Minun on vieläkin vaikea myöntää, että lukutavoissani on tapahtunut muutos. Kun sama on toistunut jo monessa kuussa peräkkäin, on kai kuitenkin pakko tehdä se johtopäätös, että luen nykyään vain muutaman kirjan kuussa. Syyskuussa meni kolme, ja samaan lukuun pääsin lokakuussakin. Niin että otsikkoon viitaten: enemmän kai luskelen muutaman sivun illassa kuin luen kirjoja entiseen tapaan.

Kyllähän tämä muutos vähän harmittaa, mutta toisaalta mitään syytä harmiin ei ole. Luen juuri sen verran kuin ehdin, eikä elämässäni ole koskaan ollut vaihetta jolloin lukisin kaiken minkä haluan; lukemattomien ja lukemisen arvoisten kirjojen lista tulee aina ja ikuisesti olemaan pidempi kuin kukaan kirjatoukka ehtii suorittaa. Ja vaikka juuri nyt etenen sillä polulla hiukan hitaammin kuin ennen, tilanne sopii tähän hetkeen. Pääasia lienee kuitenkin se, ettei rakas harrastus muutu pakkopullaksi. Luen sen verran kuin hyvältä tuntuu.

Lokakuussa luin kolme eri puolille Eurooppaa sijoittuvaa kirjaa, joista kahdesta jälkimmäisestä bloggasin. Ekana luin irlantilaisen Colm Tóibínin novellikokoelman Äitejä ja poikia. Sitten listalla oli kaksi romaania, toinen Australiasta ja toinen Saksasta.

Tässä lista:

Advertisements