Merja Mäki: Ennen lintuja

Merja Mäki: Ennen lintuja. Gummerus 2022. 
Kirja saatu kustantajalta.

Nuori nainen ei sopeudu odotuksiin, joita hänelle asetetaan. Sitten alkaa sota, joka tuhoaa, mutta myös irrottaa juuriltaan. Koti Laatokan rannalla on jätettävä. Muu perhe ahtautuu evakkojunaan kohti Seinäjokea, nainen jää raskaana olevan kälynsä kanssa ajamaan perille lehmää ja hevosta. Talvinen evakkotie on julma, kylmä ja peruuttamaton.

Perillä Etelä-Pohjanmaalla tavat, kieli ja ihmisten olemus on niin erilainen, että yksinäisyys ja vieraus eivät poistu, pahenevat vain. Voiko nainen murtaa tien ulos ahtaasta roolistaan? Voiko karjalainen jäädä pohjalaiseen kylään, vai onko hän kaikille vain ryssänuskoinen outolainen?

Olin nähnyt, miten vedelle hyräily sai Laatokan liikkumaan. Perättäiset aallonharjat värähtelivät kuin kanteleen kielet, jotka oli jätetty soimaan. Silloin alkoi värähdellä vesi myös minun sisälläni. Siinä me soimme samaa säveltä, minä ja Laatokka.

Merja Mäen esikoisromaani Ennen lintuja on vaikuttava kuvaus vieraudesta ja yksinäisyydestä. Päähenkilö Alli tuntee olevansa vääränlainen ja väärässä paikassa. Tunne on vahva jo kotioloissa, kun Allin äiti työntää tytärtään parantajanoppiin välittämättä tytön omista haaveista tai toiveista. Vaikka isä rakastaa Allia kuin omaansa, tyttö tietää olevansa vieras, äitinsä avioton lapsi. Laatokka on tuttu, ja karjalanmeren aallot tuntuvat omalta, tutulta ja oikealta. Evakkomatkasta selviäminen vahvistaa Allin itsetuntoa, mutta elämä sen jälkeen on raskaampaa kuin hän osasi odottaa. Alli kaipaa Laatokkaa, eikä Seinäjoella ole edes järveä.

Kirjailija kuvaa taitavasti, millaista on olla outo ja vieras, köyhä ja nälkäinen. Evakkomatkansa jälkeen Alli asuu väliaikaisesti sairaalan oppilasasuntolassa ja avustaa hetken aikaa erään osaston kansliassa. Sairaanhoitajaopiskelijoiden keskellä Alli on ikäistensä nuorten naisten joukossa, mutta vieraampi ja oudompi kuin missään. Nälkä on ainoa asia, joka yhdistää Allin muihin naisiin, ja nälän kuvaukset ovatkin erittäin hienosti kirjoitettuja. Lukija ei välttämättä aina tajua, ettei sodan päättyminen tarkoita välitöntä helpotusta olosuhteissa. Talvisodan jälkeen ruokavarastot olivat tyhjiä, vaikka rauha olikin maassa.

Pidin myös hyvin kiinnostavana Allin kautta kuvattua naisroolin ahtautta. Ammattihaaveiden lisäksi Alli kapinoi äitiyden ahdasta ihannetta vastaan. Hän ei halua naimisiin eikä lapsia, mutta sitä häneltä silti odotetaan. Yhtäältä Alli on avuton näiden kahlitsevien, ulkopuolelta tulevien odotusten ja normien painon alla, toisaalta hän sinnikkäästi taistelee niitä vastaan ja pitää yllä omaa tahtoaan olla jotain muuta kuin äiti hänestä odottaa.

Allin äiti on tosiaan oma aiheensa. Allin silmin katsottuna äiti on kylmä ja kova, laskelmoiva ja tunteeton. Allin veljen vaimo on äidin suosikki, ja kaikista lapsistaan hän kohtelee Allia ilkeimmin ja ankarammin. Lopulta Allin ja äidin suhde kriisiytyy peruuttamattomasti.

Hän [äiti] oli kylmää vettä kasvoillani, jäänsiruja uponneena ihoon ja viiltämässä silmiä puhki.

Hiljaiset hetket olivat pahoja. Kun ei ollut työtä tehtävänä tai Lainaa hoidettavana, en voinut väistää äitiä.

Äiti oli hylännyt minut.

Ennen lintuja liittyy osaksi nykyaikaisen, kotimaisen sotakirjallisuuden kotirintamakuvausten hienoa jatkumoa. Nuoren kirjailijapolven kuvaukset kotirintamalta ja etenkin naisten kokemuksista ovat viime vuosina ilmestyneiden kotimaisten kirjojen parhaimmistoa. Katja Ketun Kätilö, Heidi Köngäksen Dora, Dora, Tommi Kinnusen Ei kertonut katuvansa, Terhi Törmälehdon Taavi, Minna Rytisalon Lempi, Sirpa Kähkösen Kuopio-sarjan tietyt osat vain muutamia esimerkkejä mainitakseni. Näistä kirjailijoista muuten sekä Tommi Kinnunen että Minna Rytisalo ovat Merja Mäen tapaan äidinkielenopettajia. Minusta on kiinnostavaa, miten paljon kirjailijapotentaalia äidinkielenopettajien ammattikunta kätkee sisäänsä!

Luin Ennen lintuja syvästi eläytyen Allin vaiheisiin, myötäeläen hänen vaikeuksiaan, ihmetellen hänen äitinsä kylmyyttä, mutta myös ihmetellen Allin inhimillistä sitkeyttä. Merja Mäki kuvaa hienosti sitä, mikä saa ihmisen jatkamaan silloinkin, kun mitään ei enää ole jäljellä: elämä itsessään. Kun on vain pakko ottaa askel ja kävellä eteenpäin, kun ei ole muuta vaihtoehtoa. Kun on vain pakko nousta aamulla, kun on yksikin pieni Laina-niminen vauva, josta huolehtia – silloin ihminen jatkaa, vaikka jaksamisesta ei voi enää voimien loputtua puhua. Alli jaksaa voimiensa yli, koska ihminen jatkaa elämäänsä yllättävän sitkeästi silloinkin, kun kaikki on mennyt.

Kiitos arvostelukappaleesta Gummerus!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.