rauhan juhlahan joulu on, ja joulurauhan julistus kuuluu ehdottomasti aaton ohjelmaan. Vaikka puuhaa on vielä aattona paljon, joulurauhan julistuksen jälkeen on jotenkin kivempi tunnelma vaikkapa rosolliaineisten pilkkomisessa.

Suklaan määrä vanhempieni luona on vähentynyt jouluisin, mutta onneksi minulla on omat varastoni kotona.

Tontut liikkuvat tietysti joulun alla! Tänä vuonna Ylen joulukalenterin tonttu Pirpana on ollut suosikkini.

Aiemmin kinkku paistettiin omassa leivinuunissa. Tänä vuonna äidillä ja isällä on uusi talo, enkä ole varma, mahtuuko kinkku sen talon leivinuuniin. Mutta paistuupa tuo sähkölläkin, ei sillä.

Monet jouluvirsistä ovat lapsuudesta asti tuttuja ja rakkaita. Kaikkein kaunein on silti Hilja Haahtin sanoittama Toivioretkellä: ”Maa on niin kaunis…” Kamarikuoro Cantinovum lauloi sen niin kauniisti eilen joulukonsertissaan, että minulta pääsi liikutusitku.

Jouluyö, juhlayö. Yksi kauneimpia joulumuistojani on se hiljaisuus, kun kaikki jouluyönä nukkuvat, kotona on rauhallista ja hiljaista, vain kuusessa palavat kynttilät ja ikkunasta näkyy tähtinen taivas ja lumihanki. Nykyään nukahdan ensimmäisten joukossa, mutta lapsuusmuisto on nostalginen ja sellaisena hyvä.

Åbo – tämän lainaan suoraan Tildalta! Kun asuin Turussa, haaveilin siitä, että jonain päivänä saan viettää joulun Turussa. Kävisin katsomassa joulurauhanjulistuksen, kävisin ehkä yömessussa Turun tuomiokirkossa. Useimmiten olen kuitenkin iloinen, että saan katsoa räntä- tai vesisateisen julistuksen ihan kotoa televisiosta, koska tällä korkeudella valkean joulun todennäköisyys on hieman parempi kuin Lounais-Suomessa. Silti Turku on rakas, ja tänäkin vuonna vein sinne joulupaketteja ja tein hieman jouluostoksia Kauppahallista ja torilta.

Ärsytys. Ainahan se siihen menee, riitelyyn. Miten tahansa onnellinen olen, jossain vaiheessa aattoa ja joulupäivää kärähtävät hermot, ja sitten kiukuttelen. Etukäteen tuntuu mahdottomalta uskoa, että olisin huonolla tuulella näin suuresti rakastamani juhlan aikaan, mutta sitten taas käy niin… Jouluriitely kuuluu asiaan yhtä lujasti kuin muutkin joulujutut.

Överit vedetään aina ruokapöydästä. Liian paljon herkkuja, liian hyvä mieli, että viitsisi liikoja kontrolloida lautasen täyttämistä.

Kuten tarkkaavaisimmat huomasivat, jouluaakkosistani puuttui muutama vierasperäinen kirjain. Q, X ja Z on omistettu vieraille maille. Niin paljon kuin jouluperinteistä pidänkin, yksi haaveeni on, että viettäisin joskus joulua ulkomailla. Ei ehkä lähitulevaisuudessa, mutta jonain päivänä.

En haasta jouluaakkosiin nyt yhtään ketään, mutta kiitän Tildaa jouluisesta tehtävänannosta! Samalla toivotan oikein mukavaa ja iloista joulunodotusta kaikille!

Täällä toisen tähden alla -blogin Jaanan lähetti minulle ihanan kannustavan tunnustuksen. Kiitos siitä ja kauniista sanoistasi!

Mieltä todella lämmittää, että lukijat (vieläpä Jaanan kaltaiset hienot kirjoittajat) jaksavat yhtä lukea blogia, vaikka se on muuttunut tänä syksynä. Kirjoitan aiempaa vähemmän työstäni, ihan vain koska en oikein saa kirjoittaa siitä kovin paljon. Lisäksi olen ollut niin kiireinen, että blogille on jäänyt selvästi aiempaa vähemmän aikaa. Postaustahdin harveneminen näkyy suoraan lukijatilastoissa. Sitä kiitollisempi olen niille, jotka jaksavat seurata, vaikka minä en juuri nyt pysty antamaan kovin paljon seurattavaa.

Sinä inspiroit minua -palkinto on kiertänyt blogeissa jo jonkin aikaa. On vaikea miettiä, kenelle sen haluaisin lähettää edelleen, sillä inspiroivia blogeja on monia, ja useimmat ovat jo palkintonsa saaneet. Siinä missä oma kirjoittaminen on vähentynyt tänä syksynä, myös blogien seuraaminen on jäänyt vähemmälle. Jaanan blogi on ilman muuta kuitenkin yksi niistä, joita luen ja joka inspiroi sekä kirjoillaan että valokuvillaan. Muita kestosuosikkejani ovat esimerkiksi Suketuksen blogi Eniten minua kiinnostaa tieMarian Sinisen linnan kirjasto sekä Leena Lumen elämää hehkuva blogi – kirjablogeja kaikki nämäkin. Muista blogigenreistä erityistä inspiraatiota saan tuttujen blogeista. Elinan Sataman valot saa minut aina hyvälle tuulelle, ja Turun Tildaa luen, koska olemme ystäviä ja blogien kautta vaihdamme myös toistemme kuulumisia. Kaksi jälkimmäistä nostan nyt erityisesti esiin, sillä ainakin mainitsemani kirjablogit ovat jo inspiraatiopalkinnon saaneet, tosin en ole varma ovatko Elina ja Tildakin jo omansa pokanneet.

Lumipyryn keskeltä toivotan kaikille hyvää itsenäisyyspäivää!

Sataman valojen E lähetti haasteen:

Kerro kirjasta, joka on ollut sinulle tärkeä kohtaaminen. Ehkä kyseessä on kirja, jonka henkilöt ovat puhutelleet sinua lukijana tai jonka tapahtumat ovat saaneet sinut kulkemaan jonkin tärkeän matkan.

– Kirjoita kohtaamisesta teksti blogiisi.

– Mainitse haasteen alkuperä tekstissäsi.

– Haasta mukaan 3-5 bloggaajaa, joiden kohtaamistarinan haluaisit kuulla.

Ihan ensimmäisenä mieleeni tuli Väinö Linnan Täällä pohjantähden alla -trilogia, josta Jaana on kirjoittanut saman haasteen kohdalla blogissaan. Sen jälkeen mietin Heidi Köngäksen kirjaa Luvattu, johon palaan aika usein ja joka on puhutellut minua kovasti. Sitten mietin kohtaamista ihan konkreettisesti ja ajattelin, että voisi kirjoittaa jostain kirjailijakohtaamisesta. Sitten takerruin kuitenkin haasteessa mainittuun matkaan ja käänsin sen metaforasta konkreettiseksi: vain yhden kirjailijan jalanjäljillä olen kulkenut vieraita maita myöten. Siksi vastauksena haasteeseen en mainitse kirjaa vaan kirjailijan: Jane Austen. Tuotannosta en osaa nostaa yhtä ainoaa kirjaa muita tärkeämmäksi.

1-IMG_3285

Syksyllä 2012 matkustin Bathiin ja kuljin Austenin jalanjäljillä kylpyläkaupungissa. Reissu on edelleen mielessäni yksi parhaista lomistani ikinä. Kuljin kartan kanssa paikoissa, joissa Jane Austen oli kävellyt. Etsin tuttuja osoitteita, luin Persuasionia samassa maisemassa, jossa kirjan päähenkilöt asuivat. Se oli ihana matka, joka voimautti pitkäksi aikaa – osittain edelleenkin.

Jane asui täällä. Kuvan otti siskoni.

Jane asui täällä. Kuvan otti siskoni syksyllä 2012.

Austenin kirjoista erityisen rakas minulle on viime vuosina ollut Persuasion eli Viisasteleva sydän, jonka tapahtumat sijoittuvat paljolti Bathiin. Miss Anne Elliot on ihanan järkevä ja tasainen, sosiaalinen ja vähitellen itsenäiseksi kasvanut sankaritar. Myös Northanger Abbey tapahtuu puoliksi Bathissa, mutta kirja ei ole läheskään yhtä kiinnostava ja hauska kuin edellinen. Emma oli minulle pitkään vähän vieraampi, mutta olen vähitellen oppinut pitämään sen ihmistuntemuksesta ja huumorista tosi paljon. Järki ja tunteet on viime vuosina pyörinyt lähinnä eri filmatisointeina, enkä ole lukenut sitä pitkään aikaan. Mansfield Park on vähiten suosikkini ja sen myötä myös vähiten luettu tai katsottu. Ylpeyden ja ennakkoluulon filmatisoinneista ei kannata keskustella: on vain yksi ja ainoa onnistunut, toistaiseksi ainakin.

Ylpeyden ja ennakkoluulon uusi suomennos on minulla vielä kesken. Se on ihanan tuttu ja turvallinen, mutta uutena suomennoksena kuitenkin uusi ja kiinnostava. Jotenkin minusta tuntuu, että uuden suomennoksen myötä Austenin huumori pääsee paremmin esiin – tai sitten olen vain muuttunut lukijana. Kirja on niin tuttu, että en ole lukenut sitä pitkiin aikoihin, ja vaikka uuden suomennoksen hankkiminen hyllyyn oli itsestäänselvyys, en ollut kiirehtinyt teosta lukemaan.

Tällä viikolla elämä kuitenkin heilahti, ja hädissäni huomasin puristavani Ylpeyttä ja ennakkoluuloa sylissäni rystyset valkeina. Hatarassa tilanteessa tuttu ja rakas oli automaattinen, melkein epätoivoinen valinta. Ja se toimi: kun oikein ahdisti ja pelotti, Jane Austenin tarkka ja taitava kynä, terävä ihmisten kuvaus, lämmin huumori ja tuttujen päähenkilöiden kohtaaminen toimivat lohtuna ja turvana.

On inhottavaa vihjata ja jättää kertomatta, tiedän. En kuitenkaan ole vielä ihan valmis kirjoittamaan tämänkertaisesta sairaalareissustani. Kirjoitan kyllä muutaman päivän päästä, sillä luulen asian vaikuttavan blogin sisältöihinkin jossain määrin. Mutta kaikelle aikansa, ja tähän tarvitsen nyt vielä pari päivää lisää sulattelua.

1-IMG_3345

Heitän haasteen Leena Lumelle, Turun Tildalle ja Ilonalle – vapaaehtoisena ja ilman suorituspaineita, totta kai. Lennosta voivat myös muut ottaa kopin!

Monissa kirjablogeissa on keväällä listattu blogiajan kymmentä parasta kirjaa. Ajatus moisesta listasta on yhtäaikaa täysin mahdoton ja äärimmäisen kutkuttava, joten vaikka en haastetta tähän listaan suoraan saanutkaan, päätin tehdä omankin listani.

Olen blogannut kirjoista ja muista asioista jo vuodesta 2006 asti, joten hieman aihetta rajatakseni etsin erityisen vahvaa muistijälkeä jättäneitä kirjoja, jotka olen lukenut ensimmäisen kerran sinä aikana, kun olen blogannut wordpressissä (elokuusta 2008 alkaen). Vuodatuksessa olevasta ensimmäisestä Illuusioita -blogista ei ole jäljellä käytännössä kuin arkisto, eikä sekään tällä hetkellä täydellisenä. Tällä rajauksella jätin pois esimerkiksi sellaisen elämäni helmen kuin Neil Gaimanin Sandman -sarjakuvat (johon liittyvä postaus on tällä hetkellä kadonnut) tai Mark Helprinin huikean ihanan teoksen Talvinen tarina.

Luulen, että osa kirjoista muuttaisi listalta ulos, jos lukisin ne toiseen kertaan – toisaalta moni näitäkin parempi kirja on varmaan unohtunut listan ulkopuolelle. Mutta koska listaaminen on hauskaa, tässä tulee. Top kymppi on lueteltu sattumanvaraisessa järjestyksessä.

Gregory Maguire: Noita. Lännen Ilkeän Noidan elämä ja teot (Wicked, 1995, suom. 2008)

Yhä vain koskee sydämeen, kun muistan Elfaban tarinan. Kiehtovin tarina hyvästä ja pahuudesta ja pahuuden synnystä, mitä olen lukenut. Myös jatko-osa oli ok, mutta ei lähellekään Noidan veroinen. Pitäisi varmaan lukea Frank L. Baumin Ihmemaa Oz -kirjat, mutta toisaalta en halua – pidän Maguiren Ozista liikaa.

 Elina Lappalainen: Syötäväksi kasvatetut. Miten ruokasi eli elämänsä (2012)

Vaikka olen lukenut näinä vuosina myös muutamia hienoja tietokirjoja, Elina Lappalaisen Syötäväksi kasvatetut vaikutti minuun niistä kaikkein eniten. Opin paljon. Koska kirja ei kerro, miten ihmisten pitäisi syödä, vaan miten lihaa Suomessa tuotetaan, joutuu lukemisen jälkeen ihan itse päättämään, millaista lihaa haluaa kaupasta ostaa. Tämä kirja pitäisi jokaisen lukea.

Viivi Hyvönen: Apina ja uusikuu (2008)

Tästä dystopiasta pidin valtavasti ja muistan sen innostuksen, minkä vallassa luin sitä. Sisällöstä mieleen palaavat nyt lähinnä ihmisapinat ja ihmiset, päähenkilön öiset vaellukset talojen katoilla, valtava kaatopaikka kaupungin ulkolaidalla ja trenssitakit yön hämärässä. Tämä tarina ansaitsisi tulla kerratuksi.

Kazuo Ishiguro: Ole luonani aina (Never let me go, 2005, suom. 2005)

Ole luonani aina piti lukea saman tien loppuun, niin tiukasti se minut vangitsi. Kuten edellinen, myös tämä kirja on dystopia, mutta ilman ihmisapinoita tai salapoliisitarinaa. Kirjasta tehty elokuvakin puhutteli minua. Teos pääsee tälle listalle osittain varmaan myös siksi, että se on kevättalvesta asti pyörinyt mielessäni. Muutaman päivän kuluttua aionkin lukea sen uudestaan.

Alan Moore & David Gibbons: Watchmen (1986-1987, suom. Vartijat, 2006)

Koska Sandman jäi rajaukseni ulkopuolelle, saa Watchmen edustaa sarjakuvaa tässä top kymppi -listauksessa. Väkivaltainen, oivaltava, koskettava ja mieleenpainuva Watchmen on paras Alan Mooren sarjakuva, jonka olen lukenut. Ensimmäisestä kuvasta asti se yhtä aikaa hirvittää ja kauhistuttaa – ja silti en voi olla rakastamatta tätä tarinaa. Elokuva on ok, mutta silti vain laimea versio sarjakuvasta – vaikka elokuvassa tietysti esimerkiksi veren valumisen tai nyrkiniskun äänet vaikuttavat sarjakuvaa voimakkaammin.

Katja Kettu: Kätilö (2011)

Moni on ollut kanssani eri mieltä, mutta minusta Katja Ketun Kätilö on erinomainen romaani. Roisi ja värikäs kieli puhkuu elämää ja elämänvoimaa, josta toivoisi edes osan siirtyvän myös lukijaan. Olisi tietysti kiva, jos Lapin sodassa seikkaileva nainen ei joka kirjassa sekaantuisi saksalaiseen sotilaaseen – ei siksi että se olisi väärin vaan siksi, että tätä saksalaiseen langenneen naisen kuaa on toistettu kirjallisuudessa jo iät ja ajat (tästä keskusteltiin Rovaniemen seminaarissa huhtikuussa).

Anne Tyler: Aikaa sitten aikuisina (Back When We Were Grownups, 2001, suom. 2002)

Pidän Anne Tylerin kirjoista yleensä aina, mutta Aikaa sitten aikuisina jäi aikanaan pyörimään ajatuksiin erityisen pitkäksi aikaa. Luin sen juuri silloin, kun elämässä oli paljon keskeneräisiä juttuja enkä oikein tiennyt, mitä pitäisi tehdä tai mikä on ominta itselleni. Kirja sopi mielentilaani kuin nakutettu ja auttoi asiassa – ah kaunokirjallisuuden voimaa!

Sofi Oksanen: Puhdistus (2008)

Vahvimman fyysisen reaktion minussa on näinä vuosina aiheuttanut Sofi Oksasen Puhdistus. Olen kuullut nillitystä myös tästä kirjasta lähinnä niiltä, joita Oksasen itsensä tuotteistaminen on alkanut ärsyttää, mutta itse en osaa pitää sitäkään pahana. Hyvä vaan jos joku osaa senkin homman. Puhdistuksen kirjallisia ansioita ei joka tapauksessa viivaakaan vähennä kirjailijan myöhemmät toimet. Teos on minulle tosi tärkeä.

Sirpa Kähkönen: Kuopio-sarja

Kaksi viimeistä listani paikkaa kuuluvat kirjasarjoille – näin saan huijattua hieman listan sääntöjä ja ympättyä mukaan useamman kirjan. Sirpa Kähkösen Kuopio-sarjalla on ehdottomasti paikka parhaiden lukemieni kirjojen listalla, mutta en osaisi päättää, mikä osista olisi se paras. Hietakehto (2012) on niistä viimeisin. Suosittelen lämmöllä.

Alexander McCall Smith: Mma Ramotswe -sarja

Kuinka näistä voisi olla pitämättä? Lämmintä huumoria, yksinkertaista elämää ja yksinkertaisia ohjeita elämään, kaunista tunnelmaa ja hyviä ihmisiä. Ja bonuksena Afrikka-kuvaa, joka ei kerro sodista tai nälästä tai viruksesta. Näiden kirjojen kanssa tulen aina hyvälle tuulelle, ja rakastan myös BBC:n kirjojen pohjalta tekemää televisiosarjaa.

***

Näitä top 10 -listoja on runsaasti saatavissa kirjabloggajien sivuilla, ja niistä kyllä löytää hyvin lukuvinkkejä. Katso esimerkiksi Järjellä ja tunteella -blogin listaSinisen linnan kirjaston top 10 tai vastaava Täällä toisen tähden alla -blogista. Myös Penjami Jäljen äänestä on tehnyt oman listansa, samoin esimerkiksi Sara Saran KirjoistaKaikki erilaisia listauksia, koska lukijoina kirjabloggaajatkin ovat erilaisia. Lukuiloa kaikille!

Jo yli kuukausi sitten Sinisen linnan kirjaston Maria lähetti minulle haasteen, mutta vaikka otin kopin, vasta nyt havahdun kirjoittamaan siitä. Meemissä oli kyse onnellisista asioista, ja ehkä nyt on riittävän rauhallinen, tyytyväinen ja hyvä hetki kootakseni haasteen mukaisesti listan kymmenestä asiasta, jotka tuottavat minulle hyvää mieltä.

  1. Ystävät. Juuri vietin ihanan loman yhden parhaista sellaisista luona, äsken matkalla sain ihanan uutispuhelun toiselta kullannupulta, päivällä viesteilin ja soittelin kolmen rakkaan kanssa – minulla on paljon ystäviä, ja he kaikki ovat minulle tärkeitä. Ilman ystäviäni olisi elämä aikalailla tuhkanmakuista.
  2. Työ. Olen onnekas, kun saan tehdä työtä josta pidän, vaikka välillä väsynkin ja valitankin vaikeuksista. Mutta näinä irtisanomisten aikoina olen onnellinen, että tiedän mistä elantoni riivin ainakin vielä muutamia kuukausia eteenpäin.
  3. Oma pöytä. Minulla on tilaa ja aikaa ja mahdollisuuksia toteuttaa itseäni monin eri tavoin, muun muassa kirjoittamalla tätä blogia.
  4. Kirjahylly. ”Viisaat vanhat kirjat, jotka ovat ikuisemmat omaa pientä elämääni” Ks. blogin motto.
  5. Papu. Kissa on tärkeä osa elämisen mukavuutta.
  6. Nauru. Että kykenen edelleenkin nauramaan julkisella paikalla ääneen ja nauttimaan elämästäni.
  7. Itku. Että kykenen edelleen liikuttumaan kyyneliin ilosta yhtä hyvin kuin itkemään surusta, kun se aika on.
  8. Liikkuvat laitteet; ne jotka on laitettu liikkeelle minua varten, että voin matkustaa, kuten nyt.
  9. Kirkkaan väriset vaatteet. Pidän väreistä ja niiden luomista eri tunnelmista.
  10. Neljä vuodenaikaa. Talvi on ihana, mutta odotan jo kevättä, koska se tuo kesän ja kesän jälkeen tulee ihana syksy taas. Ja niin edelleen, tiedättehän.

Luettelo kliseitä, tiedän… Mutta ehkä ne ovat usein toistettuja tässä tapauksessa juuri siksi, että ne ovat niin totta. Vielä olisin voinut lisätä listaan perille saapumisen ilon, mutta sen vastapainona on aina lähteminen, josta en juurikaan pidä, ja joka nytkin on tuoreena mielessä. Mutta pian olen taas kotona. Paraskin loma loppuu aikanaan.

Pitkästä aikaa sain taas haasteen, tällä kertaa Ankin suunnasta. Erilaisia kysymyksiä sisältäviä meemejä on kiertänyt blogeissa useita eri kysymysten määrillä ja tyyleillä. Tässä maaginen numero on 11. Tehtävä kuuluu:

  1. Kerro 11 faktaa itsestäsi
  2. Vastaa kysymyksiin jotka haasteen antaja on sinulle antanut.
  3. Tee 11 uutta kysymystä haasteen seuraaville saajille.
  4. Valitse 11 haasteen saajaa.

Tästä irtoaa siis:

  1. Olen 31-vuotias.
  2. Kirjoitan tätä matkalla Helsinkiin.
  3. Pidän syksystä ja talvesta enemmän kuin kesästä, vaikka en minä kesääkään varsinaisesti inhoa.
  4. Kodissani on 52 neliömetriä.
  5. Opiskelin Turun yliopistossa historiaa.
  6. Valmistuin vuonna 2007, jolloin olin jo (paluu)muuttanut Jyväskylään opiskelemaan etnologiaa.
  7. Niin paljon kuin Turusta pidinkin, oli muutto Jyväskylään yksi elämäni parhaita päätöksiä. Olen ollut viimeiset kuusi vuotta todella onnellinen.
  8. Haaveilen talosta maalla.
  9. Viimeksi loppuun lukemani kirja on Marjo S. Nurmisen Tiedon tyttäret.
  10. En vielä tiedä, mikä minusta tulee isona. Tai tiedän: vanha, ja se on ihan ok.
  11. Minulla on 12 ja ½-vuotias maalaiskoira nimeltä Murre ja noin nelivuotias kaupunkilaiskissa nimeltä Papu.

Ankin kysymyksissä mennäänkin sitten paljon syvällisemmäksi:

1. Onko sinulla jotain intohimoa?

Kaikilla ihmisillä on jokin tai joitakin asioita, jotka herättävät suurempia tunteita kuin arjen muut aiheet. Sen verran viilipytty olen luonteeltani, etteivät intohimoni räisky näkyvästi. Ehkä suurimmat tunteen palot liittyvät kirjoihin ja kirjoittamiseen.

2.Kuunteletko musiikkia monipuolisesti vai vain tietty(j)ä genre(j)ä?

Monipuolisesti ja enimmäkseen radiosta.

3. Oletko optimisti vai pessimisti?

Miten tätä mitataan? Luulin aina olevani optimisti, mutta joku läheisistä purskahti kerran nauramaan kun sen sanoin. Tajusin, että ensimmäinen reaktioni uusiin asioihin on aina aika varovainen ”ehkä ei”. Mutta tulevaisuuden näen kyllä yleensä valoisana, ja toisista ihmisistä ajattelen ensimmäiseksi hyvää ennenkuin toisin todistetaan.

4. Oletko taikauskoinen tai uskovainen ylipäätään?

Johonkin on pakko uskoa, jos ei kestä ajatusta että kaikki tämä ympärilläni olisi sattumanvaraista.

5. Mikä on vaikein asia, jonka olet tehnyt?

Koska tähän tuntui vaikealta löytää vastausta, voinen todeta että olenpa päässyt elämässä helpolla! Esiintymisjännitys aiheutti hirveitä tilanteita ennen, mutta olen selättänyt pahimmat. Vaikeaa oli myös loppukesällä kun jouduin luottamustehtävässä osallistumaan päätöksentekoon, jossa yhteisten asioiden järjestämiseen oli vain huonoja vaihtoehtoja.

6. Onko marraskuussa mitään hyvää?

On, joulun odotus. ❤

7. Onko sinulla joitain epäsovinnaisia ja provosoivia mielipiteitä? Kerro!

Ei kovinkaan, olen maltillisen punaviherkeskustalainen, aika avoin monenlaisille mielipiteille ja tasaisuudessani jopa tylsä.

8. Oletko sinut itsesi kanssa (siis: mielen ja kehon kanssa)?

Ja mitenkäs tätä sitten puolestaan mitataan? Näyttäkään minulle ihminen, joka on täysin sinut itsensä eri puolien kanssa kaiken aikaa, niin minä näytän teille ihmisen joka syö liikaa puuduttavia lääkkeitä.

9. Muuttaisitko itsessäsi mitään?

Montakin asiaa.

10. Kuka on kaunein ihminen, jonka tiedät (”kaunis” ei sitten koske pelkästään naisia!)

Johnny Depp. Vai pitääkö tuntea henkilökohtaisesti? Jos, niin sitten siskoni.

11. Mikä on kaunein laulu, jonka tiedät? Linkitä, jos voit.

Kauneimman laulun paikka vaihtelee, mutta esimerkiksi Vuokko Hovatan Virginia nostaa aina minut muutaman sentin verran maasta ilmaan.

Uusia kysymyksiä

  1. Minkä ikäisenä opit ajamaan polkupyörällä?
  2. Maksalaatikko: rusinoilla vai ilman?
  3. Mikä on joulupöydän kunkku?
  4. Minkä kirjan luit viimeksi loppuun?
  5. Oletko koskaan lukenut Shakespearen sonetteja?
  6. Missä haluaisit asua (jos Suomea ei lasketa)?
  7. Missä urheilulajissa olet hyvä?
  8. Onko jokin haaveesi muuttuneet elämän kulussa joksikin ihan toiseksi?
  9. Jos hankkisit autoosi oman, itselle tehdyn rekisterikilven (tai jos sinulla on sellainen), minkä kirjain-numero-yhdistelmän valitsisit?
  10. Oletko pelännyt Pelle Hermannia?
  11. Mikä saa sinut niin iloiseksi, että sukat pyörivät jaloissa?

Ja sitten loppuu matka-aika ja minun pitää kohta sulkea kone. Lähetän haasteen nyt yhdentoista sijaan vain yhdelle: kysymyksiä kaivannut ystäväni Turun Tilda, ole hyvä!

Seuraava sivu »