Tommi Kinnunen: Pimeät kuut. WSOY 2022. Kirja saatu kustantajalta.
Tänään olin se maasto, jossa kaikki kukkii, hedelmällinen mullaskerros ja siunaava aurinko. Kuitenkin mieleni on hajanainen ja köyhä, eikä ajatusteni pohjaan valo yllä.
Tommi Kinnusen ääni puhuu tänä syksynä opettajien puolesta. Se on tuskainen, väsynyt ääni, joka huutaa apua: näin ei voi jatkua. Pimeät kuut on romaani opettajuudesta ja opettajien uupumuksesta mahdottoman ristipaineen ja vaatimusten keskellä. On sykähdyttävää nähdä kaunokirjallisuus vaikuttamisen keinona.
Pimeät kuut kertoo Elnasta, kansakoulunopettajasta, joka siirtyy vuoden pätkä kerrallaan koulusta kouluun 1940-luvun loppuvuosina. Tänä syksynä hän on saanut paikan pohjoissuomalaisesta pienestä koulusta järven luota, kaukana kirkonkylästä. Sodasta on vasta vähän aikaa, ja jälleenrakennus on alkamassa, tai käynnissä.
Lapsia on paljon, mutta koulua vasta rakennetaan. Vastoin odotuksiaan Elna joutuu opettamaan parakissa, joka ei ole paljoa korsua kummempi. Opettajan asunto on pieni, ahdas ja pimeä koppi luokan takana. Uutta koulua rakennetaan, mutta käy selväksi, ettei Elna tule opettamaan siellä: sinne palkataan joku nuorempi, joku virkeämpi, joku joka pysyy jaloillaan.
Ei tästä elämästä kukaan selviä ehjänä. Ainoa mistä voi yllättyä, on se, millä tavalla kukakin menee rikki.
Sillä Elna ei ole terve. Hän väsyy, ja väsymyksen myötä jalat lakkaavat toimimasta. Elna päätyy siirtämään sänkynsä luokan eteen, ja opettaa makuultaan. Opettajana hän on elementissään, hän osaa opettaa, innostaa ja on luotettava. Tutustumisen jälkeen lapset pitävät hänestä omalla vaiteliaalla tavallaan, mutta Elna ei kiinny oppilaisiinsa. Opettaminen on työ, ei sydämen asia. Väsymyksen keskelläkin hän hoitaa työnsä, mutta kaikki se ylimääräinen, jota opettajalta kuin luonnostaan odotetaan, jää tekemättä. Väsymys on kulkenut Elnan mukana jo pitkään. Sairaus on mielen sairautta, mutta oireilee kehossa. Elna ei itsekään tiedä sairautensa tarkkaa alkuperää, mutta riitainen suhde siskoon lisää omalta osaltaan Elnan sairautta.
Tommi Kinnunen on omistanut kirjansa kaikille väsyneille. Se on puhutteleva omistus näinä aikoina, kun uupumus lisääntyy ja siitä puhutaan monilla aloilla. On myös tunnettua, että Kinnunen on itsekin uupunut opettajan työssään, ja se kuuluu tässä romaanissa. Minun oli vaikea lukea tätä kirjaa ajattelematta nykypäivän koulumaailmaa ja monia ystäviäni, jotka toimivat opettajina. Kuulen jatkuvasti tarinoita järkyttävästä resurssipulasta, vaativista vanhemmista, oireilevista lapsista sekä opettajiin kohdistuvista vaatimuksista – ja kaikki nämä löytyvät myös Elnan tarinasta. En osannut lukea Kinnusen romaania muusta näkökulmasta, joten myös sen muita kaunokirjallisia ansioita on vaikea eritellä.
Elnan voimavarana olisi luonto, josta hän nauttii kun voi. Mutta:
Täällä yksinolo ajaa työhön, kun muuta ei ole. [- -] Aina löytyy jokin työ, jota en ole ehtinyt vielä tehdä.
Elna keskittyy opettamaan, ja ammattitaito on hänen tukensa, hänen kannattelijansa. Ei hän ehkä työtään rakasta, mutta sen hän osaa tehdä, vaikka sitten puutteellisissa olosuhteissa, rittämättömillä välineillä ja kohtuuttomien vaatimusten keskellä.
Pimeät kuut ei ehkä ole henkilökohtaisella listallani Kinnusen paras romaani, mutta hyvä se on silti. Kun Tommi Kinnunen kirjoittaa kirjan, hän tekee sen hyvin. Vaikka aihe on rankka, väsymystä käsitellään niin kauniisti, niin ymmärtävästi, että kirja ei mene ihon alle – tai sitten etäisyyteni opettajuuteen helpotti lukukokemusta.
Kiitos Tommi Kinnunen jälleen kerran puhuttelevasta romaanista, joka on jälleen omalla paikallaan tärkeä. Kiitos WSOY arvostelukappaleesta.
Illuusioita 