Juhannus alkaa kodin juhlakuntoon laittamisesta. Se on iskostunut selkäytimeen oppina kotikotoa, missä olen viettänyt suurimman osan aikuisikänikin juhannuksista. Kun olin lapsi, talo siivottiin perusteellisesti, äidin ja isän sänkyyn pedattiin juhannukseksi virkattu pitsipeitto ja pöydille aseteltiin vaaleat pellavaliinat. Äiti haki juhannusruususta oksan pieneen maljakkoon. Talon portinpieliin haettiin lavallinen nuoria koivuja, ja siitä alkoi juhannusaatto. Myös iso astiallinen lupiineja sopii juhannuskuvaani, samoin herkkuruoat ja saunassa tuoksuva vasta.

Nyt olin ensimmäistä kertaa juhannuksen omassa kodissani kaupungissa. Keskikesän pyhän tuntu tuli nytkin siivoamisesta, pellavaliinoista ja kukista pöydillä ja parvekkeella.

Huomasin, ettei tarvita kuin yksi kaupunkijuhannus, ja olen jo täynnä maaseutunostalgiaa. Minun piti muistuttaa itseäni, ettei juhannus maalla ole silkkaa kukkien keräilyä ja aterioita ulkona. Kotikotona juhannusaatto oli aina työntäyteinen, sillä siivoamisen lisäksi työtä tehdään tähän aikaan aina myös säilörehun kanssa. Joka juhannus väsytin itseni ja olin varma, ettei juhlaa tulekaan, kun työtä on liikaa eikä kukaan osaa pysähtyä edes hetkeksi hengähtämään, mutta aina juhannus kuitenkin tuli, kaikkien väsymyksestä huolimatta. Usein isäkin löysi jostain aikaa lähteä hakemaan koivuja, ja jos ei ehtinyt, setämme lähti meidän kanssamme.

Tänä juhannuksena teemana oli askartelu. Kaverini kanssa leikimme jälleen kutistemuovilla ja minä koristelin huutokaupasta ostetun jakkaran decoupage-lakan avulla vuoden 1952 Suomen Kuvalehdestä leikatuilla kuvilla.

Kun tuli nälkä, katoin pöydän kauniisti ja tarjosin juhannuksen menun: * valkosipulikeittoa * paahdettua parsaa * kasvis-makkaravartaita, uusia perunoita ja tzatzikia * jäätelöä

Illan kääntyessä yöksi kävimme satamassa katsomassa Ainolan kokkoa. Olipa harvinaisen kaunis juhannusyö!

Puoliltaöin kävin vielä kavereitten juhannusjuhlissa pyörähtämässä. Kaunis kesäyö kuitenkin piti mielen levottomana ja lähdin kävellen kotiin – pyörää taluttaen, sillä vauhti olisi vienyt suurimman osan nautinnosta. Poimin seitsemän kukkaa ja tunsin, että juhannusyössä oli taikaa.

Kesäyössä on väkisinkin romantiikkaa. Ja aina Eino Leinon Nocturne.

En ma iloitse en sure huokaa

mutta metsän tummuus mulle tuokaa

puunto pilven johon päivä hukkuu

siinto vaaran tuulisen mi nukkuu

tuoksut vanamon ja varjot veen

niistä sydämeni laulun teen.

Mainokset