museoita


Vietin sairauslomaani viime viikolla Lappeenrannassa, missä puolisoni työpaikka sijaitsee. Vielä kertaakaan en Lappeenrannassa käydessäni ole tutustunut kaupungin museotarjontaan, mutta nyt tartuin tilaisuuteen. Houkuttimena toimi Etelä-Karjalan museon Väri on valoa -näyttely, joka vaikutti ehdottomasti tutustumisen arvoiselta. Siispä museokorttia ulkoiluttamaan!

Näyttely oli todellakin sellainen ”tätä ei kannata missata” -tyyppinen elämys. Väri on valoa -näyttelyssä on esillä 1900-luvun varhaisvuosina kuvattuja värivalokuvia, siis hyvin harvinaista materiaalia. Kuvat on ottanut pietarilainen Sergei Produkin-Gorski (1863-1944), joka siis kuvasi värivalokuvia jo ennen kuin Lumiéren veljekset keksivät järjestelmänsä. Produkin-Gorskin kuvasi matkoillaan Itä-Suomea: Karjalaa, Punkaharjua ja Saimaata – siitä näyttelyn alaotsikko Saimaalta itään.

taulurivi

Kuvat hehkuvat värejä. Ne näyttävät siltä kuin Instagramin filttereitä olisi vedetty yli: kesän vihreys leiskuu, aurinko  hohtaa ja kukat kukkivat. Järven sini on todella sinistä, kuten tässä Laika-koiraa Äänisen rannalla esittävässä kuvassa, joka oli yksi suosikeistani näyttelyn monien hienojen kuvien joukossa.

laikakoira

Laika-koira levolla Äänisen rannalla. 1915.

Kuvat ovat pääosin kesäkuvia. Joukossa on pari talvikuvaa, mutta ilmeisesti kesä on ollut teknisesti helpompaa sekä valokuvaamisen että matkustamisen kannalta. Kuvissa erottuu myös 1900-luvun alun turismi: esimerkiksi Punkaharjun kylpylä ja Olavinlinna olivat varakkaiden venäläisten kesämatkakohteita.

olavinlinna

Olavinlinnaa, 1903.

Ennalta odotin jostain syystä pientä näyttelyä. Ehkä en uskonut, että tällaisia kuva-aarteita voisi olla säilynyt kovin montaa. Näyttely oli kuitenkin minusta varsin laaja, ja se täytti koko vaihtuvan näyttelyn salin laidasta laitaan.

näyttelysali

Tästä näyttelystä Etelä-Karjalan museo sai minulta pisteet kotiin. Hieno! Suosittelen lämmöllä: Väri on valoa on esillä Etelä-Karjalan museossa 2.4.2017 asti.

Piipahdin myös museon perusnäyttelyn puolella. Se oli toisaalta pieni yllätys, toisaalta pettymys. Yllätys siksi, että en arvannut sen painottuvan niin vahvasti Viipurin historiaan. Toisaalta kun asiaa hetken mietti, niin Viipurin näkyminen Etelä-Karjalan museossa on luonnollista: Viipuri oli Suomen toiseksi suurin kaupunki Moskovan välirauhaan asti, ja sen historian luonnollinen tallennuspaikka on Etelä-Karjalassa. Erityispisteet upeasta Viipurin pienoismallista! Kun sitten kotona vasta luin museon sivuja, sain tietää että perusnäyttelyn nimikin on Rajalla – kolme karjalaista kaupunkia. Viipuriin, Lappeenrantaan ja Käkisalmeen keskittyminen on siis tietoinen valinta.

Muutoin perusnäyttely oli hiukan pettymys, ja museosta välittyi paikoilleen jumiutumisen tunnelma. Näyttely oli koostui vitriineistä toisensa perään, ja ne tuli silmäiltyä melko nopeasti myös siksi, että perusnäyttelyn puolella leijali vahva homeen haju, joka aiheutti minulle nopeasti hengitysvaikeuksia. Tuli tunne, että museo kaipaa rahoitusta perusnäyttelylleen ja kipeästi. Perusnäyttely onkin vuodelta 2006. Tietääkseni perusnäyttelyn elinkaari on noin 10 vuotta, joten selkeästi uutta tarvitaan jo. Herätkäähän siellä, päättäjät!

Sääli, että museokaupan puolella Viipuri-tuotteet hallitsivat niin voimakkaasti. Onko Viipuri-nostalgiannälkäiset kävijät niin suuri osa museon asiakaskuntaa?

Vielä terveiset museolle: siellä Lappeenrannan sotavuosia kuvaavassa vitriinissä on kyllä hienosti esillä Laila Hietamiehen / Hirvisaaren Lehmusten kaupunki -sarja, mutta voisitteko laittaa ne oikeaan järjestykseen? Närpiötä jäi vaivaamaan kun sarjan osat eivät olleet oikeassa järjestyksessä. 😉

Historia- ja kulttuurialan ihmisenä minun olisi tietysti pitänyt hankkia Museokortti heti kun se aikanaan lanseerattiin. Totesin kuitenkin, että käyn varsin vähän museoissa, niin ettei se kannata. Vähän siitä kuitenkin oli huono omatunto, ja kun viime kesän alussa Taidematkustaja-blogin Laura kirjoitti Museokortti-järjestelmän uudistuneesta asiakassivusta, minäkin tein päätöksen kortin hankinnasta.

Kun kesäloman ensimmäinen museokäynti koitti Sibeliusten kotimuseossa Ainolassa, minä tein heti kassalla hankinnan. Ainolasta sain mukaani väliaikaisen kortin, mutta varsin nopeasti postilaatikkoon tipahti varsinainen keltainen Museokorttini.

Museokortin paras ilo on ollut se, että se madaltaa kynnystä käydä museoissa. Sekä Lauran että museokorttini ansiosta olen syksyn aikana oppinut, että museossa – etenkin taidemuseossa – voi vain piipahtaa. Aina ei tarvitse olla erityinen vapaapäivä tai erityisen juhlava tunnelma ja paljon aikaa. Näyttelyn voi käydä katsomassa lounastunnilla, tai jos on pieni ylimääräinen hetki, voi tutussa museossa käydä katsomassa vain yhdenkin teoksen. Jokainen museokäynti kuitenkin tekee ihmiselle hyvää: ”Kulttuurimuodoissa erityisesti museoissa käyminen vaikutti positiivisimmin itse koettuun terveydentilaan.” 

Aivan niin paljon en ole museoissa käynyt kuin vielä syksyllä suunnittelin. Sinebrychoffin taidemuseon asetelmanäyttely jäi käymättä, samoin en ehdi Kansallismuseon Renessanssi. Nyt! -näyttelyyn. Ateneumissa  olen kuitenkin nähnyt sekä Alice Neelin että Amedeo Modiglianin näyttelyt, ja Tampereella Sara Hildénin taidemuseossa ihastuin Ron Mueckin jättipatsaisiin. Yksi hienoimmista näyttelykokemuksista oli Helsingin taidemuseossa suuren suosion saanut Yayoi Kusaman näyttely, joka on auki vielä pari viikkoa.

Alla Museokortin sivulta kopioitu listaus korttini käytöstä:

MUSEOKÄYNNIT


Nykytaiteen museo Kiasma
29-10-2016 15:48:52

Ateneumin taidemuseo
29-10-2016 14:07:04

HAM Helsingin taidemuseo
19-10-2016 14:17:16

Tampereen museot, Museokeskus Vapriikki
24-09-2016 14:20:44

Ateneumin taidemuseo
22-09-2016 11:47:40

Sara Hildénin taidemuseo
22-08-2016 15:53:05

Kansallismuseo
17-08-2016 14:02:58

Lottamuseo
17-07-2016 14:40:24

Ainola
17-07-2016 13:59:00

Olen höylännyt korttiani lähinnä Tampereella ja Helsingissä. Seuraavaksi pitäisikin ulkoiluttaa sitä myös lähempänä eri kotejamme: Suomen käsityön museossa Jyväskylässä on Dora Jungin näyttely joka pitää nähdä, ja Lappeenrannassa Etelä-Karjalan museon näyttely Väri on valoa kuulostaa valtavan mielenkiintoiselta – sinne on pakko päästä näkemään maailman ensimmäisiä värivalokuvia. Ja kunhan kesä koittaa ja lähdemme taas kesämökille Etelä-Savoon, haluan viimein käydä Mikkelissä Päämajamuseossa. Myös uudistunut Lenin-museo Tampereella on ehdottomasti käyntikohteiden listalla, olen kuullut siitä paljon hyvää. Didrichsenin taidemuseossa helmikuussa avautuva Juho Rissasen näyttely kuulostaa taas melkeinpä pakolliselta museovierailulta Helsingissä käydessä.

Vaikka oma Museokorttini käyttölistaus kalpenee varsinaisten museoharrastajien rinnalla, se on silti huomattavan paljon pidempi kuin se olisi ilman tätä korttia. Jo tähän mennessä korttini on maksanut hintansa (59 e) moneen kertaan takaisin, enkä epäröi uusia sitä heinäkuussa, kun uusimisen aika tulee.