Juhannus alkaa kodin juhlakuntoon laittamisesta. Se on iskostunut selkäytimeen oppina kotikotoa, missä olen viettänyt suurimman osan aikuisikänikin juhannuksista. Kun olin lapsi, talo siivottiin perusteellisesti, äidin ja isän sänkyyn pedattiin juhannukseksi virkattu pitsipeitto ja pöydille aseteltiin vaaleat pellavaliinat. Äiti haki juhannusruususta oksan pieneen maljakkoon. Talon portinpieliin haettiin lavallinen nuoria koivuja, ja siitä alkoi juhannusaatto. Myös iso astiallinen lupiineja sopii juhannuskuvaani, samoin herkkuruoat ja saunassa tuoksuva vasta.
Nyt olin ensimmäistä kertaa juhannuksen omassa kodissani kaupungissa. Keskikesän pyhän tuntu tuli nytkin siivoamisesta, pellavaliinoista ja kukista pöydillä ja parvekkeella.
Huomasin, ettei tarvita kuin yksi kaupunkijuhannus, ja olen jo täynnä maaseutunostalgiaa. Minun piti muistuttaa itseäni, ettei juhannus maalla ole silkkaa kukkien keräilyä ja aterioita ulkona. Kotikotona juhannusaatto oli aina työntäyteinen, sillä siivoamisen lisäksi työtä tehdään tähän aikaan aina myös säilörehun kanssa. Joka juhannus väsytin itseni ja olin varma, ettei juhlaa tulekaan, kun työtä on liikaa eikä kukaan osaa pysähtyä edes hetkeksi hengähtämään, mutta aina juhannus kuitenkin tuli, kaikkien väsymyksestä huolimatta. Usein isäkin löysi jostain aikaa lähteä hakemaan koivuja, ja jos ei ehtinyt, setämme lähti meidän kanssamme.
Tänä juhannuksena teemana oli askartelu. Kaverini kanssa leikimme jälleen kutistemuovilla ja minä koristelin huutokaupasta ostetun jakkaran decoupage-lakan avulla vuoden 1952 Suomen Kuvalehdestä leikatuilla kuvilla.
Kun tuli nälkä, katoin pöydän kauniisti ja tarjosin juhannuksen menun: * valkosipulikeittoa * paahdettua parsaa * kasvis-makkaravartaita, uusia perunoita ja tzatzikia * jäätelöä
Illan kääntyessä yöksi kävimme satamassa katsomassa Ainolan kokkoa. Olipa harvinaisen kaunis juhannusyö!
Puoliltaöin kävin vielä kavereitten juhannusjuhlissa pyörähtämässä. Kaunis kesäyö kuitenkin piti mielen levottomana ja lähdin kävellen kotiin – pyörää taluttaen, sillä vauhti olisi vienyt suurimman osan nautinnosta. Poimin seitsemän kukkaa ja tunsin, että juhannusyössä oli taikaa.
Kesäyössä on väkisinkin romantiikkaa. Ja aina Eino Leinon Nocturne.
En ma iloitse en sure huokaa
mutta metsän tummuus mulle tuokaa
puunto pilven johon päivä hukkuu
siinto vaaran tuulisen mi nukkuu
tuoksut vanamon ja varjot veen
niistä sydämeni laulun teen.
Illuusioita 
Voih, jos tästä kirjoituksesta voisi fb:n tapaan tykätä, olisin klikannut nappulaa heti. Kuulostaa siltä, että vietit ihanan juhannuksen.
Kiitos Minna Uu! Niin vietinkin – ja lukumaraton teki viikonlopusta vielä vähän paremman.
Itse sorrun tosi usein maalaisromantiikkaan ja nostalgiaan ja rakastan Karjalan kunnailla -sarjan juhannusjaksoja valtavasti puhumattakaan Maalla-lehdestä ynnä muusta maalaisromantiikalla mässäilystä. Tänä vuonna juhannusaatto ja varsinkin juhannusyö oli niin kaunis, että siinä kyllä Karjalan kunnaiden juhannusjaksot jäivät kakkoseksi. Ja varmasti juhannustaiat toimivat. 😉
Minäkin rakstan niitä juhannuksia Miikkulassa! Tänä vuonna ei tosiaan tarvinnut ottaa dvd:tä esille, niin kaunis oli juhannusyö ihan oikeastikin. Maalaisromantiikalla mässäily on ihanaa ja teen kans sitä tosi paljon, vaikka hyvin tiedän miten kaukana totuudesta se on… Ja juu, juhannustaiat toistetaan joka vuosi, vaikka niistä kyllä ikinä mitään hyötyä ole ollut. Mutta silti uskotaan, uskotaan! 🙂