kulutusta


Viime kesänä kirjoitin hiukan varovaiseen sävyyn hankkineeni kuntosalin jäsenyyden. Asiaa nyt jo kymmenisen kuukautta pureskelleena lienee aika kirjoittaa tästä aika isosta elämänmuutoksesta lisää.

Olen ollut yläasteen kokemusten jälkeen tosi kuntosalivastainen, suorastaan asenteellinen. Siskoni yritti joskus houkutella minua mukaansa, mutta olin paikanpäällä niin vastahankainen kuin vain voi olla. Mutta kas, mitäpä tapahtui? Elämääni tuli ihminen, jonka kanssa negatiivisuuteni katosi, ja olin valmis kokeilemaan. Puoliso treenaa ihan työnsäkin vuoksi säännöllisesti, ja pyysi minua mukaansa jotta hänenkin olisi kivempi mennä. Kävin aluksi hänen mukanaan salilla vain cardiolaitteilla: tykkäsin etenkin crosstrainerista, mutta myös soutulaite ja kuntopyörä olivat käytössä. Ja sitten viime kesänä, kun kuntosalin tuoksu ja tunnelma alkoivat tulla tutuksi, aloin kokeilla myös muita laitteita.

Ostimme salijäsenyydet Fitness24Seven -ketjuun erittäin käytännöllisistä syistä. Elämämme on hajaantunut usealle paikkakunnalle, ja F24S oli ainoa kuntosaliketju, jolla on toimipisteet sekä Jyväskylässä, Mikkelissä että Lappeenrannassa (myös Helsingin yhtä toimipistettä olen kokeillut). Edullinen hinta sekä kuukausijäsenyys ilman pitkää sitoutumista (koska emme viime kesänä tienneet, milloin muutto olisi tulossa) olivat myös tärkeitä.

Syksyn treenasin ihan itsekseni. Hain inspiraatiota treeneihin seuraamalla muita, etsimällä tietoa netistä ja lehdistä, ja kyselemällä kavereilta. Motivaationi lähde oli puolison lisäksi lähestyvä kilpirauhasen poistoleikkaus. Leikkauksen jälkeen monilla potilailla paino nousee nopeasti, ja niistä kiloista on hyvin vaikea päästä eroon. Ajattelin, että jos olen paremmassa kunnossa (lue: enemmän lihasmassaa läskin sijaan) leikkaukseen mennessäni, siitä toipuminen on ehkä nopeampaa ja lihominen pysyy hallinnassa helpommin.

Lokakuussa kävin juttelemassa F24S:n personal trainerin kanssa mahdollisesta asiakkuudesta. Teimme kehonkoostumusmittauksen ja juttelimme minulle sopivasta treeniohjelmasta. Lupasin palata asiaan leikkauksen jälkeen, mutta meni tammikuuhun asti, ennen kuin olin riittävän hyvässä kunnossa lähteäkseni salille.

Teimme sopimuksen 12+1 PT:n ohjauskerrasta, ja sattumalta voitin arvonnassa vielä yhden bonuskerran. Se on pitkä aika treenata ohjauksessa, eikä todellakaan ollut ilmaista. Mutta se on ollut jokaisen euron arvoista, ja epäilemättä parhaiten sijoittamaani rahaa ikinä. Olen oppinut tekemään liikkeitä oikein, vaatimaan itseltäni paljon ja vielä vähän lisää, ja toimimaan salilla rohkeasti ja itsenäisesti, aiemman arkuuteni unohtaen.

Personal trainerini Elli Kirijatshenko on mainio pakkaus. Minun on hyvin vaikea antaa periksi kun joku on vieressä vahtimassa, joten Elli saa minusta irti huomattavasti enemmän kuin yksin treenatessa saan. Elli on osoittanut monta kertaa, että pystyn vaikka mihin jos vain yritän – ja että yrittäminen kannattaa. Hän nauraa jos vingun, mutta tosipaikan kohdalla kyllä antaa myöten. Matematiikassa Elli on aika huono: toisinaan hän sanoo vieressä ”Kaksi vielä” ja laskee sen jälkeen neljään… Pakettiini kuului myös ruokavalion tsekkausta, ja sain Elliltä ruokatapojen parantamiseen hyviä, konkreettisia apuja – jotka tosin ovat huomattavasti vaikeampia toteuttaa liikkuvassa elämäntavassa kuin luulisi.

Pitkä asiakassuhde on lisännyt välittömyyttä ja olemme jutelleet monenlaisia juttuja. Kuten kunnon PT ainakin, Elli kysyy aina ensimmäisenä mitä minulle kuuluu. Kesti hetken ennen kuin tajusin miksi hän kysyy: ei small talkin vuoksi vaan tietääkseen, millä mielialalla olen ja miten voin, jotta hän tietää miten päivän treeni vedetään.

Ennen ensimmäistä tapaamista mietin, miten ottaa diabetekseni esiin PT:n kanssa. Pohdin asiaa oikeastaan Nellin viimekesäisen blogipostauksen luettuani. Kerroinkin jo ensitapaamisessa Ellille, että minulla on ykköstyypin diabetes, ja se voi joskus vaikuttaa treenaamiseen. Hoidan sen silti itse, eikä hänen tarvitse välittää asiasta muuten kuin vain olemalla tietoinen.

Ja niinhän se meni. Kerran olin treenin lopussa lähes hypoilla (ihme kyllä) ja se vähän vaikutti suoritustasoon, ja kerran sain hypon 10 minuuttia ennen treenin alkua. Silloin oli pakko jättää treeni väliin, en vain pystynyt. Onneksi Elli vaihtoi lennossa ohjelmaksi ruokapäiväkirjan purkua ja siitä keskustelua, jolloin nieleskelty pettymysitkuni oman sairauteni edessä muuttui sekin hymyksi: kaikki meni ihan hyvin.

Parasta kuntosalitreenaamisessa oli se hetki, kun tajusin tuloksia syntyvän. Kun yhtäkkiä huomasin, että reisilihas nousee näkyviin, tai että jaksan työntää jalkaprässillä 100 kiloa. Joitakin kuukausia PT-treenin aloittamisen jälkeen kehonkoostumusmittaus osoitti selkeitä muutoksia sisäelinrasvan määrässä ja lihasten kasvussa, joten vaikka paino ei ole laskenut yhtään, olen silti selkeästi terveempi, mikä on tietenkin tärkeämpää. Treenaaminen on opettanut minut myös tuntemaan lihakseni paremmin. Ryhtini on parempi, ja tunnen kehon liikkeet ja lihasten voiman myös istuessani tai kävellessäni. Toisin sanoen tunnen itseni aiempaa paremmin.

Kesti aikansa, ennen kuin kehoni alkoi tuottaa liikunnan jälkeen mielihyvähormoneja, mutta nyt se toimii niin. Salitreenin jälkeen olen aina väsynyt, mutta hymy on leveä. Treenistä tulee enemmän mielihyvää kuin olisin koskaan voinut kuvitella mahdolliseksi omalla kohdallani. Kivaa on myös se, että salilla käyminen on yhteinen harrastus puolison kanssa – onpahan joku jolle tästä kaikesta jutella.

Nyt yhteisiä treenikertoja Ellin kanssa on jäljellä enää yksi. Jatkuvan reissamiseni vuoksi ne ovat venyneet näinkin pitkälle, sillä säännöllisellä 2 x viikossa tahdillahan PT-jakso olisi jo aikoja ollut ohitse. Kiva silti, että näin on, sillä Ellin tapaaminen motivoi aina minua lisää, ja opin joka kerta uutta. Minulla on nyt kaksi eri ohjelmaa, joiden kanssa pärjään pitkään. Toinen on nimeltään maastaveto-ohjelma ja toinen kyykkyohjelma, mutta molemmat sisältävät koko kropan treenin isoja lihaksia painottaen (siitä nuo nimet). Ehkä ensi syksynä voisin ostaa taas muutaman tapaamiskerran ja saada vähän vaihtelua näihin ohjelmiin, mutta missä ja millaisen pt:n kanssa se on mahdollista, jää nähtäväksi.

P.S. Tekstiiliurheilija kun olen, on myös treenivaatteilla väliä. Paitoja olen ostanut kaupasta(kin), mutta treenitrikoot olen hankkinut uutena tai vähän käytettynä Vähänkäytetty.fi:stä. Vaatteilla on väliä, ja olen huomannut että oikeilla vaatteilla treeni on parempi kuin vanhoilla räteillä urheillessa.

Mainokset

Olen innokas kirpputoreilla kävijä. Todellakin mieluummin ostan jollekulle ylimääräisen vaatteen tai astian omaan tarpeeseeni kuin kokonaan uuden kaupasta! Nykyään vain en tahdo oikein ehtiä kirppiksille, joten livekirppujen tilalle ovat tulleet nettikirppikset.

Olen myynyt itselle tarpeettomia vaatteita ja tavaroita monenlaisilla kirpputoreilla niin netissä kuin ihan livetilassa. Eri merkkien kirpputoriryhmissä vaatteilla on usein hyvä jälleenmyyntiarvo, mutta välillä myyminen vain on tuntunut melkoisen vaivalloiselta. Pöytäkirpputoreihin taas kyllästyin aika tavalla jossain vaiheessa juuri vaivannäön vuoksi. Etenkin oman kylän kirppiksellä vaatteet liikkuivat huonosti aiemmin, kun siellä myyntipöytää pidin. Viimeksi kaapin tyhjennysvimman iskettyä veinkin suosiolla sekä vaatteet että tavarat SPR:n Kontti-kirpparille Jyväskylään.

Viime syksynä päätin kokeilla jotain uutta. Mainosten perusteella löysin Vähänkäytetty.fi -sivuston. Nettikirpputoripalvelu on uusi tapa myydä vaatteita netissä. Samankaltainen on käsittääkseni myös esim. Rekki. Idea on yksinkertainen: koska käytettyjen vaatteiden myynti netissä on suosittua, mutta vähän vaivalloista, tarjotaan palvelu joka hoitaa vaivannäön puolestasi.

Epäilin vähän, josko vaatteet menevät kaupaksi lainkaan. Mutta menivät ne! Olen lähettänyt nyt kaksi satsia sekä omia että puolison tarpeettomia vaatteita tähän firmaan, ja ne ovat käyneet oikein hyvin kaupaksi. Oleellista lienee ollut alhainen hintapyyntö – tavoite on antaa hyville vaatteille uusi mahdollisuus jonkun muun kotona, ei varsinaisesti tienata.

Koska itselläni oli vähän epäilyksiä, miten tällainen voi toimia, päätin jo monta kuukautta sitten että kerron tästä blogissakin. Homma ei ole täysin vaivatonta, mutta helpompaa kuin facebook-ryhmissä tai kirpputorilla myyminen. Näin se käy:

Valitsin myytävät vaatteet ja kuvasin ne. Otin useamman kuvan niistä, joissa oli jotain yksityiskohtia tms. joiden arvelin kiinnostavan ostajaa. Mietin koko ajan, millaisia tietoja itse haluaisin ostopäätökseni tueksi.

Loin tunnuksen Vähänkäytetty.fi -palveluun. Latasin kuvat omiin tietoihini ja samalla määritin niille hinnat ja naputtelin kuvaukset tuotteista.

Seuraavana päivänä sain viestin, että vaatteet on hyväksytty. Jokaiselle tuli koodi, jonka kirjoitin maalarinteipille ja liimasin kuhunkin vaatteeseen. Pakkasin kaikki vaatteet laatikkoon ja kiikutin laatikon lähimpään Matkahuoltoon. Päälle tuli lähetystunnus, jonka avulla minun ei tarvinnut kuin jättää laatikko sinne, eikä maksua mennyt.

Muutaman päivän kuluttua sain viestin, että vaatteet ovat myynnissä (työntekijät olivat tarkastaneet ne). Sen jälkeen palvelusta on lähetetty sähköpostiini aina ajoittain tiedot myyntitilin tilanteesta: montako on myyty, montako tuotetta odottaa palautusajan umpeutumista, ja montako on vielä myymättä.

Yritys lisää myyntihintoihin 1,90e omaa osuuttaan. Jos tuote ei mene kaupaksi 42 vuorokauden aikana, sen hinnasta pudotetaan pois 20 %. Näin jatketaan 24 viikon eli kuuden kuukauden ajan. Jos tuote ei lopulta ole mennyt kaupaksi, voin lähettää sen hyväntekeväisyyteen Vähänkäytetty.fi -palvelun välityksellä. Toisin sanoen kun kiikutan ehjät, puhtaat ja käyttökelpoiset vaatteet kertaalleen Matkahuoltoon, minun ei tarvitse enää huolehtia itse niiden jatkosta. Tämä on se kohta, joka voitti minut puolelleen.

Myyntituotoista vähennetään postitusmaksu, mutta se ei päätä huimaa. Tuotot voi käyttää tuossa kaupassa ostoksiin tai nostaa omalle tilille. Yksityiskohtaisiin ohjeisiin voit tutustua palvelun omilla sivuilla.

Olen myös ostanut Vähänkäytetty.fi:stä vaatteita kahteen kertaan. Ensimmäisen kerran testasin kauppaa viime kesänä ennen kuin itsekään laitoin tuotteita myyntiin. Nyt viime viikolla käytin osan myyntituotoistani omiin ostoksiini. Vähänkäytetty.fi-palvelu on esimerkiksi auttanut näkemään, miten paljon erinomaisessa kunnossa olevia urheiluvaatteita on myynnissä tarpeettomina. Olen ostanut kahdet salitreenihousut nyt tuolta kautta. Ne ovat olleet käyttämättömiä tai uuden veroisia, ja oikein edullisia. Myös pari aika kivaa merkkivaatetta olen tuolta ostanut. Lastenvaatteiden osalta löytöjä voi tehdä tosi hyvin. Erään ystäväni vauvalle ostin tuolta aivan uudenveroisen vaatekerran.

Jos mielenkiintosi heräsi ja päätät kokeilla nettikirppua, voit klikata  tästä linkistä, klik, jolloin minä saan suosittelukrediittejä. Tämä ei silti ole maksettu mainos, ja voit kaikin mokomin tutustua palveluun myös ilman minun linkkiäni. Se vain tuli tarjolle sopivasti vähän aikaa sitten ennen kuin olin saanut ryhdyttyä toimeen tämän postauksen kirjoittamiseen.

Tavaroita en ole Vähänkäytetty.fi-sivuille lähettänyt. Sen sijaan varasin jälleen oman kylän kirpulta pöydän ensi perjantaista alkaen. Toivotaan, että tavaroille löytyy uusia omistajia!

Viime aikoina työkavereitten parissa on puhuttu ympäristöystävällisestä kuluttamisesta ja sen mukana jätemäärän pienentämisestä. Kuten tiedetään, maapallo kirjaimellisesti hukkuu muoviin. Omilla kulutustottumuksilla voi tehdä paljon tavaramäärän hallitsemiseksi (osta vain tarpeeseen), mutta näen myös tosi tärkeänä asiana jätteiden kierrätyksen. Ongelmallista minun järkeni mukaan on se jäte, jota ei hyötykäytetä uudelleen eli joka päätyy kaatopaikalle seuraavaksi tuhanneksi vuodeksi liuottaen kaikki myrkkynsä samalla maahan ja ilmakehään. Minulla ei ole ympäristöasioista kovin syvällistä tietoa, joten seuraavat jutut perustuvat vähän hatarahkoon tietoon ja interwebin antamiin tietoihin.

Suomessa on mahdollista kierrättää paljon, mutta valitettavasti kaikki eivät sitä mahdollisuutta käytä. Asumistilanteen vuoksi kierrätämme jätteitä käytännössä  neljällä eri paikkakunnalla. Olen konkreettisesti saanut huomata, että kierrättäminen olisi paljon helpompaa, jos järjestelmä olisi samanlainen joka paikassa.

Lasken peruskierrätykseen, siihen joka pitäisi tulla jo jokaiselta selkäytimestä, lasin, kartongin, metallin ja paperinkeräyksen. Biojäte kuuluu  myös tähän kategoriaan, ja luonnollisesti myös ns. vaarallisen jätteen (esimerkiksi lääkkeet, paristot, sähkölaitteet) kierrätys.

Kotona meillä on kolme jäteastiaa pihassa: seka-, energia- ja biojäte. Paperi, kartonki, lasi ja metalli viedään noin 500  metrin päässä olevalle kunnan kierrätyspaikalle. Kartonkijätteestä osa toki poltetaan sytykkeenä takassa ja uunissa. Vaativampien jätteiden keräys onkin sitten noin 20 kilometrin päässä kuntakeskuksessa. Käyttämättömät lääkkeet viedään lähellä olevaan apteekkiin. Lisäksi kerään käytetyt insuliinineulat purkkiin ja vien apteekkiin, josta ne hävitetään asianmukaisesti ja jätteenkäsittelijöiden sormenpäitä riskeeraamatta.

Biojätteen keräsin ensimmäisen vuoden ajan omaan kompostiin. Seuraavana talvena laiskistuin ja tilasin biojäteastiallekin tyhjennyksen lähiseudulta olevasta perheyrityksestä. Ajattelin, että kesällä voin taas hoitaa kompostoria, mutta enpä sitten ikinä tullut palanneeksi kompostoijaksi. Biojäte haetaan siis pihasta edelleen. Hirveän huono omatunto minulla ei siitä ole, sillä biojäte viedään samalla paikkakunnalla olevaan biopolttolaitokseen, jossa siitä valmistetaan biokaasua.

Suurin osa kotitaloutemme jätteestä on energiajätettä. Se poltetaan kunnan sivujen mukaan energiaksi leijupetikattilassa (en tiedä mikä se on). Hyödyksi kuitenkin menee. Puutarhajätteen keräyspiste on alle kilometrin päässä. Sinne viedään esimerkiksi pensaiden oksat ja muu sellainen. Ruohonleikkuusta tuleva ruohosilppu ja puiden lehdet menevät omaan lehtikompostikasaan.

Ongelmallista on siis vain näistä kaikista yli jäävä sekajäte. Sitä syntyy taloudessamme hyvin vähän, etenkin kun aika sinnikkäästi lajittelemme. Suurin ongelma on kissanhiekka, joka saamieni ohjeiden mukaan ei kuulu energiajätteeseen. Tämän voisin kyllä vielä tarkistaa, sillä tietoni on Jyväskylässä asumisen ajalta. Kissanhiekasta tai -ulosteista ei ole mainintaa kunnan lajitteluohjeissa.

Edellisestä käy ilmi, että maaseudun taajamassa asujalta jätteiden lajitteleminen edellyttää autoa, jonka omistaminen toki on ympäristörikos niin kauan kuin se ei kulje biokaasulla.

Lappeenrannassa kerrostaloyhtiössä peruskierrätys on ihan tuttua, mutta lisäksi taloyhtiössä kerätään muovipakkaukset. Kun aloin lajitella muovia erikseen huomasin nopeasti, että se vaatii ison astian – kotitaloudessamme syntyy eniten muovijätettä. Energiajätteen sijaan Etelä-Karjalassa kerätään kuivajätettä. Kaupungin sivuilta löytyy tieto, että kuivajäte poltetaan energiaksi. Sekajäteastiaa ei ole lainkaan. Mikä ei kuivajätteeseen sovi, kuuluu ns. vaarallisiin jätteisiin. Kaupungin sivuilta löytyy paljon lajitteluohjeita, mutta kun esimerkiksi hain tietoa, mihin astiaan valokuvat kuuluisivat, en sitä löytänyt (kotona ne ovat energiajätettä). Kiinnostavaa sen sijaan on tieto, että kissanhiekan ja -ulosteet voi lajitella kuivajätteeseen.

Helsingissä ollessamme lajittelemme myös muovin erikseen. Taloyhtiössä ei kuitenkaan ole kuiva- tai energiajätettä, vaan peruskierrätyksen ja muovin jälkeen loput menevät sekajäteastiaan. Helsingin seudun ympäristöpalvelujen (HSY) mukaan sekäjätteestä poltetaan sähköä ja kaukolämpöä. HSY tarjoaa erinomaisen lajitteluoppaan, josta olen hakenut apua monta kertaa muuallakin ollessani – suosittelen!

Neljäs kierrätyspaikkakuntamme on kesämökkikaupunki Mikkeli. Mökkeilyn osalta minulla on huono omatunto, sillä emme kierrätä paljoakaan, lähinnä poltettavan kartongin takkaan ja biojätteen kompostiin. Lähin kierrätyspiste on noin 10 kilometrin päässä Ristiinassa. Ensi kesänä voisin yrittää parantaa tässä ja lajitella mökillä edes peruskierrätyksen verran. Ristiinan kierrätyspiste on kyllä hyvä, siitä lajittelu ei ole kiinni vaan lähinnä siitä että mökille pitäisi järjestää astioita eri jätteille ja lisäksi viitsiä tehdä se kierrätysreissu. Koska mökkiä käyttävät muutkin kuin me kaksi, tämä ei ole vain minun päätettävissäni, mutta omat jätteemme voin kyllä jatkossa lajitella paremmin.

Nyt näihin kaikkiin alkaa jo olla tottunut, mutta edelleen olen monta kertaa ollut ihmeissäni, mihin astiaan mikäkin roska kuuluu. Voisiko pakkauksissa lukea selkeämmin niiden materiaali? Eniten harmia tuottaa termien sekalaisuus. Ymmärrykseni mukaan sekä energiajäte (Joutsa), kuivajäte (Lappeenranta) että sekajäte (Helsinki) poltetaan energiaksi. Miksi niitä pitää nimittää eri tavoin? Sekajäte merkitsee kotona aivan eri asiaa kuin Helsingissä, ja se kyllä on kierrätystä vaikeuttava asia.

Ja minä sentään yritän parhaani. Miten toimii sellainen, jonka motivaatio kierrätykseen ja tiedonhankintaidot ovat syystä tai toisesta matalammat? Todennäköisesti hän laittaa kaikki jätteet samaan pussiin, mikä on ongelma sitten ihan kaikille.

Asiaa ei varsinaisesti edistä kierrättämättömyydestä syyllistäminen. Moni keskusteli somessa viime kesänä uutisesta, jossa kerrottiin miten Jyväskylän ammattikorkeakoulun opiskelijat olivat tutkineet jyväskyläläisten kuluttajien sekajätepussien sisältöjä. Uutisoinnissa kauhisteltiin sitä, että samassa pussissa on niin biojätettä, valokuvia, lääkemääräyksiä, lääkkeitä kuin esimerkiksi paristoja tai leluja. Jos ei uutisen, niin viimeistään siitä seuranneen keskustelun sävy oli minun korviini jossain määrin tekopyhää ja erittäin syyllistävää. En tarkoita, että näin huolimaton lajittelu olisi oikein, mutta vika ei välttämättä ole aina kokonaan lajittelijassa. Myös ohjeita pitää toistaa usein ja jatkuvasti, eivätkä ne saisi olla puutteellisia tai ristiriitaisia.

Ohjeet ovat turhia vasta sitten, kun kaikki osaavat lajitella ja ennen kaikkea ymmärtävät miksi sitä tehdään. Myös eri jätteiden jatkokäsittelystä kertominen usein ja toistuvasti voisi auttaa. Yhä vieläkin elää käsityksiä, että eri astioihin lajitellut jätteet kipataan jätteidenkäsittelylaitoksella samaan pataan kaikki. Näiden urbaanilegendojen (?) jatkuva toistaminen tuskin motivoi kierrättämään. Se kertoo puutteista ohjeissa ja kierrättämisen merkityksen ymmärtämisessä laajalti, ei vain yksittäisten hoopojen kohdalla.

Myönnän: biojätteen lajittelu on niin helppoa, että onnistuu lapseltakin, eikä bioaineksen laittamista sekajätteeseen voi perustella mitenkään. Sekajäteastioita tutkineiden opiskelijoiden blogissa selitetään, miksi sekajätteessä ei saa olla esimerkiksi metallia: se rikkoo polttouunin. Ilmeisesti Jyväskylässä sekajäte siis tarkoittaa poltettavaa jätettä? Jälleen kerran sama termi eri merkityksellä!

Vielä olisi kuitenkin voitu kauhistelun lisäksi kertoa muun muassa se, mihin roskapussista löytyneet väärin lajitellut asiat olisi pitänyt laittaa. Minä tiedän, että vanhat lääkkeet viedään apteekkiin, tämä lajittelija ei välttämättä tiedä. Entä minne reseptit tai valokuvat olisi pitänyt lajitella? Paperinkeräysastiassa on todennäköisemmin tonkijoita kuin sekajätepussissa – en minäkään haluaisi laittaa henkilötietoja sisältäviä papereitani paperinkeräykseen. Koska seka- tai kuivajätekin on tämän uutisoinnin perusteella väärin, ihmettelen miten ne pitäisi hävittää. Kerrostalossa paperien polttaminen lienee kiellettyä.

Ohjeiden lisäksi hankaluutta tuottaa jäteastioiden määrä keittiöissä. Vain kotona omakotitalossa meillä on tarpeeksi tilaa kaikille eri jätelajeille. Kerrostaloasunnoissa eri roskisten kanssa on aika paljon säätämistä, eikä tilaa vain ole kaikille. Tämä on selkeästi aika iso kierrättämistä vaikeuttava asia, sillä eteisen naulakossa tai keittiön nurkassa lojuvat roskaniput eivät ole kovin kivoja. Koska sekä Lappeenrannassa että Helsingissä asumisessa on kuitenkin jossain määrin väliaikaisuuden tuntu, en ole jaksanut kovin paljon panostaa kierrätysastioiden järkeistämiseen. Lappeenrannan keittiöön ostin sopivammankokoiset jäteämpärit muovijätteen kerätyksen alettua, Helsingin asunnossa mennään sillä mitä siellä on. Jos asuisimme jommassa kummassa kaupungissa pysyvästi, pyytäisin vaikkapa jonkun ammattijärjestäjän apua lajittelun helpottamiseksi.

Minä lajittelen mielelläni, mutta on turha väittää että se ainakaan tässä elämänvaiheessa olisi jotenkin helppoa. Se vaatii aika paljon vaivaa ja huolellisuutta. Motivaatiota on ja kyllä minä lajittelen, mutta älkää tulko viisastelemaan kierrättämisen helppoudesta. Paljon helpompaa olisi laittaa kaikki samaan pussiin.

 

Ennen kuin ryhdyn pureskelemaan viime viikon Rooman-loman tunnelmia, kerron teille muutaman sanan matkaa edeltäneestä Habitare-vierailustani. Kirjoitin tämän postauksen ensimmäisen version jo ennen häämatkaa, mutta wordpress kadotti luonnoksen jonnekin, enkä enää ehtinyt aloittaa alusta. Siksi teksti on nyt ehkä vähän epäinformatiivisempi eikä lainkaan niin fiilistelevä kuin heti Messukeskuksesta kotiuduttuani kirjoittamani.

Pääsin Design Pylsyn ystävällisellä avustuksella ensimmäistä kertaa vierailulle Habitareen. Habitare on sisutuksen ja desingin suuri vuotuinen messutapahtuma, jonne olen jo pitkään halunnut päästä nuuhkimaan tunnelmaa ja ihastelemaan kauniita sisustusideoita. Oma kotimme on ennen kaikkea viihtyisä kodin tuntuinen koti ja vasta toissijaisesti silmänilo ja designhelmillä kuorrutettu, mutta toki ymmärrän etteivät nämä kaksi asiaa aina sulje toisiaan pois (vaikka välillä siltä vaikuttaa).

Kävin Habitaressa perjantaina iltapäivällä jo vähän väsyneenä, mutta silti innokkaana. Huonekalupuolen ohitin melko nopeasti. Siellä olisi kivempaa kierrellä yhdessä puolison kanssa jossain vaiheessa, kun pohditaan jonkin isomman huonekalun hankintaa (ei siis ihan lähiaikoina) tai suunnitellaan yhdessä uutta kotia jonkin tulevaisuuden muuton yhteydessä. Nyt olin vähän liian väsy jaksaakseni keskittyä huonekaluihin. Sen sijaan kiertelin melko päämäärättömästi kodinsisustuksen osastojen lomassa. Ihastuin esimerkiksi Annon osaston rauhalliseen tunnelmaan. Suosikkini oli Havin osasto, jonka kauniin siniset seinät, harmonisen syksyiset värit, kynttilät ja huovat vastasivat täydellisesti syksyn tunnelmointia kaipaavaan mieleeni.

havi 1

havi 2

Havi on onnistunut minusta erinomaisesti viime vuosien brändiuudistuksessaan. Lapsuusmuistoihin kuuluvista vihreistä Havi-saippuoista ja mäntysuovasta on tultu pitkälle: Havi’s tuotemerkki tarjoaa tänä päivänä tyylikkäitä, kauniita ja harmonisia sisustustuotteita monenlaisiin koteihin. Kynttilätehtaalla Riihimäellä valmistetaan paljon muutakin kuin hyvälaatuisia tuikkuja, ja yrityksellä on pitkä historia. Olen ostanut Havin tuotteita viime aikoina lähinnä Imatralla sijaitsevasta tehtaanmyymälästä, mutta kerran myös verkkokaupasta. Nyt tein messuostoksia: kesästä muistuttavan tuoksukynttilän niihin iltoihin, kun olen yksin kotona, sekä ihanan pehmeän hamam-kylpypyyhkeen, jonka toinen puoli on froteeta. Olen suunnitellut hankkivani hamam-pyyhkeen treenikassiin, koska se menee pieneen tilaan ja kuivuu nopeasti, mutta nyt ostin pyyhkeen kyllä ihan vain hemmotteluksi itselleni.

Kävin myös tervehtimässä Anu Pylsyä Design Pylsyn osastolla. Anu on Joutsasta eli jokseenkin naapurista, ja tuttu pitkältä ajalta. Hänen vanhasta kyläkoulusta hienosti remontoimalla ateljeellaan on melkein pakko vierailla joka kesä, ja pari kertaa olen ollut siellä myös pihakirppistelemässä. Nyt mukaan tarttui musta leikkuulauta, joka mielestäni sopii hyvin meidän Lappeenrannan kotiin – ja kelpasi hyvin myös puolison makuun.

IMG_20170924_180814_650

Kanttarellit mökiltä, leikkuulauta Design Pylsy.

Habitaren yhteydessä järjestettiin myös antiikkimessut, missä viihdyinkin pitkään. Vanhoja tavaroita pursuavien pöytien välissä oli tarjolla niin paljon silmänruokaa, että jos rahatilanteeni olisi parempi, olisin epäilemättä kantanut säkillisen kauniita astioita kotiin. Nyt kuitenkin tyydyin vain ihastelemaan, sillä antiikkimessuilla hinnat eivät varsinaisesti ole ”löytötasoa”.

antiikki 3

antiikki 1

antiikki 4

Sisustaminen ja kodin viihtyisäksi tekeminen on yksi niitä asioita, jotka yhdistävät minua ja puolisoani. Siksi uskon, että Habitaressa olisi kiva käydä jonain vuonna myös yhdessä. Vaikka minä ehkä viihdyn tilpehööriosastolla häntä paremmin, riittäisi Messukeskuksessa nähtävää reilusti molemmille. Ehkä jonain päivänä sitten!

Heikkouteni kauniisiin astioihin on saanut suurta yllykettä viime vuosina, kun puolison lähisukulaisissa on astioihin vielä pahemmin hurahtaneita – ja minun onnekseni myös asiantuntemusta. Astiavitriini on täyttynyt hitaasti mutta varmasti etenkin erilaisilla lasiastioilla, ja samalla oma makuni astioiden suhteen on muuttunut. Arvostan astioiden kauneutta, mutta harvoin hankin mitään vain koristeeksi. Astian pitää olla käyttöesine, ja siksi en osta mitään ylettömän arvokkaita keräilyharvinaisuuksia.

Jo varmaan kymmenen vuoden ajan olen kerännyt pala palalta itselleni Arabian vanhaa Kosmos-sarjaa. Tuo vihreänruskea astiasarja on Gunvor Olin-Grönqvistin suunnittelema, ja se on ollut Arabian tuotannossa 1960- ja 1970-luvuilla. Olen saanut ystäviltä lahjaksi monia osasia astiastooni, sillä sarjaa on aika usein kirpputoreiden löytökoreissa edulliseenkin hintaan. Kosmos-kokoelmani on jo aika suuri.

kosmos 1

Mutta niin se ihmisen maku muuttuu: minä aion luopua Kosmoksestani. Vähän kipeäähän se tekee, mutta asia on kuitenkin kypsynyt vähitellen. Emme juuri koskaan käytä näitä astioita, mikä on vähän sääli. Huomaan kuitenkin valitsevani mieluummin valoisampia, keveämpiä astioita kattaukseen. Vuoden sisällä yhdistämme puolison Lappeenrannan kodin astiat yhteisiin, ja Kosmos jäisi siinäkin prosessissa ylijäämäksi. Odottaessani ja toivoessani sitä vaihetta, että meillä on vain yksi koti, yritän myös järkeistää astioiden määrää ja yhteensopivuutta. Ja sitä paitsi M inhoaa Kosmosta… (Mutta hän on moneen kertaan sanonut, ettei siitä sen takia tarvitse luopua – päätös on kokonaan minun tekemäni.)

kosmos 2

Sovin jo astioita keräilevän sukulaisen kanssa häntä kiinnostavien osasten kohtalosta, mutta lopuille yritän löytää ostajan tai jälleenmyyjän. Painavien posliiniastioiden roudailu pitkin maata ei ole ihan simppeli juttu, joten täytyy suunnitella miten tämän toteutan. Onneksi ei ole kiire. Ja aina on myös SPR:n Kontti, joka saisi Kosmoksesta hyvät rahat hyvään tarkoitukseen.

Esineet ovat vain esineitä, tiedän sen. Mutta silti tuntuu kuin yksi vaihe elämässä päättyisi, kun Kosmokset poistuvat. Nyt on oikea aika, tiedän sen, mutta silti mieli on vähän haikea. Se toki korjaantuu, kunhan alan tehdä kirpputorilöytöjä paremmin sopivilla astioilla ja tyhjä koko vitriinissä täyttyy.

Tämä on ollut kyllä aikamoista juhlaa tämä loppuvuosi. Oman väitökseni jälkeen olen ollut seitsemässä väitöstilaisuudessa ja karonkassa, joista kuusi Jyväskylän yliopistossa ja yksi Turun yliopiston Porin yksikössä. On ollut huikeaa seurata nyt ystävien ja työkavereiden juhlapäiviä, kun oma väitöstilaisuus on vielä varsin tuoreena mielessä. Enää minun ei ole tarvinnut jännittää tai miettiä, miten itse pärjäisin – homma on minun osaltani suoritettu, eikä toiste tarvitse.

Väitöstilaisuuksien suma tänä syksynä on kyllä ollut merkittävä. Omalla laitoksellani on juhlittu pelkästään syksyn aikana viittä väitöstä. Tällainen ”ruuhkautuminen” on seurausta siitä tohtorikoulutukseen panostamisesta, johon laitoksellamme ryhdyttiin muutamia vuosia sitten. Itsekin kuulun samaan aaltoon: olen saanut hyvää ohjausta, koulutusta ja monenlaista tukea läpi koko tohtorikoulutuksen. Väitöstilaisuuksien ja erityisesti karonkkakutsujen tiheys johtuu tietysti myös siitä, että kanssani suunnilleen samaan aikaan prosessin aloittaneet väittelevät nyt. Läheisimmät työtoverit tietysti kutsuvat juhliinsa, mikä on kivaa. Jokainen karonkka on ollut erilainen, vaikka kaava onkin sama. Mutta juhla on aina väittelijän näköinen ja sellaisena hauska ja erityinen.

Oman erityisen mielihyvän aiheen olen saanut siitä, että olen selvinnyt seitsemän karonkkaa ilman yhtäkään uutta vaatehankintaa. Vaatekaapin pikkumustat on asustettu uudelleen, ja samalla mekolla on menty monet juhlat. Leikkasin muutama viikko sitten hiukset lyhyeksi, joten uutta kampausta varten hankin uusia hiuskoristeita. Niin ja yhdet korvakorut ostin kirpparilta, ja sukkahousuja on tarvittu, mutta siinä kaikki. Tämä kertonee eniten siitä, että juhlamekkoja on kertynyt kaappiin näinä vuosina melkoinen määrä, mutta olen silti jokseenkin tyytyväinen itseeni. Tällainen juhlaputki olisi voinut inspiroida useampaakin ostosreissua. Vielä on juhlimatta pikkujoulut (x 2), mutta niihinkin löytyy vaatteita kaapista vaikka vaihtaisin asua kesken juhlien.

Elokuussa pohdinvuosi ilman uusia vaatteita” -kampanjaa. Vaikka virallisesti en hommaan sitoutunutkaan, elämä ja kuluttaminen on mennyt juuri niin kuin silloin arvelin: olen ostanut kirpparilta vaatteita (myös ulkomailla käydessä), mutta en uusia vaatteita kaupasta (ainakaan muistaakseni). Paitsi sitten se oma asettamani poikkeus: ruotsalaisen Me&I:n vaatteista pidän niin paljon, että niitä olen hankkinut kyllä. Tämäkin tuntuu hyvältä suunnalta, josta on helppo pitää kiinni jatkossakin. Yhden laukun olen ostanut uutena, se on pakko myöntää, mutta toinen laukkuhankinta on sekin onneksi VintagEijalta.

Tänään olin Ilokiven kirpputorilla myymässä tarpeettomiksi käyneitä vaatteita ja tavaroita, ja vielä olisi tarkoitus tämän vuoden puolella vuokrata kaverin kanssa kirpparipöytä vähäksi aikaa. Olen naurettavan kiintynyt moniin sellaisiinkin vaatteisiin, joita käytän hyvin harvoin, joten luopumisen opetteleminen on alati jatkuva projekti.

 

 

Facebookissa on levinnyt viime päivinä Siivouspäivä-porukan lanseeraama haaste, jossa sitoudutaan olemaan vuoden päivät ostamatta uusia vaatteita. Se muistuttaa Kierrätyskeijut 2014 -kampanjaa, jossa kolme tyylibloggaajaa lupasi olla ostamatta uusia vaatteita tämän vuoden aikana.

Molemmat kampanjat houkuttelevat minua kovasti. Aivan tiukkaan ostamattomuuteen ei olisi tarvis sitoutua, sillä kumpikin kamppis myöntää, että esimerkiksi alusvaatteiden ostaminen käytettynä ei vain ole kovin toteuttamiskelpoinen ajatus. Liian puritaaninen sitouttaminen sitäpaitsi karsisi osallistujia, ja tarkoitushan ei ymmärrykseni mukaan ole olla tiukasti ostamatta vaan kiinnittää huomiota omiin kulutustottumuksiin, käyttää kaapista entisiä aivan hyviä vaatteita ja huomioida kierrätyksen mahdollisuudet.

En silti ole klikannut itseäni mukaan Vuosi ilman uusia vaatteita -kampanjaan. Se tuntuisi hieman tekopyhältä, sillä totuuden nimessä se ei vaatisi minulta kovin suuria muutoksia kulutustottumuksiini. Nytkin ostan suurimman osan vaatteistani käytettynä. Koska kampanjassa luvataan porsaanreikiä, minäkin käyttäisin omani; esimerkiksi Siivouspäivän kampanjassa luvataan kolme poikkeusta säännöstä jokaiselle osallistujalle. Sitä tosin en tiedä, onko kyse kolmesta ostokerrasta vai kolmesta teemasta; oman mieleni mukaisesti tulkitsisin jälkimmäiseksi.

Tälläkin hetkellä nimittäin minulla on kolme tilannetta, jolloin ostan uusia vaatteita. Ensinnäkin ne alusvaatteet (sisältäen sukat ja sukkahousut), toiseksi kahdesti vuodessa ilmestyvät ruotsalaisen me&i:n mallistot (joihin olen hurahtanut jo muutama vuosi sitten – ainoa naistenvaatefirma, jota sallin itseni ostaa uutena, tosin olen ostanut niitä myös käytettynä), ja kolmanneksi lahjat (Lähipiirissäni on paljon vauvoja ja lisää tulee, ja kaikki perheenäidit eivät halua saada lahjaksi käytettyjä lastenvaatteita. Ja kummitytöille on ihanaa ostaa jotain somaa, antaminen on iso osa ostamisen iloa.). Mieleni tekisi lisätä listaan urheiluvaatteet, sillä saatan talven aikana tarvita uuden sisäpelipaidan, tai kengät, sillä sopivia kenkiä on vaikea löytää kirppareilta. Mutta enpä lisää, sillä vanha t-paitakin välttää tarvittaessa urheilupaitana ja kenkiä minulla on enemmän kuin ehdin kuluttaa.

Suuri haaste minulle olisi olla ostamatta yhtään mitään vaatetta (jos nuo kolme porsaanreikää pidettäisiin) vuoteen. Vaatevarastoni riittäisi silti helposti. Mutta kirppareilla kierteleminen on mukavaa, melkein harrastus minulle ja siskolleni. En tiedä saisinko kuritettua itseäni niin kovasti, että kokonaiseen vuoteen en kävisi kirpputoreilla. Ja olisiko se tarpeen? Vaatekaapin ylitse pursuavaa sisältöä myyn sitten aina välillä pois; seuraavan kerran ensi sunnuntaina järjestettävällä kävelykatukirppiksellä Jyväskylässä.

Toisin sanoen elän jo nyt pääosin kierrätettyjen vaatteiden parissa, enkä ole näistä yllä luetelluista enää valmis tiukentamaan sääntöjäni. Mitä kampanjaan mukaan liittyminen antaisi minulle? Ehkä välttelisin alennusmyyntejä aiempaa tehokkaammin, sillä alerekeistä tulee joskus sorruttua heräteostoksiin. Ehkä osallistuminen antaisi lisää tahdonvoimaa myös esimerkiksi ulkomaanmatkoilla, sillä tulevasta vuodesta on tulossa myös taloudellisesti aika tiukka – ehkä kamppis muistuttaisi säästämistavoitteestani.

Silti mietin tätä nyt vielä. Ehkä suhtaudun asiaan liian ryppyotsaisesti. Eihän osallistumisnapin klikkaaminen nyt niin suuri asia ole? Vaikka sitoutuminen ei merkitsisi suurta muutosta, siitä voisi silti olla itselleni hyötyä, ainakin pienissä asioissa.

Mitä mieltä sinä olet?

 

Seuraava sivu »