haasteita itselle


Kirjablogeista olen bongannut käsitteen hyllynlämmittäjä. Se tarkoittaa kirjaa, joka on lukemattomana hyllyssä, eli vain pitää paikkaa lämpimänä.  Näitä kirjoja on varmasti kaikilla kirjoja kotiin hankkivilla; teoksia, joita ostohetkellä kuvittelee lukevansa, mutta lopulta ei kuitenkaan saa aikaiseksi.

Siitä asti, kun puoliso toi omat kirjansa yhteiseen kotiin, jatkuva ajatukseni on ollut kirjojen poisto omasta  kodista. Ei tietenkään kokonaan, mutta vähemmäksi niitä olisi hyvä saada. Kahden kirjoja keräilleen ihmisen hyllyt nimittäin täyttyvät liian kanssa, eikä mitenkään voi olla tarpeen omistaa näitä kaikkia itse. Mutta kun osa on vielä lukemattakin!

Hyllynlämmittäjät-haaste vastaakin juuri tähän tarpeeseen. Haastan itseni lukemaan omasta hyllystä aiemmin lukemattomia kirjoja. Hyvä (ja ilmeisesti alkuperäisen haasteen mukainen) tavoite olisi yksi hyllynlämmittäjä kuukaudessa, mutta koska lukutahtini on tällä hetkellä kovin hidas, kohtuullisempi tavoite on yksi hyllynlämmittäjä per kaksi kuukautta.

Valikoin toistaiseksi melko pienen pinon, mutta näitä olisi vaikka kuinka paljon lisääkin. En vain halua tehdä ensimmäisestä hyllynlämmittäjä-haasteestani liian vaikeaa heti kättelyssä. Mukana on viisi kirjaa. Näiden pitäisi siis olla luettuna suunnilleen tämän vuoden aikana, himpun verran saa mennä 2019 puolelle.

hyllynlammittajat

Hyllynlämmittäjissäni on niin klassikoita kuin vähemmän tunnettujakin teoksia. Yksi tietokirja, yksi englanninkielinen chick lit. Vaihtelua siis löytyy. Hyllynlämmittäjäni ovat:

  • R.L. Stevenson: Jekyll ja Hyde. Tästä ei tarvinne sanoa mitään. Klassikko pitäisi olla luettuna.
  • Georges Simenon: Kirje tuomarilleni. Tämä on itse asiassa tullut minulle äidin kirjahyllystä.
  • Ulla-Lena Lundberg: Kökarin Anna. Luin Kuninkaan Annan joskus jo aika kauan sitten, mutta jatko-osa unohtui.
  • Shannon Hale: Midnight in Austenland. Tämän chick lit -kirjan ekan osan luin heti kun se postista aikanaan kotiin tuli.  Toinen osa jäi silloin, nyt on hyvä tilaisuus korjata asia.
  • Douwe Draaisma: Muistikirja. Tämä on oikeastaan työjuttu.

Tämä kuulostaa helpommalta kuin se on. Nämä kirjat ovat olleet jo toista kuukautta valmiina odottamassa, että aloittaisin ensimmäisen. Otin sen kerran mukaan Lappeenrantaan, siinä kaikki. Yhtäkään en siis vielä ole avannut.

Raportoin sitten, miten tässä käy!

Mainokset

Viime aikoina työkavereitten parissa on puhuttu ympäristöystävällisestä kuluttamisesta ja sen mukana jätemäärän pienentämisestä. Kuten tiedetään, maapallo kirjaimellisesti hukkuu muoviin. Omilla kulutustottumuksilla voi tehdä paljon tavaramäärän hallitsemiseksi (osta vain tarpeeseen), mutta näen myös tosi tärkeänä asiana jätteiden kierrätyksen. Ongelmallista minun järkeni mukaan on se jäte, jota ei hyötykäytetä uudelleen eli joka päätyy kaatopaikalle seuraavaksi tuhanneksi vuodeksi liuottaen kaikki myrkkynsä samalla maahan ja ilmakehään. Minulla ei ole ympäristöasioista kovin syvällistä tietoa, joten seuraavat jutut perustuvat vähän hatarahkoon tietoon ja interwebin antamiin tietoihin.

Suomessa on mahdollista kierrättää paljon, mutta valitettavasti kaikki eivät sitä mahdollisuutta käytä. Asumistilanteen vuoksi kierrätämme jätteitä käytännössä  neljällä eri paikkakunnalla. Olen konkreettisesti saanut huomata, että kierrättäminen olisi paljon helpompaa, jos järjestelmä olisi samanlainen joka paikassa.

Lasken peruskierrätykseen, siihen joka pitäisi tulla jo jokaiselta selkäytimestä, lasin, kartongin, metallin ja paperinkeräyksen. Biojäte kuuluu  myös tähän kategoriaan, ja luonnollisesti myös ns. vaarallisen jätteen (esimerkiksi lääkkeet, paristot, sähkölaitteet) kierrätys.

Kotona meillä on kolme jäteastiaa pihassa: seka-, energia- ja biojäte. Paperi, kartonki, lasi ja metalli viedään noin 500  metrin päässä olevalle kunnan kierrätyspaikalle. Kartonkijätteestä osa toki poltetaan sytykkeenä takassa ja uunissa. Vaativampien jätteiden keräys onkin sitten noin 20 kilometrin päässä kuntakeskuksessa. Käyttämättömät lääkkeet viedään lähellä olevaan apteekkiin. Lisäksi kerään käytetyt insuliinineulat purkkiin ja vien apteekkiin, josta ne hävitetään asianmukaisesti ja jätteenkäsittelijöiden sormenpäitä riskeeraamatta.

Biojätteen keräsin ensimmäisen vuoden ajan omaan kompostiin. Seuraavana talvena laiskistuin ja tilasin biojäteastiallekin tyhjennyksen lähiseudulta olevasta perheyrityksestä. Ajattelin, että kesällä voin taas hoitaa kompostoria, mutta enpä sitten ikinä tullut palanneeksi kompostoijaksi. Biojäte haetaan siis pihasta edelleen. Hirveän huono omatunto minulla ei siitä ole, sillä biojäte viedään samalla paikkakunnalla olevaan biopolttolaitokseen, jossa siitä valmistetaan biokaasua.

Suurin osa kotitaloutemme jätteestä on energiajätettä. Se poltetaan kunnan sivujen mukaan energiaksi leijupetikattilassa (en tiedä mikä se on). Hyödyksi kuitenkin menee. Puutarhajätteen keräyspiste on alle kilometrin päässä. Sinne viedään esimerkiksi pensaiden oksat ja muu sellainen. Ruohonleikkuusta tuleva ruohosilppu ja puiden lehdet menevät omaan lehtikompostikasaan.

Ongelmallista on siis vain näistä kaikista yli jäävä sekajäte. Sitä syntyy taloudessamme hyvin vähän, etenkin kun aika sinnikkäästi lajittelemme. Suurin ongelma on kissanhiekka, joka saamieni ohjeiden mukaan ei kuulu energiajätteeseen. Tämän voisin kyllä vielä tarkistaa, sillä tietoni on Jyväskylässä asumisen ajalta. Kissanhiekasta tai -ulosteista ei ole mainintaa kunnan lajitteluohjeissa.

Edellisestä käy ilmi, että maaseudun taajamassa asujalta jätteiden lajitteleminen edellyttää autoa, jonka omistaminen toki on ympäristörikos niin kauan kuin se ei kulje biokaasulla.

Lappeenrannassa kerrostaloyhtiössä peruskierrätys on ihan tuttua, mutta lisäksi taloyhtiössä kerätään muovipakkaukset. Kun aloin lajitella muovia erikseen huomasin nopeasti, että se vaatii ison astian – kotitaloudessamme syntyy eniten muovijätettä. Energiajätteen sijaan Etelä-Karjalassa kerätään kuivajätettä. Kaupungin sivuilta löytyy tieto, että kuivajäte poltetaan energiaksi. Sekajäteastiaa ei ole lainkaan. Mikä ei kuivajätteeseen sovi, kuuluu ns. vaarallisiin jätteisiin. Kaupungin sivuilta löytyy paljon lajitteluohjeita, mutta kun esimerkiksi hain tietoa, mihin astiaan valokuvat kuuluisivat, en sitä löytänyt (kotona ne ovat energiajätettä). Kiinnostavaa sen sijaan on tieto, että kissanhiekan ja -ulosteet voi lajitella kuivajätteeseen.

Helsingissä ollessamme lajittelemme myös muovin erikseen. Taloyhtiössä ei kuitenkaan ole kuiva- tai energiajätettä, vaan peruskierrätyksen ja muovin jälkeen loput menevät sekajäteastiaan. Helsingin seudun ympäristöpalvelujen (HSY) mukaan sekäjätteestä poltetaan sähköä ja kaukolämpöä. HSY tarjoaa erinomaisen lajitteluoppaan, josta olen hakenut apua monta kertaa muuallakin ollessani – suosittelen!

Neljäs kierrätyspaikkakuntamme on kesämökkikaupunki Mikkeli. Mökkeilyn osalta minulla on huono omatunto, sillä emme kierrätä paljoakaan, lähinnä poltettavan kartongin takkaan ja biojätteen kompostiin. Lähin kierrätyspiste on noin 10 kilometrin päässä Ristiinassa. Ensi kesänä voisin yrittää parantaa tässä ja lajitella mökillä edes peruskierrätyksen verran. Ristiinan kierrätyspiste on kyllä hyvä, siitä lajittelu ei ole kiinni vaan lähinnä siitä että mökille pitäisi järjestää astioita eri jätteille ja lisäksi viitsiä tehdä se kierrätysreissu. Koska mökkiä käyttävät muutkin kuin me kaksi, tämä ei ole vain minun päätettävissäni, mutta omat jätteemme voin kyllä jatkossa lajitella paremmin.

Nyt näihin kaikkiin alkaa jo olla tottunut, mutta edelleen olen monta kertaa ollut ihmeissäni, mihin astiaan mikäkin roska kuuluu. Voisiko pakkauksissa lukea selkeämmin niiden materiaali? Eniten harmia tuottaa termien sekalaisuus. Ymmärrykseni mukaan sekä energiajäte (Joutsa), kuivajäte (Lappeenranta) että sekajäte (Helsinki) poltetaan energiaksi. Miksi niitä pitää nimittää eri tavoin? Sekajäte merkitsee kotona aivan eri asiaa kuin Helsingissä, ja se kyllä on kierrätystä vaikeuttava asia.

Ja minä sentään yritän parhaani. Miten toimii sellainen, jonka motivaatio kierrätykseen ja tiedonhankintaidot ovat syystä tai toisesta matalammat? Todennäköisesti hän laittaa kaikki jätteet samaan pussiin, mikä on ongelma sitten ihan kaikille.

Asiaa ei varsinaisesti edistä kierrättämättömyydestä syyllistäminen. Moni keskusteli somessa viime kesänä uutisesta, jossa kerrottiin miten Jyväskylän ammattikorkeakoulun opiskelijat olivat tutkineet jyväskyläläisten kuluttajien sekajätepussien sisältöjä. Uutisoinnissa kauhisteltiin sitä, että samassa pussissa on niin biojätettä, valokuvia, lääkemääräyksiä, lääkkeitä kuin esimerkiksi paristoja tai leluja. Jos ei uutisen, niin viimeistään siitä seuranneen keskustelun sävy oli minun korviini jossain määrin tekopyhää ja erittäin syyllistävää. En tarkoita, että näin huolimaton lajittelu olisi oikein, mutta vika ei välttämättä ole aina kokonaan lajittelijassa. Myös ohjeita pitää toistaa usein ja jatkuvasti, eivätkä ne saisi olla puutteellisia tai ristiriitaisia.

Ohjeet ovat turhia vasta sitten, kun kaikki osaavat lajitella ja ennen kaikkea ymmärtävät miksi sitä tehdään. Myös eri jätteiden jatkokäsittelystä kertominen usein ja toistuvasti voisi auttaa. Yhä vieläkin elää käsityksiä, että eri astioihin lajitellut jätteet kipataan jätteidenkäsittelylaitoksella samaan pataan kaikki. Näiden urbaanilegendojen (?) jatkuva toistaminen tuskin motivoi kierrättämään. Se kertoo puutteista ohjeissa ja kierrättämisen merkityksen ymmärtämisessä laajalti, ei vain yksittäisten hoopojen kohdalla.

Myönnän: biojätteen lajittelu on niin helppoa, että onnistuu lapseltakin, eikä bioaineksen laittamista sekajätteeseen voi perustella mitenkään. Sekajäteastioita tutkineiden opiskelijoiden blogissa selitetään, miksi sekajätteessä ei saa olla esimerkiksi metallia: se rikkoo polttouunin. Ilmeisesti Jyväskylässä sekajäte siis tarkoittaa poltettavaa jätettä? Jälleen kerran sama termi eri merkityksellä!

Vielä olisi kuitenkin voitu kauhistelun lisäksi kertoa muun muassa se, mihin roskapussista löytyneet väärin lajitellut asiat olisi pitänyt laittaa. Minä tiedän, että vanhat lääkkeet viedään apteekkiin, tämä lajittelija ei välttämättä tiedä. Entä minne reseptit tai valokuvat olisi pitänyt lajitella? Paperinkeräysastiassa on todennäköisemmin tonkijoita kuin sekajätepussissa – en minäkään haluaisi laittaa henkilötietoja sisältäviä papereitani paperinkeräykseen. Koska seka- tai kuivajätekin on tämän uutisoinnin perusteella väärin, ihmettelen miten ne pitäisi hävittää. Kerrostalossa paperien polttaminen lienee kiellettyä.

Ohjeiden lisäksi hankaluutta tuottaa jäteastioiden määrä keittiöissä. Vain kotona omakotitalossa meillä on tarpeeksi tilaa kaikille eri jätelajeille. Kerrostaloasunnoissa eri roskisten kanssa on aika paljon säätämistä, eikä tilaa vain ole kaikille. Tämä on selkeästi aika iso kierrättämistä vaikeuttava asia, sillä eteisen naulakossa tai keittiön nurkassa lojuvat roskaniput eivät ole kovin kivoja. Koska sekä Lappeenrannassa että Helsingissä asumisessa on kuitenkin jossain määrin väliaikaisuuden tuntu, en ole jaksanut kovin paljon panostaa kierrätysastioiden järkeistämiseen. Lappeenrannan keittiöön ostin sopivammankokoiset jäteämpärit muovijätteen kerätyksen alettua, Helsingin asunnossa mennään sillä mitä siellä on. Jos asuisimme jommassa kummassa kaupungissa pysyvästi, pyytäisin vaikkapa jonkun ammattijärjestäjän apua lajittelun helpottamiseksi.

Minä lajittelen mielelläni, mutta on turha väittää että se ainakaan tässä elämänvaiheessa olisi jotenkin helppoa. Se vaatii aika paljon vaivaa ja huolellisuutta. Motivaatiota on ja kyllä minä lajittelen, mutta älkää tulko viisastelemaan kierrättämisen helppoudesta. Paljon helpompaa olisi laittaa kaikki samaan pussiin.

 

Kotikuntani kirjastossa oli kevään aikana lukuhaaste, jossa luettiin eri kotimaista kirjallisuutta 1900-luvun eri vuosikymmeniltä.  Lukupassiin kerättiin merkintöjä parin vuosikymmenen haarukoilla: 1900-1910-luvuilta, 1920-1930-luvuilta 1940-1950-luvuilta, 1960-1970-luvuilta sekä 1980-1990-luvuilta. Passin täytettynä palauttaneiden kesken olisi sitten luvassa arvonta, palkintoa tosin en tiedä.

Lukupassi piti palauttaa tällä viikolla. Vaikka minäkin olin hakenut passini jo aikoja sitten, tyypilliseen tapaani olin hiukkasen viime tipassa sen täyttämisen kanssa. Kirjastossa oli koottu esille esimerkkejä eri vuosikymmenten kirjoista. Lisää inspiraatiota kirjavalintoihin hain Ylen Kirjojen Suomi: 101 kirjaa -listauksesta. Oma kirjahylly vaikutti myös valintoihin, sillä sieltä löytyy paljon lukemattomia kirjoja. Houkutus olisi ollut lukea jotain aiemminkin tuttua, mutta pidin lähtökohtana tutustumista itselle uusiin teoksiin. Otin valinnanvaikeutta helpottamaan myös ohjenuoraksi sen, että lukisin vain naiskirjailijoiden teoksia.

kirjakuva1

Yllä olevassa kuvassa näkyvät lukemani kirjat. Alimpana on tablettini, koska lukupassin täyttäminen viime tingassa sai aikaan sen, että ensimmäistä kertaa tulin lukeneeksi kirjoja sähköisessä muodossa. Seuraavassa listana lukupassini kirjat aikajärjestyksessä:

Maila Talvio: Kultainen lyyra. Tendenssiromaani (1916)

Maila Talvion romaani kertoo varakkaan maalaistalon tyttärestä, joka alkuasetelmassa on juuri kirjoittanut ylioppilaaksi. Ympäristön epäilyksistä huolimatta hän kirjoittautuu yliopistoon ja muuttaa Helsinkiin. En tiedä ihan tarkasti, mitä tendenssiromaani tarkoittaa, mutta Kultainen lyyra kertoo sankarittaren etenemistä ikään kuin sieltä täältä, ei siis jatkuvasti hänen elämäänsä seuraten. Hiukan minulle jäi epäselväksi, oliko romaanin tarkoitus kuvata niitä vaaroja joita naisten liialliseen kouluttautumiseen liittyy vai varoittaa kaupungin vaaroista. Sankarittarelle ei kuitenkaan käy hyvin, se nyt on pakko todeta. Tyttö sortuu elon tiellä kovin herkästi, hiukan 1800-luvun hysteerikkojen tapaan ilman erityistä syytä. Sanoisin, ettei Talvio anna naissukupuolesta kovin imartelevaa kuvaa.

Katri Vala: Paluu (1934)

Luen todella vähän lyriikkaa, joten etsiessäni Ylen sivustolta vinkkejä 1920-1930-lukujen kirjoihin, päätin tarttua Katri Valan kokoelmaan Paluu. Ylen sivulla mainitaan sen enteilevän sotaa, ja häkellyttävän voimakkaasti se todella niin tekee, vaikka julkaisuvuosi on 1934. Osaa runoista en ymmärtänyt, myönnän kyllä sen auliisti, mutta osa puhutteli minua kovasti. Siksi onkin hienoa, että koska teos on osa Ylen Kirjojen suomi -projektia, se on kenen tahansa luettavissa verkossa ja voin itsekin palata siihen uudelleen.

Elsa Heporauta: Hulkan emännän kultakala (1945)

Elsa Heporauta on minulle tuttu Kalevalaisten Naisten Liiton ja Kalevala korun perustajana. En kuitenkaan ole tutustunut hänen kirjalliseen tuotantoonsa lainkaan. Kirpparilla tuli vastaan hänen hyväkuntoinen romaaninsa  50 sentin hintaan, ja sen ostettuani huomasin kirjan olevan ensipainos ja lisäksi sopivan osaksi lukupassia. Hulkan emännän kultakala sijoittuu säännöstelyn aikaan, siis hyvin lähelle kirjoitusajankohtaansa. Se on hauska kertomus emännstä, joka on päättänyt rikastua, ja ryhtyy vaikka mihin sen tavoitteen toteutumiseksi. Heporauta kuvaa Hulkan emännän ikävää luonnetta heijastelemalla sitä monin tavoin ”kunnon ihmisiin”: Karjalan siirtolaiset ovat kunnollisia, sodassa haavoittunut nuori mies on kunnollinen, jopa Hulkan emännän puoliso on kunnollinen kunhan reipastuu rouvansa tossun alta. Kaupunki edustaa tässäkin romaanissa pahaa, maaseutu pääosin hyvää – paitsi ne maalaiset jotka hamstraavat ja myyvät tuotteita mustassa pörssissä ohi säännöstelyn. Välillä tuntuu, että Hulkan emäntä onnistuu asioissaan vain siksi, että muut ihmiset ovat niin loputtoman kilttejä ja hyväuskoisia. Se tuntui typerältä, mutta oikeastaan ajattelen silti sen olevan mieluummin toiveikasta: soisin ihmisten useammin uskovat toisista ensisjaisesti hyvää kuin epäilevän ja vierastavan. Tosin Hulkan emäntä ja muut huijarit ovat oma lukunsa…

Tove Jansson: Kuvanveistäjän tytär (1962)

Tove Janssonin Kuvanveistäjän tytär löytyi omasta hyllystä, joskus kirjaston poistomyynnistä ostamani nide. Teos on kotimaisen kirjallisuuden klassikko, joka jostain syystä on jäänyt minulta lukematta. Ylipäätään olen lukenut kovin vähän Janssonin romaaneja, siis muita kuin muumeja. Silti aina kun niitä luen, totean että kannattaisi kyllä. Hän on hyvä kirjailija. Kuvanveistäjän tytär kertoo Janssonin lapsuudenperheestä lapsen silmin. Ja kyllä, muumien elämäntapa on tunnistettavissa täältäkin, se leppoisa ja stressitön filosofia. Jos lapsi vahingossa rikkoo vanhan, arvokkaan joulukoristeen, äiti ei suutu tai raivoa vaan silmissä näkyvästä surustaan huolimatta toteaa: ”No en minä oikeastaan koskaan pitänyt tuosta.”

Annika Idström: Kirjeitä Trinidadiin (1989)

Annika Idströmin kirja Veljeni Sebastian oli koulussa äidinkielenkirjojen lukusuosituksissa, mutta en siitä huolimatta koskaan tullut lukeneeksi sitä. Ylen Kirjojen Suomi -sivujen kautta lainasin Idströmin Kirjeitä Trinidadiin, ja se oli kiistatta lukupassini vaikuttavin romaani. Se kertoo perheestä ja perheen hajoamisesta, mutta etenkin vallasta ja jotenkin rujosta julmuudesta, johon ihminen pystyy lähimpiään kohtaan. Teos ei kerro kovin mukavista ihmisistä, mutta ei se mitään – olin pitkään hiljaa tämän kirjan luettuani. Ehkäpä nyt tulen lukeneeksi myös muita Idströmin kirjoja.

Lämmöllä suosittelen Ylen sivustoa kaikille! Kirjoja saa sieltä luettavaksi kuka tahansa: tarvitset vain voimassa olevan kirjastokortin tai Yle tunnuksen. Helppoa ja toimivaa!

Reseptihaasteeni (uusi reseptikokeilu joka viikko ja raportti siitä blogiin) on jäänyt pahasti tavoitteestaan. Useimpina viikkoina olen kyllä pyrkinyt kokeilemaan jotain uutta, edes pientäkin. Raportointi se vaan takkuaa. Kahden viikon blogitauko vain syvensi tätä kuoppaa.

Mutta kirjoittelen näitä niin kauan kuin muistan vielä, mitä milloinkin laitettiin ruoaksi. Muistamista auttaa se, jos muistan kuvata ruoat. Kuvieni laatu ei aina kuitenkaan aina ole kovin hyvä. Ruokakuvaaminen on taiteenlaji, jota en osaa. Siitä seuraa se, että herkullisimmatkin ruokakokeilut saattavat näyttää blogissa vähän kummallisilta. Sellainen on esimerkiksi tämä viikon 11 uusi resepti broileria Napolin tapaan, jonka löysin Maku-lehdestä etsiessäni vaihtelua kanaruokiin.

IMG_20170317_181810

Kaameasta kuvasta huolimatta voin vakuuttaa, että resepti toimi. Tein kanaa napolilaisittain eräänä perjantai-iltana, kun puoliso oli tulossa kotiin. Broilerinfileet paistettiin uunissa tomaattikastikkeen ja juustoraasteen alla. Mukana oli runsaasti tuoretta basilikaa. Lopputulos oli mehevä ja hyvänmakuinen. Kuten kuvasta näkyy, lisäsin reseptiin vielä tuoretta mozzarellaa, jonka lisäsin viipaleina pintaan paistamisen viime minuuteiksi. Kanan kanssa söimme hyvää pastaa.

Jos en jaksa yhtään miettiä vaihtoehtoja, arkiruoan kanssa lisäke- tai alkusalaatti syntyy vain kurkusta, tomaatista, avokadosta ja salaatista, ehkä pähkinöillä tai siemenillä höystettynä, perusainesten vaihdellessa jääkaapin sisällön mukaan. Välillä tähän perussalaattiin kuitenkin kaipaa vaihtelua. Yksi uusi resepti viikossa -haasteessani olen yrittänyt etsiä myös uusia salaattiohjeita.

Viikolla 9 olin sairauslomalla ja kokkasin melkein joka päivä jotain. Eräs päivällinen koostui uunilohesta (miehelle) ja kanasta (minulle), ja näiden lämpimien rinnalle tein parsa-nuudelisalaattia Yhteishyvän sivuitla löytämäni ohjeen mukaan, koska kaasoille tarjotusta päivällisestä oli jäänyt yli parsaa. Salaatti oli helppo tehdä etukäteen maustumaan jääkaappiin ja odottamaan, että uunilohi oli valmis ja ruokaseura kotiutunut töistä. Kunhan kevät etenee ja parsat ja keväsipulit tulevat maukkaiksi sesonkiruoiksi, uskon tätä salaattia tehtävän toistekin. Tuoreiden yrttien marinoimana salaatti toimi kylmänä lisäkkeenä minusta hyvin, ja tätä tullaan syömään meillä keväällä ja kesällä etenkin grilliruoan kanssa.

Viikolla 10 puolestaan tartuin omasta hyllystä löytyvään Vähällä vaivalla salaatteja -kirjaan (2014). Tätä kirjaa olen selaillut usein, mutta kokeillut reseptejä vain kerran tai pari. Makuhermojeni uteliaisuuden on herättänyt kuitenkin moni resepti. Nyt kokeilin tomaattisalaattia paistetun fetan kera. Periaatteessa kyseessä on  ihan arkisalaatti: tomaattia, muutama ohut rengas punasipulia, rucolaa (tai jäävuorisalaattikin meni ihan hyvin) ja mustia oliiveja. Juju on öljy-sitruunamehu-oregano-kastikkeessa sekä siinä, että salaatin päälle paistetaan hyvää fetaa. Fetapalat kieritetään kananmunassa ja jauhoissa ennen kuumalla pannulla ruskistamista. Salaatti tarjotaan heti kun juustot on paistettu, jotta ne ovat vielä lämpimiä. Tätä syötiin meillä alkuruokana, mihin se sopiikin erittäin hyvin juuri siksi, että se on näppärintä tehdä valmiiksi annoksiksi.

Seuraavan viikon reseptikokeilu olikin kanaruoka – kirjoitan siitä sitten erikseen.

On aika raportoida reseptihaastetta eteenpäin, mutta tällä kertaa juttua on yhdestä ruoasta niin paljon, että jään edelleen vähän jälkeen raportoinnissa.

Viikolla 8 meillä oli kaasotapaaminen ja pöytä koreana. Silloin tarjottu päivällinen sisälsi kuitenkin lähinnä hyväksi jo aiemmin testattuja ruokia kuten savustettua lohta ja parsarisottoa. Päivällisruokien sijaan haluaisinkin nostaa esimerkiksi reseptikokeilusta smoothien. Viime kesänä aloitin vähitellen marjojen lisäämisen ruokavalioon smoothieiden avulla. Ensin teimme niitä marjoista ja erilaisista jugurteista, mutta olen vähitellen alkanut sekoitella myös eri hedelmäsekoituksia. Tärkein askel smoothieihin sekoamisessa on kuitenkin ollut hyvälaatuinen tehosekoitin, jonka ostimme kihlalahjaksi saadulla S-ryhmän lahjakortilla (tai sitä pesämunana käyttäen). Sauvasekoitin ei jaksa muussata eikä varsinkaan kuohkeuttaa kaikkia hedelmiä, joten tehosekoitin on erinomaisen hyvä apu smoothien teossa.

Reseptejä olen selaillut Kati Jaakosen eli Hellapoliisin sekä Marjo Kauppilan yhteiskirjasta Supersmoothiet mangosta mustikkaan (2016), jonka sain viime kesänä nimipäivälahjaksi. Kirja sisältää pääosin erilaisista, hyvinkin eksoottisista hedelmistä tehtyjä sekoituksia ja kannustaa kokeilemaan sellaisiakin hedelmiä, joista ei ole koskaan kuullutkaan. Kirjassa annetaan ohjeita myös esimerkiksi smoothieiden makeuttamiseen. Niitä en ole juurikaan noudattanut, sillä minusta hedelmät ovat riittävän makeita sellaisenaan. Lisäksi erilaisten luonnon makeutusaineiden hiilihydraattipitoisuuksia on vaikea arvioida, ja minun kuitenkin pitää kyetä laskemaan tarvittavan insuliinin määrä joka annoksesta. Sen sijaan lisää usein rahkaa tai jogurttia hedelmien joukkoon saadakseni smoothiesta proteiinipitoisemman.

Kirjasta ja tehosekoittimesta huolimatta olen pitkään vain sekoittanut lempihedelmiä ja antanut itseni pysyä mukavuusalueella. Nyt pari viikkoa sitten kokeilin ensimmäisen kerran lisätä avokadoa hedelmien joukkoon. Smoothie-eksprettien korviin se kuulostaa varmaankin pikkujutulta, mutta minua erilaiset viherpirtelöt ovat aina vähän inhottaneet. Avokado maistuu kyllä muissa yhteyksissä, mutta hiukan oli kyllä kynnystä sen sekoittamiseen smoothien joukkoon. Mutta sinne upposi!

Kaasoviikonloppuna yksi heistä yöpyi meillä koko viikonlopun, ja tein aamupalalle Hellapoliisin kirjasta Luonnon voimaa -nimisen energiasekoituksen. Siihen tuli banaaneja, mangoa (tosin sitä oli vähänlaisesti), kiwi-hedelmää ja luonnonjogurttia. Hedelmäpommia notkistettiin hiukan hedelmämehulla. Reseptin mukaan tätä olisi voinut makeuttaa hunajalla, mutta sitä ei kyllä kaivattu, enkä ylimääräistä sokeria turhaan halua lisätä.

IMG_20170224_085345

Olen taas vähitellen jättänyt reseptit seuraamatta ja improvisoin smoothien lähes päivittäin aineksista, joita kaapista löytyy. Usein ostan tuoretta ananasta, mangoa, banaaneja ja appelsiineja. Marjoista mansikka on suosikkini ja sopii hyvin hedelmien kanssa. Muistaessani lisään joukkoon myös leseitä.

Parasta on se, kun iltapalaksi tekemääni smoothieta tulee niin iso annos, että puolet jää aamupalaa varten. Valmis smoothie jääkaapissa nopeuttaa aamutoimia etenkin niinä aamuina, jolloin pitää lähteä kaupunkiin.

Uusi resepti kerran viikossa -haasteeni ei ole vielä kovin tehokkaasti työntänyt minua keittokirjahyllylle. Sen sijaan olen kokeillut uusia reseptejä netistä. Monet ruokasivustot markkinoivat reseptejään niin houkuttelevasti, että kokeileminen on ihan väistämätöntä herkullisten kuvien ansiosta.

Mutta osaavat ne muutkin kuin kaupalliset ruokasivustot hehkuttaa reseptejään. Näin teki esimerkiksi Meanwhile in Longfield -blogin kirjoittaja, jonka hehkutus maailman parhaasta tomaattikeitosta herätti uteliaisuuteni. Viikolla 5 en siis kokeillut kaupallisen tarjoajan reseptiä vaan testasin  Meanwhile in Longfield -blogin tomaattikeittoa persiljapaistettujen katkarapujen kanssa. Longfieldien blogi ei ole uusi, mutta minä löysin sen vasta viime syksynä, joten sikäli tuore tuttavuus. Tämä oli ensimmäinen heidän resepteistään jota kokeilin. Keiton juju oli siinä, että aivan yksinkertaiseen tomaattikeittopohjaan ei sinällään sekoiteta mitään, vaan ”sattumat” lisätään lautaselle annoksen päälle. Sattumina oli persiljassa paistettuja katkarapuja, pastaa ja paprikapaloja. Tällä tavoin keitto toimi myös seuraavana päivänä hyvin, eivätkä katkaravut päässeet sitkistymään. Katkaravuilla höystetty tomaattikeitto maistui hyvin puolisollekin, joka ei ole keittojen ylin ystävä, ja luulen että tätä tehdään meillä toistekin. Reseptissä käytettiin purkkiin säilöttyjä katkarapuja, joita en löytänyt, mutta hyvin onnistui höyste pakastekatkaravuistakin. Tästä keitosta en muistanut ottaa kuvia, mutta niitä löytyy yllä olevan linkin takaa reseptin luota.

Viikolla 6 olin taas yksin kotona arkipäivinä. Etäpäivinä olisi teoriassa mahdollisuus hitaaseen ruoanlaittoon, mutta totta puhuen nopeus on valttia ruoanlaitossa ainakin niinä päivinä, jolloin keskittyminen töihin sattuu onnistumaan hyvin. Soppa365-sivusto teki koonnin edullisista ja nopeista arkiruoista, ja niiden joukosta bongasin raviolikeiton. Tämäkin näyttää tomaattipohjaiselta, mutta itse asiassa siinä on vain tomaattisosetta, eikä sitäkään kovin paljon. Yksinkertainen resepti, joka toimi myös seuraavana päivänä lämmitettäessä. Ehkä keitto kuitenkin kaipaisi jotain muutakin täytettä kuin yhden suippopaprikan ja raviolit, vaikkapa vähän monipuolisemmin vihanneksia. Vai vievätkö ne sitten tilaa raviolien omalta maulta?

raviolikeitto

Jatkoin vielä yhdellä edullisten keittojen kokeiluilla. Viikon 7 reseptikokeilu oli K-ruoka -sivustolta bongattu siskonmakkara-pastakeitto. Siskonmakkarassa on jotain melko sympaattista, vaikka aika harvoin sitä tulee laitettua. Tämä keitto oli tuunattu niin, että perunan tilalla oli pastaa. Koska olin ostanut vahingossa vain yhden keittojuurespussin, toisen tilalle tuli sekavihanneksia. Luulen, että tämä unohdus oli vain siunaus. Viimeisenä lämmityskertana siskonmakkara oli jo vähissä, joten lisäsin keittoon vähän nakkeja.

siskonmakkarakeitto

Nyt ollaan jo viikossa kahdeksan! Viikonloppuna on tulossa vieraita, joten ehkä tämän viikon reseptikokeilu liittyy heille tarjottuun päivälliseen. Vaihteeksi ainakin aion keskittyä omien keittokirjojen antiin.

Seuraava sivu »