Tulin juuri kotiin laitoksen talviseminaarista. Seminaariajatukset ovat vielä vähän sekavana möttönä päässä, joten parempi kirjoittaa ensin tammikuun kirjaseikkailukoonti. Palaan seminaariin sitten lähipäivinä.

Kuukauden kirjoista kolme ensimmäistä oli melko helposti luettuja, mutta kaksi viimeistä vaikeammin nieltäviä. Luettuani kaksi synkkää kirjaa halusin lukea jotain turvallista, jotain jossa mielikuvitukseni ei kiusaisi, jotain joka ei seuraisi minua päiväkausia ahdistavana tuntena sydänalassa. Otin sitten yöpöydälle jo pari kuukautta hyllyssä odottaneen Esko Valtaojan Tieto-Finlandia -voittajan Kotona maailmankaikkeudessa. Ideani toimi: elämän synnyn kiemurat eivät todellakaan pohdituttaneet pitkin päivää, en ottanut aihetta puheeksi ystävien kanssa enkä odottanut innolla iltaa, että pääsisin jatkamaan lukemista.

Teosta käytettiin syksyisellä tietokirjakurssilla esimerkkinä tietokirjatekstistä, jossa vaikeahko tieteellinen aihe on onnistuttu kirjoittamaan yleistajuiseksi ja kiinnostavaksi. Hmmm. Yleistajuinen? Kyllä useimmiten, ei aina – ei ainakaan luonnontieteisiin näin innottomasti suhtautuvalle ihmiselle. Kiinnostava? Vain johdannossa.

Täten annoin itselleni luvan jättää kirja kesken. Jätän melko harvoin kirjoja kesken, mutta nyt en jaksanut kahlata Valtaojaani loppuun, niin yleissivistävää kuin se varmaan olisikin. Lukemisen pointti minulle oli kirjoittajan tyyli, ja katsoin pohtineeni sitä riittävästi – siirryin jo taas johonkin kevyempään. Johan tähän yli viikko tuhrautuikin.

Mainokset