Kolme kotimaista naiskirjailijaa

Joululomalla luin peräkkäin kolme kotimaista romaania. Niitä yhdisti suomalaisuuden lisäksi kirjailijan naissukupuoli, mutta muuta yhteistä näissä ei sitten ollutkaan. Kaikki kolme olivat hyviä lukukokemuksia, mutta aiheet olivat kovin erilaisia.

Joululomani helmi oli Sirpa Kähkösen Hietakehto (2012). Pelkäsin vähän pettyväni, sillä harvoin mikään sarja kantaa näin kauaksi. Jossain vaiheessa idea ja henkilöt väljähtyvät ja juoni lakkaa kulkemasta. Kähkönen on kirjoittanut Kuopio-sarjaansa nyt siis jo kuudenteen osaan asti. Hietakehdossa ollaan edelleen jatkosodan kotirintamalla. Aiemmista kirjoista tutut henkilöt ovat siirtyneet kesäksi huvilalle pommituksia ja sodan puristavaa läsnäoloa pakoon. Näkökulma vaihtelee, mutta minusta Hietakehto on ennen kaikkea lasten sotatulkintojen kuvastin. Kähkönen onnistuu hienosti ja herkästi, huolitelluilla ja mietityillä ilmaisuillaan kuvailemaan lasten hämmennystä, pelkoa ja yrityksiä ymmärtää mitä sota todella on.

Hietakehto on kaunis kirja. Se on ehkä jopa parempi kuin Neidonkenkä (2009). Mietin lukiessani, miten kirja mahtaisi toimia itsenäisenä teoksena. Toimisihan se, mutta ilman henkilöiden taustatietoja voisi olla vaikea ymmärtää miksi juuri nämä ihmiset ovat tällä huvilalla, ja miksi he käyttäytyvät kuten käyttäytyvät. Se toki toisi uusia, varsin kiinnostavia tulkintoja, joista olisi hauska keskustella joskus jonkun sellaisen kanssa, joka ei ole lukenut sarjan muita osia. Pidän kuitenkin myös siitä syvästä tuttuudesta ja empatiasta, joka perustuu päähenkilöiden taustojen tuntemiseen, josta seuraa tiettyjä odotuksiakin päähenkilöiden käytökselle. Esimerkkinä voi käyttää vaikkapa Annan aviomiestä Lassea, joka tulee lomalle. Ilman aiempia romaaneja Lassen ja Annan keskinäiset välit, viittaukset Lassen veljiin siellä tai Annan vierailuihin Tammisaaren vankilassa jäävät ilmaan vähän oudoiksi.

Suosittelen siis lukemaan koko sarjan, alusta loppuun. Välipalaksi suosittelen kovasti myös Kähkösen tietokirjaa Vihan ja rakkauden liekit (2010).

Joulupukki yllätti minut tuomalla yhden syksyn Finlandia-ehdokkaista, Pirjo Hassisen Populan (2012). Kähkösen kauniin ja herkän Hietakehdon jälkeen Popula aika kova lukukokemus. Se kertoo nykypäivän Suomesta, asenteiden koventumisesta ja ihmisten ajautumisesta vaihtoehdottomuuteen – tai tilaan, jossa jatkuvasti valitaan väärin. Ennen kaikkea kirja kertoo siitä maaperästä, jossa populistinen puolue herää henkiin ja menestyy.

Popula on kiinnostava tutkielma omasta ajastamme. Kaksi päähenkilöä, Pirjo ja P.A.H.A. ovat yhtäaikaa hauskoja ja traagisia, tai ehkä eniten vähän säälittäviä. Minun oli paikoin paha olla kummankin puolesta. Myös Pirjon tytär Rita on jotenkin varsin uskottava. Kolme päähenkilöä kannattelevat tarinaa, mutta valitettavasti esimerkiksi Popula-puolueen johtajan johtajuus jää jotenkin selittämättä. Tai ehkä en vain halunnut tarttua hänen karismaansa?

Hassinen on varmaankin miettinyt erilaisia vaihtoehtoja lopettaa tarina, ja päätynyt melko rajuun ratkaisuun. Tavallaan se toimii, sillä kirja kaipaa jotain hätkäytystä, mutta toisaalta ääriratkaisu vie tarinaa myös kauemmas todellisesta arjesta. Kiinnostava kirja kaikenkaikkiaan, mutta ei ehkä aivan odotusteni veroinen.

Laura Honkasalon Eropapereista (2009) luin viimeiset sivut tämän vuoden puolella, joten siitä tuli vuoden 2013 ensimmäinen kirjaseikkailu. Eropaperit oli ehkä rankimpia avioerokuvauksia joita olen lukenut, mikä toisaalta voi kertoa myös siitä, etten ole kovin paljoa perehtynyt avioliitto- tai avioerotarinoihin. Raskaan tästä teki se, että Honkasalo onnistui todella osuvasti  tuomaan lukijan eteen lapsen näkökulman tilanteeseen.

Vaikka Eropaperit kertoo avioerosta, se on myös perheromaani, sillä se kuvaa hyvin sukupolvien välisiä suhteita ja niiden monimutkaisuuksia – hyvässä ja pahassa. Kehyskertomuksessa perheen isoäiti Leea sairastaa syvää masennusta ja kaipaa poikaansa Jokkea käymään sairaalassa. Useimmiten vuoteen vierellä kuitenkin istuu ex-miniä Sinikka. Kirjassa käydään läpi Joken ja Sinikan nopea avioliitto ja raastava, pitkä avioero, jossa isovanhempienkin oli valittava puolensa. Sinikan ja Joken lapsista käydään raskas huoltajuuskiista, joka vaurioittaa kaikkia – jokaista eri tavoin.

Eropaperit yhtä aikaa tuo monia näkökulmia avioeroon ja toisaalta sulkee vain osan näkyviin. Toisaalta omia kokemuksiaan kuvaavat niin lapset, jätetty Sinikka kuin isovanhemmatkin, joista erityisesti jälkimmäiset varmaankin harvoin saavat ääntään näissä asioissa kuuluviin. Toisaalta kirjassa ollaan selkeästi ”Sinikan puolella”: Joken tekoja ei edes yritetä ymmärtää, ja vielä pahemmin demonisoidaan hänen uusi vaimonsa Raisa, jonka käsittämättömän julmat ja ilkeät teot, lapsen kaappaus ja myrkkyä tihkuvat kirjeet ovat ainoa, mitä hänestä kerrotaan. Lukiessani kaipasin jotain selitystä Joken ja Raisan käytökselle, mutta kirjan lopussa tajusin, että kokonaisuus on ehjempi näin: tämä on Leean, Sinikan ja hänen lastensa kirja, eikä avioeroissa aina voi ajatella kaikkien näkemyksiä tasapuolisesti. Avioerossa kaikki on henkilökohtaista.

Kolme kotimaista naiskirjailijaa olivat hyvä setti vuodenvaihteeseen. Hyvä jatke kolmikolle olisi ollut vaikkapa Sofi Oksasen Kun kyyhkyset katosivat, mutta sitä en ole vielä ehtinyt hankkia (paitsi pukinkonttiin, ei siis itselleni). En ole ollut kovin malttamaton, sillä kirjat kestävät odottamista kyllä, näin uskon.

9 kommenttia artikkeliin ”Kolme kotimaista naiskirjailijaa

  1. Pitäisi nyt viimeinkin lukea tuo Kähkösen sarja kokonaisuudessaan! Noh, ehkä siten kesällä. Olen samaa mieltä tuosta Honkasalon kirjasta. Hän osaa jotenkin uskomattomalla tavalla kiteyttää lapsen näkökulman. Ehkä pidin vielä enemmän Sinun lapsesi eivät ole sinun- kirjasta, mutta ihailen kovasti Honkasalon tapaa kirjoittaa. Niin kuin muuten tuota sinun arviotasikin, olen vältellyt arvion tekemistä siitä, sillä kirjan lukeminen oli vähän liiankin tunnepitoinen kokemus..

    Ps. Tulen Jyväskylään 21.-24.1. Jos tulen yöksi, sopisiko paremmin alku- vai loppuviikko?

    1. Ehkä voit alkaa lukea Kuopio-sarjaa jo vähitellen, vaikka kirja kerrallaan. Sillä tavoin nautintoa riittää pidemmäksi aikaa.

      Sillä viikolla ei ole erityisiä menoja, olet tervetullut milloin tahansa! Minulla on deadline luultavasti siinä tienoilla, joten pakerran töitä kuitenkin niin paljon kuin jaksan – mikä ei tietty välttämättä ole mitenkään häikäisevän paljon. 🙂

  2. Sinulla on ollut paljon hyvää luettavaa joululomalla! Luin Eropaperit joitakin vuosia sitten ja Sinikan ja varsinkin lasten kokemukset kyllä kylmäsivät. Raisan ja Joken ilkeys tuntui kyllä aika uskomattomalta, mutta kuten sanoit, tarinan vaikutus olisi ollut toisenlainen jos kaikkia näkökulmia olisi avattu ja ymmärretty.

    Rakastan Kuopio-sarjan henkilöitä ja on ihana lukea heistä, mutta tavallaan toivoisin jo teokselle päätösosaa. Jotenkin haluaisin henkilöt jo vapaiksi sodasta, ja muutenkin. Ja ennen kaikkea olisi todella kiehtovaa tutustua johonkin uuteen Kähkösen luomaan maailmaan ja uusiin henkilöihin. Mistä aikakaudesta Kähkönen kirjoittaa seuraavaksi, mistä kaupungista / seudusta, millaisista ihmisistä. Oi, Kähkönen on niin taitava kirjailija, että maltan tuskin odottaa.

    Luin juuri tänään Kähköseltä lyhyen novellin, juuri ilmestyneestä Taskunovellit-kokoelmasta. Tuntui todella oudolta, kun lukea Kähköseltä nykypäivän Italiaan sijoittuvaa tekstiä! 🙂

      1. Olet oikeassa, sodan jatkuminen aina vain alkaa jo tuntua raskaalta, vaikka kai se juuri sitä oli – jatkosota oli melko pitkä sota. Mutta olen hämmästynyt siitä, että vaikka tosiaan odotin kuudennen osan jo vähitellen tuntuvan väljähtyneeltä tai puisevalta, Kähkönen onnistuu kirjoittamaan samoista henkilöistä ja samasta ajasta yhä vain uudelleen hienon kirjan. Olen vaikuttunut.

        Myös kirjailijalla itsellään on varmaan sekä halua päästä jo sota-ajan Kuopiosta että pelkoja siitä, mitä silloin seuraa. Vähän niinkuin Rowling ja Potterit, että muutakin haluaisi tehdä mutta on jo aika leimautunut yhteen teemaan.

  3. Täytyypä ottaa näistä(kin) vinkeistä vaari:)! Kivaa että on tiedossa hyviä kirjoja – ja etenkin tuo Kähkösen Kuopio-sarja, jota voi lukea pitkässäkin juoksussa muitakin kirjoja välillä lukien. Mä luin viime yönä loppuun Eeva Kilven Nainen kuvastimessa ja suosittelen puolestani sitä! Pidin siitä ajankuvauksesta ja naisen elämän pohdinnasta.

    1. Lainasin Nainen kuvastimessa kirjastosta jo, eli lähiviikkoina tulee lukulistalleni sekin. Kiitti suosituksesta!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.