kotini on linnani


Ennen kuin ryhdyn pureskelemaan viime viikon Rooman-loman tunnelmia, kerron teille muutaman sanan matkaa edeltäneestä Habitare-vierailustani. Kirjoitin tämän postauksen ensimmäisen version jo ennen häämatkaa, mutta wordpress kadotti luonnoksen jonnekin, enkä enää ehtinyt aloittaa alusta. Siksi teksti on nyt ehkä vähän epäinformatiivisempi eikä lainkaan niin fiilistelevä kuin heti Messukeskuksesta kotiuduttuani kirjoittamani.

Pääsin Design Pylsyn ystävällisellä avustuksella ensimmäistä kertaa vierailulle Habitareen. Habitare on sisutuksen ja desingin suuri vuotuinen messutapahtuma, jonne olen jo pitkään halunnut päästä nuuhkimaan tunnelmaa ja ihastelemaan kauniita sisustusideoita. Oma kotimme on ennen kaikkea viihtyisä kodin tuntuinen koti ja vasta toissijaisesti silmänilo ja designhelmillä kuorrutettu, mutta toki ymmärrän etteivät nämä kaksi asiaa aina sulje toisiaan pois (vaikka välillä siltä vaikuttaa).

Kävin Habitaressa perjantaina iltapäivällä jo vähän väsyneenä, mutta silti innokkaana. Huonekalupuolen ohitin melko nopeasti. Siellä olisi kivempaa kierrellä yhdessä puolison kanssa jossain vaiheessa, kun pohditaan jonkin isomman huonekalun hankintaa (ei siis ihan lähiaikoina) tai suunnitellaan yhdessä uutta kotia jonkin tulevaisuuden muuton yhteydessä. Nyt olin vähän liian väsy jaksaakseni keskittyä huonekaluihin. Sen sijaan kiertelin melko päämäärättömästi kodinsisustuksen osastojen lomassa. Ihastuin esimerkiksi Annon osaston rauhalliseen tunnelmaan. Suosikkini oli Havin osasto, jonka kauniin siniset seinät, harmonisen syksyiset värit, kynttilät ja huovat vastasivat täydellisesti syksyn tunnelmointia kaipaavaan mieleeni.

havi 1

havi 2

Havi on onnistunut minusta erinomaisesti viime vuosien brändiuudistuksessaan. Lapsuusmuistoihin kuuluvista vihreistä Havi-saippuoista ja mäntysuovasta on tultu pitkälle: Havi’s tuotemerkki tarjoaa tänä päivänä tyylikkäitä, kauniita ja harmonisia sisustustuotteita monenlaisiin koteihin. Kynttilätehtaalla Riihimäellä valmistetaan paljon muutakin kuin hyvälaatuisia tuikkuja, ja yrityksellä on pitkä historia. Olen ostanut Havin tuotteita viime aikoina lähinnä Imatralla sijaitsevasta tehtaanmyymälästä, mutta kerran myös verkkokaupasta. Nyt tein messuostoksia: kesästä muistuttavan tuoksukynttilän niihin iltoihin, kun olen yksin kotona, sekä ihanan pehmeän hamam-kylpypyyhkeen, jonka toinen puoli on froteeta. Olen suunnitellut hankkivani hamam-pyyhkeen treenikassiin, koska se menee pieneen tilaan ja kuivuu nopeasti, mutta nyt ostin pyyhkeen kyllä ihan vain hemmotteluksi itselleni.

Kävin myös tervehtimässä Anu Pylsyä Design Pylsyn osastolla. Anu on Joutsasta eli jokseenkin naapurista, ja tuttu pitkältä ajalta. Hänen vanhasta kyläkoulusta hienosti remontoimalla ateljeellaan on melkein pakko vierailla joka kesä, ja pari kertaa olen ollut siellä myös pihakirppistelemässä. Nyt mukaan tarttui musta leikkuulauta, joka mielestäni sopii hyvin meidän Lappeenrannan kotiin – ja kelpasi hyvin myös puolison makuun.

IMG_20170924_180814_650

Kanttarellit mökiltä, leikkuulauta Design Pylsy.

Habitaren yhteydessä järjestettiin myös antiikkimessut, missä viihdyinkin pitkään. Vanhoja tavaroita pursuavien pöytien välissä oli tarjolla niin paljon silmänruokaa, että jos rahatilanteeni olisi parempi, olisin epäilemättä kantanut säkillisen kauniita astioita kotiin. Nyt kuitenkin tyydyin vain ihastelemaan, sillä antiikkimessuilla hinnat eivät varsinaisesti ole ”löytötasoa”.

antiikki 3

antiikki 1

antiikki 4

Sisustaminen ja kodin viihtyisäksi tekeminen on yksi niitä asioita, jotka yhdistävät minua ja puolisoani. Siksi uskon, että Habitaressa olisi kiva käydä jonain vuonna myös yhdessä. Vaikka minä ehkä viihdyn tilpehööriosastolla häntä paremmin, riittäisi Messukeskuksessa nähtävää reilusti molemmille. Ehkä jonain päivänä sitten!

Mainokset

Heikkouteni kauniisiin astioihin on saanut suurta yllykettä viime vuosina, kun puolison lähisukulaisissa on astioihin vielä pahemmin hurahtaneita – ja minun onnekseni myös asiantuntemusta. Astiavitriini on täyttynyt hitaasti mutta varmasti etenkin erilaisilla lasiastioilla, ja samalla oma makuni astioiden suhteen on muuttunut. Arvostan astioiden kauneutta, mutta harvoin hankin mitään vain koristeeksi. Astian pitää olla käyttöesine, ja siksi en osta mitään ylettömän arvokkaita keräilyharvinaisuuksia.

Jo varmaan kymmenen vuoden ajan olen kerännyt pala palalta itselleni Arabian vanhaa Kosmos-sarjaa. Tuo vihreänruskea astiasarja on Gunvor Olin-Grönqvistin suunnittelema, ja se on ollut Arabian tuotannossa 1960- ja 1970-luvuilla. Olen saanut ystäviltä lahjaksi monia osasia astiastooni, sillä sarjaa on aika usein kirpputoreiden löytökoreissa edulliseenkin hintaan. Kosmos-kokoelmani on jo aika suuri.

kosmos 1

Mutta niin se ihmisen maku muuttuu: minä aion luopua Kosmoksestani. Vähän kipeäähän se tekee, mutta asia on kuitenkin kypsynyt vähitellen. Emme juuri koskaan käytä näitä astioita, mikä on vähän sääli. Huomaan kuitenkin valitsevani mieluummin valoisampia, keveämpiä astioita kattaukseen. Vuoden sisällä yhdistämme puolison Lappeenrannan kodin astiat yhteisiin, ja Kosmos jäisi siinäkin prosessissa ylijäämäksi. Odottaessani ja toivoessani sitä vaihetta, että meillä on vain yksi koti, yritän myös järkeistää astioiden määrää ja yhteensopivuutta. Ja sitä paitsi M inhoaa Kosmosta… (Mutta hän on moneen kertaan sanonut, ettei siitä sen takia tarvitse luopua – päätös on kokonaan minun tekemäni.)

kosmos 2

Sovin jo astioita keräilevän sukulaisen kanssa häntä kiinnostavien osasten kohtalosta, mutta lopuille yritän löytää ostajan tai jälleenmyyjän. Painavien posliiniastioiden roudailu pitkin maata ei ole ihan simppeli juttu, joten täytyy suunnitella miten tämän toteutan. Onneksi ei ole kiire. Ja aina on myös SPR:n Kontti, joka saisi Kosmoksesta hyvät rahat hyvään tarkoitukseen.

Esineet ovat vain esineitä, tiedän sen. Mutta silti tuntuu kuin yksi vaihe elämässä päättyisi, kun Kosmokset poistuvat. Nyt on oikea aika, tiedän sen, mutta silti mieli on vähän haikea. Se toki korjaantuu, kunhan alan tehdä kirpputorilöytöjä paremmin sopivilla astioilla ja tyhjä koko vitriinissä täyttyy.

Jos menee nälkäisenä kauppaan, ostaa helposti isoja määriä ruokaa. Minulla oli tänään tosi paha mieli, joten ostin kotini täyteen kukkia.

img_20170223_172549

Ensin, syksyllä 2015 minulla todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta. Kesällä 2016 siitä tuli yllättäen liikatoiminta, ja olin syksyllä välillä aika väsy. Joulukuussa diagnoosiksi saatiin Basedowin tauti. En ole ihan satavarma, mitä se tarkoittaa, mutta se ei ole kilpirauhasen liika- eikä vajaatoiminta sellaisenaan. Elimistöni on kehittänyt itsestään (autoimmuunisairaus) vasta-ainereaktion kilpirauhasta vastaan, ja saanut kilpparin toimimaan täysillä.

img_20170223_173038

Joulukuussa aloitettu lääkitys tuntui purevan, ja tammikuussa annosta hiukan pienennettiin. Toiveikkaasti. Ja nyt olen niin huonossa kunnossa, etten jaksa edes olla. Vielä viikonloppuna reissasin Turussa ihan kohtalaisesti tolpillani, ja alkuviikosta tein töitä silkalla sisulla. Eilen sain lääkäriltä vahvistuksen arvelulleni, että kilpirauhasen toiminta on taas kiihtynyt. Tänä aamuna tuntui, etten pysty edes istumaan pöydän ääressä tietokonetta  naputellen.

img_20170223_173100

Kilpirauhasen liikatoiminta tuntuu tällä hetkellä minulla lähinnä aika kovina rintakipuina ja hengenahdistuksena. En ole voimissani, en jaksa liikkua tai nostaa puusäkkejä, en jaksa tehdä lumitöitä. Enkä jaksa ajatella sitä totuutta, että olen taas sairaana, vaikka hetken jo luulin että tämä saataisiin kuntoon.

img_20170223_172956

En ole kovin kova pyytelemään sairauslomia. Apurahatutkijan on aika turha mitään lääkärintodistuksia pyydelläkään – kenelle minä sen todistuksen veisin? Silti pyysin tänään lääkäriltä muutaman päivän saikkulausuntoa, jotenkin ehkä eniten itseäni varten, jotta saisin vahvistuksen sille etten kuvittele olevani sairas vaan ihan oikeasti voin hetkeksi luovuttaa pinnistelemästä väkisin. Sain 12 päivää, viikon pidempään kuin olin ajatellut.

img_20170223_173257

Sairausloman alkajaisiksi parasta mitä voi tehdä, on ostaa jotain kaunista.  Kävin Emmaliinassa ja sitten kahden eri kaupan tusinakukkahyllyillä. Ostin minä pannariaineksetkin, mutta ennen kaikkea kannoin kotiin kukkia.

img_20170223_172523

Kyllä minä ensi viikolla teen ne pari juttua, jotka olen luvannut ja joiden deadlinet eivät jousta. Mutta aion myös istua nojatuolissa, juoda teetä ja syödä suklaata, tehdä keittoa lounaaksi ja päivälliseksi salaattia. Pidän kisakatsomon ja luen kaikki Lahden MM-kisoihin liittyvät uutiset, enkä pode huonoa omatuntoa kisalähetysten tuijottamisesta. Ensi viikon aikana lääkkeet alkavat varmasti taas tehota, ja olen pian kunnossa taas. Varmasti.

Kiitos läheisille, jotka auttavat: suku ja naapurit auttavat lumitöissä, työkaverit ottavat kopin työasioista ja ystävät pitävät huolta. Ja huomisesta alkaen en taas enää ole yksin.

Kun viime kesänä muutin omakotitaloon, hankin halvimman mahdollisen pallogrillin, koska pitäähän sitä nyt omalla pihalla grilli olla. Sillä laitteella yritettiin grillausta eri seurueissa kolmeen kertaan viime kesänä, ja joka kerta lihat paistettiin lopulta pannulla hellalla.

Talven aikana taloon muutti puoliso, joka sattumoisin harrastaa ruoanlaittoa ja erityisesti grillijuttuja, joten takapihalle ilmaantui myös iso ja komea kaasugrilli. Hiilipallokin tulee vielä tänä kesänä käyttöön (mies aikoo saada sen toimimaan ja epäilemättä onnistuukin), mutta toistaiseksi olemme tehneet ihania herkkuja kaasugrillillä.

Minusta on aina mukavaa kokata vieraille, mutta kesällä vieraiden merkitys vielä jotenkin korostuu. Terassilla on iso pöytä, jossa on kyllä kivaa nauttia hidasta aamiaista kahdestaankin, mutta kunnon päivälliset, joissa pöytä notkuu, puheensorina täyttää pihan ja lapset juoksevat nurmiolla – niissä on kesän tunnelmaa.

Terassipöytä korkattiin käyttöön jo vappuna, ja kesävieraita on käynyt alkukesästäkin. Viime viikossa kuitenkin kiteytyi jotain niin kesäkeittiön ydintä, että en malta olla kuvailematta sitä tännekin. Meille siis tuli kolme opiskeluaikaista ystävääni, joista yksi viipyi pari yötä, yksi yhden yönseudun ja Turun Tilda perheineen muutaman tunnin ollessaan ohikulkumatkalla.

Jo monta kertaa tänä kesänä grillissä on kypsynyt lihavartaita, ja ne laitettiin nytkin marinoitumaan pari tuntia ennen grillausta. Vartaiden ohje on sovellettu Akseli Herlevin keittokirjasta, ja on ehdoton grillilihasuosikkini. Lihavartaat peitetään paksun öljy-valkosipuli-timjami-rosmariinipeiton alle, ja maku on loistava. Naudan entrecotepalojen lisäksi vartaisiin tuli tällä kertaa herkkusieniä (pekonikääreissä).

Suosittelen muuten hankkimaan kaksipiikkisiä metallivartaita grillaamiseen. Ne toimivat paljon kivemmin kuin yksipiikkiset vartaat, joissa ruokapalat helposti alkavat pyöriä kypsennyksen aikana. Kaksi piikkiä pitävät ruoan paremmin koossa.

Vartaissa on yleensä myös kesäkurpitsaa, mutta tällä kertaa kokeilin grillata ne erikseen. Reseptin salaisuus oli runsas sitruuna, ja grillatut kesäkurpitsapalat olivat niin maukkaita, että teen varmasti niitä toistekin. Kokeilin myös grillata sydänsalaatteja, mutta niistä ei tullut yhtä hyviä. Pitäisi ehkä kokeilla uudelleen vielä, sillä ajatus on hyvä, kaikki ei vain ehkä mennyt kerralla oikein.

Vartaat olivat siis tuttu, hyväksi havaittu resepti ja kasvikset uusia kokeiluja. Päälisäkkeeksi teimme risottoa, joka oli vähän molempia: tuttu ja suosikki, mutta uudella tavalla valmistettu. Puoliso valmisti sahramirisottoa ensimmäistä kertaa ulkokeittiössä, eli muurikan tulella isossa pannussa. Risotto tehdään meillä Saku Tuomisen ohjeen mukaan. Risottokokki ei hellan vierestä liikahda, sillä risottoa pitää sekoittaa koko ajan, jotta siitä tulee hyvä. Kesäkeittiössäkin risotto onnistui hyvin, ja vieraat tykkäsivät!

Harjoittelemista vaatii kuitenkin vielä se, että kahden kokin kesäkeittiössä kaikki ruoat olisivat valmiita samaan aikaan. Liha ja risotto pitäisi kumpikin tarjota heti tulelta nostamisen jälkeen, ja nyt aikataulut vähän lipsuivat. Seurustelu vieraiden kanssa ja tiivis grillaaminen eivät välttämättä ole helppoja suorituksia yhtä aikaa, heh.

Oman lisämausteensa kesäpäivälliseen toi ihastuttava kesäsää, tietenkin. Aurinkoiset päivät muuttuivat aamun aikana pilvisiksi, ja siinä vaiheessa kun pöytä oli katettu terassille ja ruoka muutamaa hetkeä vaille valmis, alkoi sataa. Kukaan ei vaatinut kaiken sisälle ronttaamista, joten söimme ulkona sateesta huolimatta. Toisella reunalla istuneet kastelivat niskansa, mutta onneksi pöytä pysyi kuivana – jos se nyt mikään onni on.

Jälkiruokakahvit joimme kuitenkin sisällä. Olin valmistellut sitruunaisen mansikkabritakakun, jonka yksi vieraista viimeisteli sillä aikaa kun minä juoksin grillijuttujen kanssa. Kakku oli hyvää, mutta valitettavasti en löydä ohjetta netistä. Ehkä lehden reseptipankki täydentyy uusimpien numeroiden ohjeista vähitellen.

Ruoanlaittokiireestä, sateesta ja sen sellaisesta huolimatta päivä oli ihana. Oli mahtavaa kutsua vieraita, avata kodin ovet ja tarjota kesäpäivällistä rakkaille ihmisille, jutella ja nauraa, kuunnella puheensorinaa ja hymyillä ihan kestohymyä koko päivän ajan. Yhtään kuvaa en ruokakempaloista ehtinyt napata, muut asiat olivat tärkeämpiä. Ensi viikonloppuna ruokaa laitetaan siskolleni ja hänen seuralaiselleen – ehkäpä kamera ehtii silloin paremmin mukaan.

Uusi viikko alkoi kuten monet viikkoni nykyään: eroahdistus palana kurkussa, kun puoliso lähtee taas viikoksi pois omiin töihinsä. Mutta päivä jatkui paremmin, ja olen ollut paremmalla tuulella kuin aikoihin.

Päivän tehokkain ajanjakso oli aamupäivä, jolloin viimeistelin hankkeen loppuraportin johtajallemme. Jäihän siihen vieläkin pari juttua tarkistettavaksi, mutta se nytkähti silti ison askelen eteenpäin.

Päivän hauskin osio on ollut uuden työhuoneen rymsteeraaminen. Muutan lähipäivinä talon sisällä pari kerrosta yläkertaan, ja tänään uuteen huoneeseen tuli kalusteita. Aloitin muuton tärkeimmästä eli työpöydän koristeista; kirjat siirrän vielä ennen pääsiäistä.

Päivän hymyilyttävin puhelu oli soittopyynnön jättäneelle vanhalle herrasmiehelle, joka halusi keskustella sota-aikaan liittyvistä kokemuksistaan tutkijan kanssa luettuaan viittauksen työhöni eilisestä lehdestä.

Päivän makein hetki oli minttusuklainen kakkupala kahden ystävän seurassa.

Päivän paras maku oli raikas appelsiini.

Kauneinta päivässäni ovat kotia koristavat kukat, joita on sattumalta juuri nyt runsaasti: violetteja ja valkoisia neilikoita sekä keltaisia tulppaaneja ja narsisseja.

Päivän pehmein asia oli kehräävä kissa sylissäni illalla.

Ja päivän lämpimimät asiat olivat kuppi teetä takkatuli, jonka ääressä valmistelin huomisia työasioita.

Huomaan, että viime aikoina blogin kirjoitustahdin harventuessa myös aiheet ovat rajautuneet: kirjoitan jälleen lähinnä vain kirjoista (jotka olivat blogin alkuperäinen aihe), ja silloin tällöin blogin tuoreemmasta teemasta, diabeteksesta. Työstä kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle, sillä tämänhetkinen työni ei ole oikein blogitavaraa.

Mutta jotain sentään haluan työstänikin sanoa: ihanan työympäristöni. Kun kesällä muutin maalle, ajattelin käyväni useimpina päivinä Jyväskylässä työpaikalla, sillä pidän kovasti työyhteisöstäni. Aiemmin kotona työskentely ei lisäksi ole ollut kovin tehokasta; saan paremmin aikaan työhuoneella. Väitöskirjan viimeisinä aikoina kävin siellä seitsemänä päivänä viikossa, koska sillä tavalla sain edes joitain osia elämästäni irrotettua työnteosta – kotimatkan verran nyt ainakin.

Viime viikkoina olen kuitenkin jäänyt yhä useammin kotiin työpäivien ajaksi. Työmatka ei ole kohtuuton, mutta se vie aamuin illoin noin 40 minuuttia. Jos saan nukkua sen verran pidempään aamulla, olen todennäköisesti hiukan työkykyisempi. Ja säästäähän se aikaa iltapäivästäkin.

Talvisina päivinä kotona on myös äärettömän mukavaa viettää työpäivä. Takkaan voi laittaa tulet, vetää olohousut ja töppöset jalkaan ja olla meikittä koko päivän. Lounastauolle pääsee kahden metrin päähän, ja iltapäivällä on kiva pitää tauko vaikkapa hakemalla puita liiteristä, käymällä kyläkaupassa tai – kuten tänään – hakemalla ison voisilmäpullan Karoliinan Kestikievarista.

Ja mikä parasta: kotitoimistopäivinä voi nukkua päikkärit, jos siltä tuntuu. Voin aloittaa työt sitten kun ehdin (eli tänäänkin vasta kun olin käynyt asioilla kuntakeskuksessa), ja lopettaa kun olen saanut päivän urakan tehtyä. Aiemmin en ehkä osannut arvostaa tätä aikataulun vapautta yhtä paljon kuin nyt. Melkein kuin downshiftaisi, mutta teen silti työtä yhtä paljon kuin ennenkin.

Tällä hetkellä etäpäivät ovat mahdollisia siksi, että projektissa on siirrytty kirjoitusvaiheeseen: tehtäväni on kirjoittaa ja lukea ja kirjoittaa, ja sen jälkeen taas kirjoittaa. Sitä melkein on parempikin tehdä kotona, missä häiriöitä ei ole ihan niin paljon kuin avokonttorissa.

Ja onhan kotitoimistossa aina Papu.

Tuntuu uskomattomalta, että en ole kirjoittanut blogiin kahteen kuukauteen. Aiemmin kahden kuukauden tauko olisi ollut täysin mahdoton ajatus, mutta niin vain nyt on käynyt. Blogi on ollut paljon mielessä, mutta sehän ei tietenkään lukijoille asti näy – täällä on vain ollut suorastaan synkeä hiljaisuus.

Syitä on toki monia, mutta suurin ehkä yleinen saamattomuus. Keväällä masennuin (vaikka toisin yritin väittää) muun muassa diabeteksen kanssa. Heitin itseni hoitamisen sikseen, ja vasta aivan viime päivinä olen yrittänyt ottaa asiasta taas kiinni. En edes yritä selittää, sillä olen huomannut että muiden on vaikea ymmärtää hoitomotivaation puutetta näin selvässä asiassa. Jos jätän pistämättä insuliinia, sairastutan itseni. Silti insuliineja ei ole paljon kesän aikana kulunut, koska en ole nähnyt mitään järkeä missään hoitamiseen liittyvässä. Täysin epäloogista, tiedän, mutta silti todellisuuttani. Mutta ei hätää, ryhtiliike on aluillaan ja elokuussa tapaan taas d-hoitajani ja saan valittaa hänelle, mikä minut sai lopettamaan itseni hoitamisen lähes kokonaan.

Kesäkuusta alkaen ajatukseni ja arkeni on lisäksi täyttänyt ihan jokin muu. Tapahtui jotain niin suurta, että sen mittakaavaa vieläkin välillä sulattelen. Minä nimittäin toteutin haaveeni ja muutin maalle. Löysin viimein minun tarpeisiini sopivan talon, uskalsin jättää tarjouksen ja kesäkuun vaihtuessa heinäkuuksi kannoin (läheisten ystävällisellä avustuksella) tavarani ja kissani sisään omakotitaloon. Ei lienee ihme, jos bloggaaminen hiukan jäi muun tekemisen alle.

Taloni on minun pieni turvasatamani, minun palaseni maailmaa. Aluksi paikka tuntui vieraalta, vähän kolkoltakin, mutta kun sain omat tavarat paikalleen ja kissan kotiin, olo parani. Loma-aikana vieraita on riittänyt joka viikko ja etenkin viikonloppuisin, mikä lisää kotoisuuden tuntua kun saa laittaa tarjoiluja ja hyysätä ihmisiä. Aikaa on ollut myös illoille mukavassa nojatuolissa telkkarin tai hyvän kirjan äärellä. Mutta yllättävä ajatus tuli tänään: ehkä kuitenkin eniten kodin tunnetta on tullut siitä, kun olen uurastanut pihatöitä. Eilen ja tänä iltana olen työpäivän jälkeen tehnyt pihalla hommia, ja haaveillut siitä mitä kaikkea pihaani laitan. Oman kukkapenkin rikkaruohojen kitkeminen, kompostin sekoittelu, viinimarjojen kypsymisen seuraaminen ja kyllä, myös nurmikon leikkuu (silloin kun ruohonleikkuri toimii) on minusta ihanaa, kun se kaikki kuuluu omaan pihaan ja osaksi tulevaisuuden haaveita.

Nyt kuukauden päivät tässä asuttuani olen päättänyt perustaa talolleni ja pihalleni oman blogin, joka keskittyy paljosta haaveilevan mutta mitään osaamattoman ihmisen vimmaan perustaa puutarha. Linkitän sen tännekin kunhan saan jonkinlaisen blogialoituksen kyhättyä; nyt on jo lomakin ohi ja paluu töihin tapahtunut, mikä ehkä vähentää vapaa-aikaa, mutta toisaalta tuo kirjoittamisen ja koneen ääressä istumisen jälleen osaksi arkipäiviä.

Kovin paljoa en ole kesän aikana lukenut, mutta tässä listana kesä- ja heinäkuussa luetut kirjat. Osan niistä yhdistän tässä jonain päivänä kirjan vuoden lukuhaasteeseen, jota vieläkin sinnikkäästi yritän suorittaa, vaikka oikeastaan en enää usko, että saan sitä täyteen. Mutta yritän niin paljon kuin ehdin!

  • Maria Carole: Tuulen tyttäriä
  • C.J. Sansom: Musta tuli
  • Teuvo Pakkala: Vaaralla
  • Rachel Joyce: Miss Queenie Hennesseyn rakkauslaulu
  • Frank Herbert: Dyyni 2: Muad’dib
  • Justin Cronin: Linnake
  • Raija Oranen: Miljonääri
  • Raija Oranen: Palatsi
  • Raija Oranen: Ruletti
  • Roope Lipasti: Halkaisukirvesmies. Elämä ja vähäisemmät teot

Seuraava sivu »