Sosiaalihistoriaa Tylypahkassa

Glasgown yliopiston uusgoottilainen päärakennus toi väistämättä mieleeni Tylypahkan kaikkine torneineen, pienine ja isoine portaikkoineen, ovineen ja sokkeloisine käytävineen. Ihana paikka, joskin olin kyllä kiitollinen European Social Science History Conferenssin hyvin toimivista järjestelyistä kuten hyvästä kartasta sekä joka nurkalla päivystävistä opiskelijoista, jotka olivat valmiina auttamaan heti kun vähänkään näytin epävarmalta suunnasta.

Tylypahkamaisen epätodellinen tunnelma liittyy konferenssikokemuksessani myös siihen, että ESSHC oli sisällöltään paras konffa missä olen ikinä ollut. Oral history networkin teemana oli nostalgia, joten lähes joka sessiossa johon osallistuin puhuttiin tutkimukseni kannalta hyödyllisistä asioista. Verkostoiduin suu vaahdossa, jaoin käyntikortteja, kuuntelin, kysyin, kommentoin ja hymyilin villisti. Konferenssi oli sisällöltään niin mielenkiintoinen, että olisin mielelläni jatkanut sitä pidempäänkin. Neljä päivää ei riittänyt viemään mehuja, vaan motivaationi oli korkealla eikä tullut mieleen skipata yhtään kokonaista konffapäivää (kuten esim. Prahassa taannoin tein ihan hyvällä omatunnolla). Glasgow vaikutti kivalta kaupungilta, mutta en ehtinyt tutustua siihen kuin pintapuolisesti, sillä vietin suurimman osan aikaa yliopistolla tai sitten hotellissa lepäämässä.

Tämän konferenssimotivaation nostatti nostalgia-aiheen mielenkiintoisuuden lisäksi se kannustava ja lämmin vastaanotto, jonka esitelmäni sai. Olin harjoitellut esitystä paljon ja se varmaankin näkyi esiintymisen rentoutena. Sitä toki edesauttoi myös kaikista konferensseista karttunut esiintymiskokemus, mutta sen verran jännittäjä olen, että ahkera esitelmän harjoittelu kyllä tuntui, ja pystyin hallitsemaan jännitystäni.

Ja sitten se sisältö – voi jesses. En olen ikinä saanut (enkä varmasti tule saamaan jatkossa) niin paljon kehuja ja hyvää palautetta esitelmästäni kuin nyt tuolla Skotlannissa. Meinasin ihan niiata kun itse Rob Perks kiitti ja kehui, mutta sitä ennen jo Graham Smith oli ehtinyt kysyä, josko olisin kiinnostunut julkaisemaan paperiani. Heh, kysytkin vielä – totta kai! Toivottavasti siitä joku päivä tulee jotain, sillä Oral history journal olisi  kova julkaisu… Kerron sitten jos onnistuu! Pitkin päivää sain eri puolilta kiitoksia, ja tanssin kyllä puoli metriä maan pinnan yläpuolella kun olin niin onnellinen. Vielä pari päivää myöhemminkin minua nykäistiin hihasta, että ”hyvä esitelmä btw, hyvää tutkimusta”.

Kissa kiitoksella elää, sanotaan, mutta kuten olen aiemminkin täällä todennut, kiitosta saa niin harvoin että se on oikeasti tosi, tosi tärkeää. Itseluottamusta tuli tästä reissusta runsaasti, ja keskellä tätä välillä ihan epätoivoista kirjoittamista minä jotenkin todella tarvitsin tätä kehuryöppyä. Jokainen tarvitsee välillä. Kun pienetkin kiitokset tuntuivat niin hyvältä, koetin olla vastavuoroinen ja kiittää jatkossa kaikkia joiden esitelmistä pidin. Pari sanaa voi joskus riittää pelastamaan jonkun päivän, ja jos ei pelasta, niin ei myöskään ainakaan pilaa – muutama sana toiselle on ilmaista hyvää, joka ei ole keneltäkään pois.

Kuulin monta kiinnostavaa esitelmää ja keskustelua, joissa nostalgiaa lähestyttiin eri suunnista ja eri tavoin hyödyntäen. Esimerkiksi Fiona Cosson puhui tosi hyvin – kunpa hän tulisi Helsinkiin konffaan ensi syksynä, olisi kiinnostavaa tavata hänet uudelleen, samoin kuin monet muut erityisesti brittiläiset oral history tutkijat. Hyviä, mieleeni jääneitä oli myös esim. Jackie Clarke, joka tutkii Moulinexin tehtaan työntekijöiden muistoja sekä monta muuta esitelmää, joiden pitäjiin voin onneksi tarvittaessa ottaa yhteyttä palaamalla konferenssiohjelmaan ja etsimällä sieltä sähköpostiosoitteet.

Kaikin puolin erinomainen reissu siis. Tämä oli varmaankin viimeinen ulkomaan konferenssini ainakin väikkärin tiimoilta, joten napakymppionnistuminen olikin paikallaan.

Skotlannissa oli jo kevät; koleahkoa, mutta kukkia ja aurinkoa niin että keveältä tuntui. Yläpuolella olevan kuvan tulppaanipenkistä ja omasta varjostani otin eräänä aamuna yliopiston päärakennuksen etelärinteessä. Aurinko paistoi, ilmassa tuoksui yöllinen sade ja minua kipristi varpaista päälakeen asti ihan silkasta onnesta. Skotlanti oli minulle hyvä.