Tein heinäkuussa ensimmäisen englanninkielisen artikkelini  väitöskirjan tiimoilta. Se liittyy nostalgiaan ja syntyi kohtuullisen helpohkosti, sillä suurin osa työstä oli tehty jo kun kirjoitin aiheesta konferenssipaperin Glasgow’n konffaa varten. Paperia piti vain täydentää.

Sain esitellä artikkelikäsikirjoitustani 1950-lukuhankkeen seminaarissa Sarka-museossa Loimaalla viime viikolla. Opponentikseni nimetty advisory boardin jäsen Ruth oli nähnyt paljon vaivaa ja kommentoi kässäriäni ihanan huolellisesti, rakentavasti ja todella haluten tehdä siitä paremman. Keskustelimme seminaarissa ja sain kommentit myös kirjallisena. Olen lukenut kommentit läpi; niissä ei ole mitään pelättävää.

Deadline lähestyy, kielentarkastajakin odottaa tekstiä uudelle tarkistuskierrokselle, mutta minä en silti ole pystynyt aloittamaan tekstin uudelleen muokkaamista. Mitään pelättävää ei pitäisi olla, mutta olen aivan jumissa. Olen keksinyt nyt viikon verran mahdollisimman paljon kaikkea muuta tekemistä, ettei vain tarvitsisi tarttua kässäriin. Hyvin on onnistunut.

Näin ensin konferenssipaperin ja sen jälkeen heinäkuussa artikkelin kanssa jo niin paljon vaivaa, etten enää jaksaisi purkaa kaikkea ja aloittaa alusta. Eikö se voisi jo olla valmis? Sitähän se ei ole – harvoin teksti tulee kerralla valmiiksi. Jopa nopeasti tekaisemiani blogitekstejä täytyy muokata, jos ei muun niin kielivirheiden takia, joten totta kai akateeminen teksti vaatii moninkertaisen hionnan. On siis luonnollinen osa prosessia, että tekstiä kehitetään monta kertaa. Ruthin kommentit ovat kivoja ja kilttejä, ja minun pitäisi olla iloinen saadessani muokata sellaisten pohjalta, kun edessä on sitten vielä ne luultavasti vähemmän kiltit refereet. Ja olenhan minä iloinen ja kiitollinen Ruthille, mutta silti – en vaan pysty avaamaan sitä tiedostoa.

Huomenna on pakko, sillä se on viikon ainoa kokonainen työpäivä. Olen onnistunut buukkaamaan tämän deadlineviikon täyteen kaikkea muuta kuin työpöydän ääressä istumista. Toisinaan vain kaikki tapahtuu yhtä aikaa! Eilen ja tänään oli seuran kesäseminaari ja lauantaina on Työväenkirjallisuuden päivä. Välissä tulen ehtimään myös kummityttönikin luokse. Emme ole tavanneet yli puoleen vuoteen, ja tällä välin F on oppinut jo kävelemään ja juoksemaan. Kiireestä huolimatta en vaihtaisi tätä parin päivän vierailuani ystävien luokse mistään hinnasta pois.

Huomenna siis palaan artikkelini alkujuurille ja teen kuin teenkin sen valmiiksi. Piste.

Mainokset