Viime viikon blogihiljaisuuteen oli kerrankin pätevä syy: matkustin Kiinaan, ja siellä en saanut wordpressiä toimimaan edes sen vertaa, että olisin käynyt lukemassa sitä! Ihan pelkästään huvin vuoksi en Aasiaan asti lentänyt, vaan osallistuin kansainväliseen historiatieteiden kongressiin Jinanin kaupungissa Pekingistä kaakkoon. Kyseessä oli The 22nd International Congress of Historical Sciences (ICHS), jonka yhteydessä järjestettiin International Federation for Research in Womens Historyn (IFRWH) konferenssi. Osallistuin jälkimmäiseen pitämällä yhdessä kollegan kanssa paperin suomalais-ruotsalaisessa paneelissa.

ICHS oli valtava kaikilta mittasuhteiltaan, suurempi kuin mikään kongressi tai konferenssi jossa olen aiemmin ollut. Paikalla oli kuulemma 900 ulkomaalaista ja 2000 kiinalaista historiantutkijaa, mutta lukumääristä on vaikea ottaa selkoa. Järjestelyt olivat myös jotain aivan muuta kuin mihin normaalisti humanistitutkija asteikon alimmalta portaalta on tottunut: kongressi järjestettiin komeissa hotelleissa, joissa myös majoituimme. Kulta ja kristallit kimalsivat työhuoneissa, meitä autettiin ja palveltiin kaikessa mahdollisessa (ja mahdottomassa) eikä mitään puuttunut.

Suuren kongressin ongelma on kuitenkin juuri sen suuruus. Tarjonnan paljous tukahduttaa, ja omaa verkostoa on vaikea löytää. Siksi olikin erinomaista, että IFRWH järjestettiin siellä, sillä naishistorian tutkijoiden joukossa oma paikka oli helpompi hahmottaa, löytää verkostoja ja aloittaa keskusteluja – ja jatkaa aiempia vanhojen tuttujen kanssa.

Tieteellisesti suurin anti minulle oli meidän yhteispaperillemme esitetyssä kysymyksessä paneelimme keskusteluosiossa. Vaikka meille suunnattiin vain yksi kysymys, se riitti: yksi hyvä kysymys on parempi kuin pussillinen yhdentekeviä. Saimme ajateltavaa modernin käsitteen määrittelystä jatkoa varten (paperista tulee artikkeli lähitulevaisuudessa).

ICHS näkyi Jinanin kaupungissa monin tavoin. En ole koskaan ennen kohdannut sellaista historioitsijoiden jalustalle nostamista kuin viime viikolla. ICHS-teemaisia kukkaistutuksia oli monin paikoin kaupungilla, kaupunkiliikenteen bussien ikkunoissa oli kongressia tervehtiviä tarroja, kongressin avajaiset olivat olleet pääuutislähetyksissä ja sanomalehdissä Pekingissä asti. Meitä hyysättiin kaiken kiinalaisen vieraanvaraisuuden voimin, välillä jopa kiusallisuuteen asti. Kokemus oli huikea, ja varmastikin ainutlaatuinen monin tavoin.

Erityisen ihastunut Kiinaan en ole tämän reissun jälkeen, enkä vähään aikaan halua mennä kiinalaiseen ravintolaan. Silti oli hyvä reissu, ja tunnen olevani etuoikeutettu, että minulla oli mahdollisuus tähän matkaan.

Jos jonain päivänä opin ottamaan kuvia pois puhelimestani, laitan teillekin muutaman nähtäväksi. Toistaiseksi kuitenkin vain Instagramista löytyy pari otosta.

Advertisements