Kaksi tietokirjaa

Syksyn mittaan olen pohtinut paljon tietokirjoja ja niiden kirjoittamista. Myös haaveeni kustannustoimittajuudesta on vaikuttanut näihin pohdintoihin, ja kun luin viime kuussa kaksi historiaan liittyvää tietokirjaa, mietin niitä sekä lukijan, kirjoittajan että kustannustoimittajan näkökulmasta.

Luin siis Marjo T. Nurmisen Tiedon tyttäret (2008), joka palkittiin Tieto-Finlandialla aikanaan. Samaan aikaan luin myös Imbi Pajun teoksen Torjutut muistot (2006), josta omassa hyllyssäni on pokkariversio. Molemmat ovat historia-alan tietokirjoja, joissa naiset ovat kokijoita ja toimijoita, mutta muutoin teokset ovat hyvin kaukana toisistaan.

Tiedon tyttäret on kirjana kuin kukka, tai kuin kukista koottu taidokas asetelma. Se on kaunis, värikäs, houkutteleva ja taidokkaasti koottu tietoteos eräästä historian katvealueesta, oppineista naisista kautta historian. Nurminen esittelee joka luvussa jonkun tai jotkut oman alansa nerokkaat tiedenaiset ja kuvaa heidän koulutustaan, uraansa ja avautuneita ja valitettavan usein sulkeutuneita ovia. Vaikka naiset ovat olleet tieteen saralla marginaalissa meidän päiviimme asti, ei Nurminen tee kirjansa päähenkilöistä uhreja vaan toimijoita.

Tiedon tyttärien teksti on viimeisen päälle hiottua. Jokainen kappale etenee hallitusti, ja tekstiä voisi monin paikoin käyttää tieto- ja tiedekirjoittamisen oppikirjana, niin sujuvaa ja taitavaa tekstin eteneminen on. Lukijalle Tiedon tyttäret on siis upea kokemus sisältönsä lisäksi myös tekstin – suomen kielen parhaimman käytön – vuoksi. Sisällön kiinnostavuuden ja sanataituruuden lisäksi teos tekee vaikutuksen kuvituksellaan. Tätä kirjaa tehdessä on todella nähty vaivaa kuvituksen suhteen. Kuvat ovat värikkäitä, harvinaisia (iso osa oli uusia ainakin minulle) ja liitetty kiinnostavasti osaksi tekstiä.

Tiedon tyttäriä lukiessani ajattelin, että tätä on kustantamossa tehty Tieto-Finlandia silmissä kiiltäen. Teos on tietenkin ensisijaisesti kirjailijan ansiota, mutta näin monipuolisesti hyvin tehtyä kirjaa on varmasti lopulta ollut tekemässä aikamoinen joukko osaajia – esimerkiksi taitava kustannustoimittaja.

Tiedon tyttärien onnellisen lukukokemuksen kanssa samaan aikaan laukussani kulki Imbi Pajun osin oman suvun tarinaa reflektoiva, osin arkistolähteisiin ja haastatteluihin perustuva Torjutut muistot, joka kertoo Viron historian kipeistä aiheista: stalinin vainoista, kyydityksistä, kuolemasta, kidutuksista ja katoamisista. Torjutut muistot on kiinnostava ja aika vavahduttavakin kirja siitä, miten syviä haavoja totalitarismi jättää sen alla eläneisiin ihmisiin.

Imbi Paju on elokuvantekijä eikä kirjailija, mikä valitettavasti näkyy kirjan kokonaisuudessa. Torjuttuja muistoja lukiessani minua oikein tuskastutti, miten keskeneräiseltä kirja vaikutti. Aihe on niin tavattoman tärkeä, ettei sen soisi hautautuvan sekavan rakenteen ja hataran suomen kielen taakse. Paju kritisoi vallitsevaa historiankirjoitusta ja myös suomalaisia historiantutkijoita sokeudesta KGB:n arkistojen äärellä, mutta kritiikki jää ponnettomaksi, kun se ei ole tarpeeksi hallitusti esitetty. Torjuttuja muistoja lukiessani ajattelin, että tämä kirja olisi kaivannut enemmän aikaa yhteistyöhön kustannustoimittajan kanssa.

Suosittelen siis molempia kirjoja, mutta eri syistä. Tiedon tyttäret on hieno lukukokemus, mutta ilman sen antamia tietoja menneisyydestä pärjää tässä maailmassa hyvin. Torjutut muistot voi olla haastavampi lukea, mutta aihe on näkyvissä niin vahvasti vielä tässä päivässäkin, että teokseen kyllä kannattaa tarttua, minkä huomasi muun muassa Turun Tilda teosta lukiessaan. Tiedon tyttärien sisällöstä voitte lukea tarkemmin esimerkiksi Kasvatus & Aika -verkkolehdessä ilmestyneestä arvostelusta.