Tuutikki Tolonen & Camilla Mickwitz: Saariston prinsessa

Tuutikki Tolonen (teksti) & Camilla Mickwitz (kuvitus): Saariston prinsessa. Tammi 2022.

Saariston prinsessa on ihanin lukemani kuvakirja pitkään aikaan! Lainasin sen kirjastosta nimenomaan itselleni nähtyäni monia suosituksia. Tämä tarina ei olekaan erityisesti juuri lapsille suunnattu vaan sopii hyvin myös aikuisille lukijoille.

Saariston prinsessa Marilii asuu meren keskellä kahden Martti-kissansa kanssa. Eräänä päivänä saarelle saapuu Pekka, joka tekee Mariliille kukkakruunun. Hän asettuu asumaan prinsessan luokse saarivaltakuntaan, ja he ovat onnellisia yhdessä. Pekalle prinsessan valtakunta ei kuitenkaan riitä. Hänen pitää päästä pois, näkemään maailmaa ja merta, ravistumaan kokemuksista, ja Marilii jää odottamaan. Marilii on prinsessa, vaikka vuoden vierivät, hiukset harmaantuvat ja Pekka viipyy poissa. Luonto tuo elämään jännitystä ja vaihtelua, ja Marilii on tyytyväinen. Mutta tuleeko Pekka takaisin?

Rakastan tämän kirjan tunnelmaa. Rakastan sitä kirjan asennetta, että Marilii on prinsessa ilman prinssiäänkin, ja parisuhde on vapautta ja valinta, ei välttämättömyys. Ihailen kirjan suhdetta tavallisuuteen ja pysyvyyteen: Mariliin elämä on täyteläistä ja hyvää saarella yksinkertaisissa puitteissa. Luonto tuo monipuolisuutta ja rikkautta kylliksi. Rauha on tässä kirjassa tavoiteltava asia, mikä on ilahduttavaa vastalause nopeille seikkailuille.

Kirjan kaunis kuvitus on koottu Camilla Mickwitzin kokoelmasta Lastenkirjainstituutissa. Instituutin verkkokaupasta voi ostaa mm. kortteja tämän kirjan kuvista. Tuutikki Tolosen teksti on hiottu, rauhoittava ja onnellisuutta maailmaan lisäävä. Tämän kirjan haluan omaan hyllyyni. Voin lukea sitä aina, kun sydämeen iskee epäilys, että vaalin liikaa kotihiirtä itsessäni enkä seikkaile tarpeeksi. Marilii muistuttaa, että koti on hyvä ja riittävä, eikä ole pakko lähteä kauas voidakseen sanoa eläneensä rikasta elämää.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.