Elokuussa unohdin (olin Kiinassa ja sen jälkimainingeissa) jälleen raportoida luetut kirjat, mutta koska nykyään lukutahti on hiipunut olemattomiin, listasta ei taaskaan tule mitenkään kohtuuttoman pitkä vaikka siinä onkin kaksi kuukautta kerralla. Itseasiassa tilanne on sikäli omituinen, että elokuussa kalenteristani ei löydy yhtään luettua kirjaa. Se tuntuu uskomattomalta, sillä ainahan minä luen. Joka ilta edes muutaman rivin. Mitä ihmettä on tapahtunut?
Vaihtoehtoja on kaksi: joko en tosiaankaan ole lukenut loppuun yhtään kirjaa, tai sitten en ole muistanut merkitä niitä kalenteriin. Lopputulos on kuitenkin se, etten voi elokuun osalta raportoida tänne mitään lukemisiani, koska en muista niitä eikä mitään dokumenttia luetuista ole.
Yöpöydän alahyllyltä löytyy kesken jäänyt ja aktiivisesti unohdettu karhu-kirja, josta kirjoitin aiemmin. Sen kanssa taistelin varmaan yli puolet elokuusta, mutta muuta en tiedä.
Syyskuussa olen sentään lukenut peräti kolme kirjaa alusta loppuun. Mielenkiintoisin kokemus oli Anni Kytömäen Kultarinta, ja sen jälkeen luin pari kevyempää teosta. Lista on lyhyt:
- Anni Kytömäki: Kultarinta
- Heli Laaksonen: Lähtisiks föli?
- Katja Kallio: Säkenöivät hetket
Ehkä pitäisi alkaa säilyttää kuukauden verran myös kirjaston lainakuitteja, joista voisi paremmin muistutella itseään mahdollisesti luetuista tai lukematta jääneistä kirjoista.
Eniten tämä lukemattomuus kuitenkin kertoo siitä, miten kiireinen syksy on ollut. Nyt tuntuu siltä, että pahin on kuitenkin taitettu, työasioiden osalta ainakin. Terveyspuolellakin mennään valoa kohti: minulla on parhaillaan käsivarressa elämäni ensimmäinen verensokerisensori, joka mittaa sokereita viikon verran jatkuvasti. Parin päivän kuluttua sen keräämät tiedot puretaan lääkärin kanssa ja sen jälkeen olen toivottavasti vähän viisaampi haimani tilan ja diabetekseni suhteen. Ja ehkä motivoituneempikin itseni hoitamiseen, toivottavasti ainakin.
Illuusioita 
Poistuin jo tältä kertaa, mutta tulin takaisin jättämään kommentin. Ajattelin, että kerrankin puen sanoiksi myönteisen palautteen, joka pyörii mielessä. Blogisi antaa kuvan tutkijasta monitahoisena ihmisenä, jolla on akateemisen maailman lisäksi talo ja sairaus ja monta muuta elämää. Akateemisuuskin virkistää – Blogolandista sitä on vaikea löytää paitsi viralliselta puolelta. Kerroin blogistasi ystävälle, joka ilahtui. Hän on kaivannut samaa.
Kiitos! Tämä on ehkä kivoin ja kannustavin palaute, mitä olen pitkään aikaan saanut. Kiitos, että palasit vielä takaisin sivulleni ja kerroit mielipiteesi – tuntui tosi mukavalta kuulla! Viime aikoina olen potenut kovasti huonoa omatuntoa siitä, että blogiin kirjoittaminen on jäänyt selkeästi vähemmälle kuin aikaisemmin. Lopettaminen ei kuitenkaan ole käynyt mielessäkään, sillä vaikka päivitystahti on harventunut, blogi on silti edelleen minulle tärkeä ja usein ajatuksissani ”tästäkin voisi kirjoittaa” -tyyppisinä katkelmina. Valitettavan harvoin vain nykyään ehdin niitä ajatuksia toteuttaa postauksiksi asti.
Mutta silti, tällainen palaute saa jälleen tsemppaamaan, että ehkä minäkin jatkossa kirjoitan enemmän – jospa edes kerran viikossa. 🙂