Luku-urakan äärellä

Tämä tohtorikoulutettava aikoo jälleen kerran ottaa itseään niskasta kiinni ja ryhtyä toimeen ainaisen toimesta puhumisen sijaan. Tällä kertaa muutoksen alla on lukemieni kirjojen vähyys ja uskomattoman lahjakkaat keinoni vältellä lukemista.

Totuus nimittäin on, että minä en tiedä tutkimusaiheestani lähellekään tarpeeksi. Tutkimussuunnitelmassani viittaan aina uudestaan ja uudestaan niihin samoihin kirjoihin joihin jo kaksi vuotta sitten viittasin. Konferenssiesitelmiä varten olen lueskellut aina vähän jotain uutta, mutta lähinnä metodologista kirjallisuutta, enkä sitäkään tarpeeksi. Aiheeseeni liittyvä kirjallisuus on lähes täysin avaamatta, ja totuus on että sitähän riittää. Ennen kuin olen lukenut relevantin kirjallisuuden naishistorian, työn historian, 1940- ja 1950-lukujen työmarkkinoiden historian, talvi- ja jatkosotien, rauhaan palaamisen ja muistitietotutkimuksen kentiltä, ehtii varmasti vierähtää tovi jos toinenkin.

En ole erityisen hyvä lukija. (Ja nyt siis puhun tutkimuskirjallisuudesta, romskujahan minä luen ihan eri tavalla – valitettavasti.) En jaksa keskittyä, enkä helposti hahmota punaista lankaa tai kokonaisuuksia. En ole riittävän kriittinen enkä aina hoksaa, mikä missäkin on oleellista. Minulla on myös vaikeuksia muistiinpanojen kirjoittamisessa. Se vaikeus on nimeltään laiskuus – paljon helpompaa on liimailla kirja täyteen post it-lappuja ja ajatella, että palaan näihin sitten joskus ja kirjoitan kaikki merkityt kohdat muistiin. En minä ikinä ole tehnyt niin, vaikka usein olenkin niin itselleni vakuutellut. Englannin- ja ruotsinkielistä kirjallisuutta luen vielä hitaammin kuin suomenkielistä.

Olisin tehnyt itselleni palveluksen, jos olisin hoitanut tätä luku-urakkaa koko ajan vähitellen eteenpäin. Nyt olen jättänyt sen tekemättä, ja joudun selvittämään aikamoisella vaivalla ison vuoren lukematonta kirjallisuutta. Takapuoli edellä puuhun, niin sanotusti. Nyt on hyvä olla jälkiviisas, mutta toivoisin silti että olisin lukenut enemmän kirjoja jo sinä vuonna kun aloitin v-kirjani vääntämisen.

Nyt vain on niin, että jos meinaan tämän vuoden puolella kirjoittaa sanankaan v-kirjan johdantoa varten, minun on hanskattava asiani paremmin. Siksi touko- ja kesäkuu on täten julistettu lukukuukausiksi! (Paitsi se yksi viikko, kun olen ensin Tampereella ja sitten arkistossa, mutta siitä sitten lisää kun on ajankohtaista.) Luku-urakka ei toki tule selvitetyksi tässä ajassa, mutta jos pääsisin edes vauhtiin, niin homma jatkuisi ehkä helpommin loppukesälläkin. Heinäkuussa on taas tehtävä pari konferenssiesitelmää, mutta olen kuitenkin päättänyt, etten aloita niiden tekemistä ennen kuin vasta silloin – vaikka kuinka tekisi mieli vaihtaa puuduttavan tylsä kirja hauskaan poweropointin vääntämiseen, niin ehei, se ei ole nyt sallittua. Nyt luetaan!

Aloitin kokoamaan listaa kaikesta kirjallisuudesta, joka on vuosien varrella jäänyt roikkumaan ”tuokin pitäisi joskus lukea” -listaan. En päässyt kovin pitkälle, kun jo alkoi masentaa, mutta pakko se lista on tehdä. Sitten kun siitä pääsee yliviivaamaan läpikäytyjä teoksia, niin tulee suorittanut, voittajamainen olo – jeejee! En tarkoita, että minun pitäisi lukea kaikki mahdollinen aiheeseeni liittyvä kirjallisuus, ainoastaan oleellisimmat. Luku-urakan jälkeen minun teoriassa pitäisi osata kertoa, millä tavoin aihettani on tutkittu eri aikoina, kuvailla ”tärkeimpiä” tutkimuksia ja määritellä oman työni paikka suhteessa aiemmin tehtyyn. Kunnianhimoista, eikös?

Jos löydän kirjoista jotain mielenkiintoista, saatan innostua kirjoittamaan niistä tännekin, mutta todennäköisesti tämä luku-urakka ei pääse noin muutoin juurikaan blogiin asti. Kirjaseikkailuista tässä lukemisessa ei nimittäin ole tietoakaan. Tutkimuskirjallisuutta ”lukiessa” itse asiassa harvoin tulee varsinaisesti luetuksi kirjaa sivu sivulta, kannesta kanteen. Katson teoksesta ensin sisällysluettelon, johdannosta lähteet, näkökulman ja metodin, ja jos siinä vaiheessa näyttää hyvältä, jatkan joihinkin sisältölukuihin ja yhteenvetoon. Kaikki luku-urakkaan kuuluva kirjallisuus ei edes ole kirjoja, vaan artikkeleita. Usein artikkelit ovatkin minusta antoisampaa luettavaa, sillä koska ne ovat lyhyitä (20-40 sivua), niissä usein sanotaan asioita jämäkämmin ja tehdään hyviä tutkimuksellisia oivalluksia. Siksi niitä myös jaksaa lukea paremmin kuin tiiliskivimäisiä kirjoja.