Elämä antaa minulle tällä hetkellä paljon hyvää. Sen lisäksi, että joulukuu on luminen ja kaunis ja kotini niin joulutunnelmainen etten haluaisi lähteä sieltä minnekään edes pyhien ajaksi, myös työasioissa on tullut joulutunnelmaa ja ”lahjoja”. Eilen kävelin Kinakadun sillalle, joka oli lumimassoissaan ja iltavalaistuksessaan kuin suoraan talven mainoksesta. Siinä todella kauniilla kohdalla kaupunkia, Tourujoen yllä ajattelin, että hyvyyttä on nyt niin paljon, että alkaa jo olla vähän ahdasta. Mutta parempi niin!

Sain Koneen säätiöstä kaksi apurahaa: henkilökohtainen, puolivuotinen apuraha väitöskirjan viimeistelyyn on paineita helpottava joululahja. Jos mahdollista, vielä riemullisempi oli uutinen, että 1950-lukuaiheinen tietokirjamme sai myös rahoituksen Koneelta. Juhlaa! Pääsen toteuttamaan kirjaa, josta olen tamperelaisen kollegani kanssa puhunut jo vuosia. Toimitamme teoksen yhdessä, kirjoittajia on runsas joukko ja teoksen kustantaa Atena Kustannus. Tästä projektista kuulette varmasti kevään mittaan!

Väitöskirjani suhteen tunnelmat ovat kahtalaiset. Toisaalta tiedostan, että aiemmin kirjoittamani tekstit ovat suht hyvässä mallissa, eikä lukujen korjauskierros tule olemaan kohtuuton. Ennen sitä pitäisi kuitenkin kirjoittaa vielä viimeinen käsittelyluku, jonka olisi tarkoitus olla työn varsinainen pihvi, eniten asiaa sisältävä. Olen jumahtanut sen kanssa sekä ajan puutteen että kerta kaikkisen kyllästymisen vuoksi. Väitöskirjaprojektini on jatkunut jo viisi vuotta, ja kirjoittaminen tökkii juuri nyt pahasti.

Jaana lainasi blogissaan Pauli Hanhiniemeä, ja minä lainaan samaa mottoa nyt edelleen, sillä tämä kuvaa tätä kirjoitusvaikeutta juuri nyt paremmin kuin osuvasti:

Jos se ois helppoo
oisin tehnyt sen jo
vaan se on vaikeeta
Jos se ois helppoo
oisin tehnyt sen jo
ajat sitten uskotko.

 

Onneksi on deadlinet: tammikuun alkupuolella pitää saada ainakin osa siitä luvusta lähetetyksi laitosseminaaria varten ja enköhän saa sitten loputkin johonkin kuosiin tammikuun aikana. Olen noin kuukauden verran aikataulustani jäljessä väikkärin suhteen.

Vaikka valitan kyllästymistä, väitöskirjani on silti minulle tärkeä, ja nautin siitä että tiedän sen olevan jo pitkällä. On silkkaa hyvyyttä saada loppuvaiheelle rahoitus ja päästä pian viimeistelyyn. Tietokirjarahoitus taas on jotain niin mahtavaa, että aina välillä epäusko iskee – haaveen toteutuminen juuri sellaisena kuin haluttiin on harvinaista herkkua.

Keväästä on tulossa tosi raskas, sillä kesään mennessä pitäisi saada molemmat kirjaprojektit valmiiksi. Uskon silti (pakkohan se on uskoa), että selviän kunnialla, jos tehostan organisoitumistani. Organisointiasioissa olen viime kuukausina saanut inspiraatiota Arkijärki -blogista, joka osoittaa hauskalla tavalla miten elämä helpottuu, jos asiat hoitaa järkevästi – mutta miten ihminen inhimillisyydessään ei jaksa aina olla järkevä. Omia työasioiden organisointikeinoja tuon mahdollisuuksien mukaan myös tänne blogiin, tai ainakin avautumista siitä miten yritän asioita ratkoa.

Mainokset