Puolivahingossa, mitenkään asiaan tähtäämättä, olen onnistunut keräämään kirjastooni aika monta Roald Dahlin klassikkoon Jali ja suklaatehdas liittyvää teosta. On kirja ja sen jatko-osa, on molemmat elokuvaversiot ja vielä kaupan päälle äänikirja. Milloin ja missä muodossa ikinä makeanhimo yllättääkin, olen siis varustautunut.

Kirjat hommasin itse asiassa vasta viime Helsingin-reissulla piipahtaessani Hakaniemessä antikvariaattiin. Jatko-osa oli minulle ihan uusi juttu, joten luin molemmat saman tien. Siis Jali ja suklaatehdas (Charlie and the Chocolate Factory, 1964, suom. 1971) ja Jali ja lasihissi (Charlie and the Great Glassa Elevator, 1971, suom. ? oma painokseni on 2006). Vasta lukemista aloittaessani tajusin, että ostamani painos Jalista ja suklaatehtaasta oli alkuperäisestä suomennoksesta muokattu versio. Kirjassa on siis Johnny Deppin naama isolla kannessa, koska se on painettu uudemman leffan tienoilla vallinneessa innostuksessa. Jali ja lasihissi on onneksi ihan tuttua Quentin Blaken kuvitusta.

Jali ja lasihissi on siitä mainio jatko-osa, että se jatkuu tismalleen siitä, mihin Suklaatehdas päättyy. Itse asiassa se tapahtuu vielä saman päivän aikana, ja antaa syyn loppukeskusteluun:

”No, Jali” isoisä Justus sanoi. ”On tämä tosiaan ollut kiireinen päivä.”

”Eikä se vielä ole ohi”, Jali sanoi nauraen. ”Eihän päivä ole vielä oikein alkanutkaan!”

Juonesta vain lyhyesti: Suklaatehtaassa idea on se, että salaperäiseen Wonkan suklaatehtaaseen pääsee yllättäen vierailulle viisi lasta, jotka löytävät kultaiset pääsyliput suklaalevyjen pakkauksista. Köyhästä perheestä oleva Jali on näistä viidestä lapsesta kunnollisin ja rehellisin, ja hän voittaakin pääpalkinnon. Muut lapset ovat eri tavoin outoja ja huonosti käyttäytyviä, ja heistä saadaankin kirjaan mainioita kasvatusohjeita sekä tietenkin juoneen aimo roiskauksia viihdettä. Suklaatehtaan lopussa Willy Wonka ponkaisee Jalin kanssa lasihissillä suklaatehtaan katon läpi, ja hississä hän kertoo, että lahjoittaa koko tehtaan Jalille. Jatko-osassa Jali ja lasihissi ollaan edelleen hississä – samassa hetkessä, todellakin. Jali ja Wonka hakevat Jalin perheen mukaan, ja hissillä mennään vahingossa avaruuteen ja sitten takaisin suklaatehtaaseen, ja matkalla seikkaillaan. Juoni on parempi ensimmäisessä osassa, aivan kirkkaasti – jatko-osa vähän maistuu jatko-osalta.

Dahlin kirjat ovat suorapuheisia ja hauskoja. Niitä pitäisi ehkä lukea alkuperäiskielellä, sillä epäilen, ettei kaikkia kielellisiä vitsejä ole mahdollista kääntää. Mutta suu virneessä näitä molempia kirjoja luin – Dahlin huumorintaju uppoaa minuun.

”Onnistuinpas!” kiljaisi talousasioiden pääneuvonantaja. ”Katsokaa kaikki tänne! Olen vihdoinkin saanut budjetin tasapainoon!” Ja se oli totta. Hän seisoi ylpeyttä puhkuen keskellä huonetta mittava 200 miljardin dollarin budjettikirja täydellisessä tasapainossa kaljun päänsä laella. Kaikki taputtivat käsiään.

Kirjana Jali ja suklaatehdas ja jatko-osa Jali ja lasihissi onnistuvat korostamaan leffaversioita enemmän sitä, että Willy Wonka on oikeasti aika erikoinen, mutta myös täydellisen mahtava tyyppi. Pidän erityisesti  Johnny Deppin esittämästä hahmosta, mutta kyllä kirjassa päästään silti syvemmälle – kuten aina. Tai syvyydestä on ehkä väärin puhua tällaisessa kirjassa, jossa tärkeintä on vauhti ja toiminta ja se, että on hauskaa. Willy Wonka, suomeksi Villi Vonkka, kuitenkin jakaa mielipiteitä jo ihan Jalinkin perheen sisällä:

”En ole eläessäni tavannut miestä, joka puhuisi noin paljon puhdasta potaskaa”, isoäiti Joriina sanoi.

”Pikkutilkka potaskaa silloin tällöin soveltuu viisaimmillekin ihmisille”, herra Vonkka totesi siihen.

”Koettaisitte keskittyä vähän siihen, mihin tämä hullu hissi on menossa, ettekä hölmöilisi koko ajan”, isoäiti Justiina tokaisi.

”Hetken hölmöily estää pitkän illan ikävän”, herra Vonkka sanoi.

”Mitä minä sanoin!” isoäiti Joriina huudahti. ”Ukko on päästään vialla! Nyrjähtänyt! Isomasto irti! Ruuvit löysällä! Minä haluan kotiin!”

”Liian myöhäistä”, sanoi herra Vonkka. ”Olemme jo perillä!”

Oma Dahl-suosikkini on Kuka pelkää noitia, mutta jostain syystä olen tullut harrastaneeksi tätä Suklaatehdas-seikkailua enemmän. Johtuisikohan siitä, että tässä kerrotaan suklaasta, ja toisessa on aika paljon hiiriä? Ainakin näiden leffojen katseluun on syytä varata aimo annos karkkia – mikä erinomainen tekosyy syödä makeaa!