Neljä vuotta sitten osallistuin ensimmäistä kertaa European Social Science History Conferensiin (ESSHC), joka silloin järjestettiin Glasgow’ssa, Skotlannissa. Kahden vuoden välein järjestettävä konferenssi jäi kaksi vuotta sitten minulta väliin, mutta nyt pääsin taas osallistumaan. Nyt maalis- ja huhtikuun vaihteessa matkustin Espanjan itärannikolle Valenciaan.

Oma esitelmäni liikkui edelleen puoliksi väitöskirjan tunnelmissa, mutta hiukan sentään olin jo jatkanut siitä eteenpäin. Sotajuttuja silti, sodan muistamista, väsymystä, työtä ja niihin liittyvää problematiikkaa. ESSHC on organisoitu verkostoihin, networkeihin, joista oral history network on minulle läheisin. Tällä kertaa vietin aikaa myös education and childhood -verkostossa, jossa oli useita sijaishuollon ja lasten kaltoinkohtelun historian tutkimuksen kansainvälisen verkoston järjestämiä työryhmiä. Niiden esitelmät liittyivät viimeisimpään työhöni, ja kuuntelin korvat hörössä muiden maiden tutkimuksista.

IMG_20160401_201607

Valencian yliopiston lääkiksen rakennus toimi konferenssipaikkana.

Erityisesti oral history networkissä oli jo paljon tuttuja kasvoja aiemmista kansainvälisistä konferensseista, ja lapsuuden tutkimuksen verkoston väen kanssa juttelin paljon – uskon tapaavani monia heistä uudelleen lähivuosina. ESSHC osoittikin minun kohdallani sen, että tutkijan kansainvälistyminen voi merkitä muutakin kuin pitkää vaihtoaikaa ulkomailla. Tästä aiheesta puhuttiin kehityskeskustelussa, ja ajattelin että tässä kohdin ainakin olen onnistunut. Epäilemättä pidempi oleskelu vieraassa tutkimusympäristössä on erittäin kasvattava kokemus, mutta kansainvälisiä verkostoja luodaan erittäin vahvasti myös sinnikkäällä osallistumisella konferensseihin ja verkostoitumalla niissä. Juttelemalla, kommentoimalla, jakamalla käyntikortteja, kysymällä ja kuuntelemalla. Tutkija ei voi istua hiljaa nurkassa, jos mielii menestyä ammatissaan. Hyvä tutkijuus vaatii jonkinlaisia sosiaalisia taitoja ja rohkeutta tuoda oma tutkimus esiin samalla kun keskustelee muiden työtä kunnioittavassa hengessä eri tutkimuksista.

appelsiinit

Appelsiinipuussa oli linnunpesä.

Ja Valencia sitten! Ihana kaupunki, paljon kivempi kuin Barcelona, jossa kävin kaksi vuotta sitten. Valencia on pienempi ja ehkä sen myötä siistimpi. Sää ei ollut tähän aikaan vuodesta kuuma kuin yhtenä päivänä, mikä oli ihan kiva, koska en helteestä erityisesti välitä. Eräänä iltana söimme tapaksia ja kahteen kertaan herkuttelin aidolla valencialaisella paellalla – onhan tämä herkku peräisin juuri Valencian maakunnasta.

Mainokset