Jos näin äkkiseltään pitäisi valita paras tänä vuonna lukemani kirja, sanoisin että se olevan Tieto-Finlandialla palkittu Elina Lappalaisen Syötäväksi kasvatetut. Miten ruokasi eli elämänsä (2012). Loppuvuodesta olen löytänyt tietokirjojen innostavuuden taas tauon jälkeen, ja Lappalaisen kirja on lukukokemuksena parhaasta päästä.

Olen maatilan tytär ja kasvanut keskikokoisella keskisuomalaisella maitotilalla. Opin hoitamaan vasikoita jo lapsena ja lypsämään lehmiä, poikimista olen avustanut monenmonituista kertaa ja nähnyt vasikan elämän ensihetkien aina tuoreen ihmeen. Joka lehmällämme oli nimi ja luonne, isä lauloi niille aamuisin ja helli jokaista omalla erityisrapsutuksella tai äänenpainolla. Vaikka lapsena pidinkin lehmistä paljon, suhteeni niihin on kuitenkin liittynyt tuotantoon. Teurasauton hakemien lehmien kohtaloa ei ole maatilan lapsille kaunisteltu: ne ovat sen jauhelihan lähde, jota kaupasta ostamme.

Kun olen hehkuttanut Syötäväksi kasvatetut -kirjaa ja kertonut, että opin siitä valtavan paljon, moni on ihmetellyt että miten ihmeessä, kun maatilalta kerran olen. Lappalaisen kirjassa on kuitenkin lihantuotannon koko kirjo siinä missä minä olen kasvanut vain yhdellä tilalla. Järjestelmällisesti etenevässä teoksessaan Lappalainen osoittaa, että oli kyse sitten kanoista, broilereista, sioista ja naudoista, eläimen hyvinvointi riippuu sen hoitajasta. Suomessa on upeasti hoidettuja maatiloja, joissa eläimet sekä tuottavat hyvin omistajilleen että vaikuttavat tyytyväisiltä ja terveiltä. Sen lisäksi on myös hirmu paljon laiminlyöntejä. Valitettavan usein ne liittyvät sairauksiin, väsymykseen – ja alkoholiin. Kun yksinelävän maanviljelijän turvaverkko pettää, joutuvat eläimet sijaiskärsijöiksi.

Kirjaa on kehuttu aiheen tasapainoisesta käsittelystä. Kirjoittaja tuo hienosti esiin sekä tuottajien että teollisuuden näkökulmat. Kauppa jää ehkä hieman syntipukiksi alhaisille tuottajahinnoille, eikä suomalainen maatalous puhtaita pisteitä loppujen lopuksi saa. Lappalainen kuitenkin esittää myös hyvät puolet hienosti ja rakentavasti.

Syötäväksi kasvatetut ei ratkaise ruoan ostamisen eettisiä kysymyksiä, mutta se antaa eväitä pohtia itse lisää. Kirjoittaja esittää itse päätyneensä siihen, että nauta on parhaiten hoidettu eläin Suomessa. Luomumerkintä ei ole eläinten hyvinvoinnin tae, mutta toistaiseksi se on ainoa valvottu laatumerkintä. Itse olen jo monta vuotta vältellyt broileria sen epäeettisen tuotannon vuoksi, mutta kirjan tietojen perusteella tilanne ei ole Suomessa ollenkaan niin paha kuin pelkäsin. Sianlihan kasvatus sen sijaan on pahasti pielessä, mutta ala riippuu kannattamattomuuden kynnyksellä jo nyt – olisi melko kohtuutonta vaatia yrittäjiä suuriin investointeihin kun tuottajahinnat ovat niin alhaalla kuin ovat.

Vai olisiko? Eikö eläinten hyvinvoinnin vuoksi pitäisi olla valmis suuriinkiin uhrauksiin? Ja eivätkö nämä uhraukset – eli kalliimpi lihan hinta – koske ihan jokaista ihmistä, myös kuluttajia? Jos haluamme käyttää eläimiä hyödyksi syömällä niitä, olemme myös vastuussa niiden hyvinvoinnista. Hyvinvoinnin määrittely on sitten toinen kysymys, mutta sitäkin Lappalainen yrittää kirjansa alussa.

Syötäväksi kasvatetut ei ole mikään shokkipaljastuskohukirja. Se on kiinnostava tietokirja, joka ihan jokaisen kuluttajan tulisi lukea, jotta voisi sen jälkeen itse miettiä, millaista lihaa haluaa syödä. Tämän kirjan perusteella voi siis päätyä monenlaiseen ratkaisuun, ei välttämättä luomuun kuten Lappalainen itse. Kirja on myös erinomaisen hyvin kirjoitettu. Tiedon tyttärien tarkkaan hiottu teksti kiinnitti huomioni, mutta Syötäväksi kasvatettujen kirjoitustekniikkaan en ehtinyt kiinnittää huomiota, niin paljon keskityin innokkaana itse asiaan. Jos tekstissä olisi jokin ongelma ollut, olisin varmaan huomannut – hyvä tämä on.

Harva lukukokemus on herättänyt minussa niin paljon keskustelun tarvetta, intoa selvittää asioita lisää ja aitoa muutosta omaan käytökseeni. Siksi nostan tämän vuoden parhaaksi lukukokemukseksi – vaikka romaanit ehkä voisivat kilpailla omassakin sarjassaan.

Linkkilauantain kunniaksi suosittelen tutustumaan tämän teoksen nettisivuihin. Siellä on muun muassa valokuvia erilaisilta tiloilta. Kuvien sisältö aukeaa paremmin, jos olet lukenut teoksen, mutta ainakin poikimiskuvat Helsingin yliopiston opetusnavetasta Viikistä ovat hienoja kunhan muistaa, ettei tällaisia olosuhteita ole kovin monessa muussa navetassa tässä maassa.

Sikala-aiheeseen kannattaa tutustua ihan vain näin joulun kunniaksi. Syön minäkin kinkkuni joulupöydässä, joskin olisin toivonut sen olevan luomutuotantoa. Arpaonni käänsi kuitenkin suunnitelman tänä vuonna.

Mainokset