Ottaen huomioon, mikä määrä kaivureita,traktoreita, autoja, rekkoja ja muita isoja koneita poikamme huoneesta (ja muualta kotoa) löytyy, ei ole ihme että tämän syksyn uusi lorukirja Kaivurin raivari (2020) on ilahduttanut kovasti – suorastaan rekkalastillisen verran – sekä taaperoa että äitiä.
Luin lapselleni paljon loruja hänen ollessaan pienempi, aivan vauvasta asti. Loruttelimme vauvojen sanataidekerhossa Kajaanissa asuessamme. Pojan kasvaessa lorukirjat ovat jääneet hänen tahdostaan sivuun, ja luemme sitä mikä häntä milloinkin kiinnostaa. Olen joutunut tyytymään siihen, että yleensä häntä kiinnostavat kirjat, joissa on jokin seuraavista: traktori, auto, paloauto eli piipaa-auto, rekka, kaivinkone, mopo tai Ryhmä Hau. (Parasta tietenkin olisi jos löytyisivät nämä kaikki, huoh.) Olinkin tosi iloinen, kun kuulin Kaivurin raivarista. Lorukirja joka kertoo autoista ja koneista! Hurraa!
Nelli Heinimo on pienten lasten äiti itsekin, ja loruja onkin ilmeisesti testattu ensin omilla lapsilla. (Lähde: muistikuva jostain Heinimon instagram-postauksesta…) Lorut ovatkin mainioita.
Hui-hui-huippunopeus
hurjan kova on,
moottoritien menossa
kiire on mahdoton.
Edellä alku lorusta Mini moottoritiellä, ja seuraavassa alku omasta suosikistani, nimiruno Kaivurin raivarista:
Kaivuri kuoppaa kaivaa,
mutta joku sen mieltä vaivaa.
Ei meinaa sujua kaivelu,
on työmaalla niin kova melu!
Lorut ovat loppusoinnullisia, mikä tekee niihin juuri sen rytmikkään poljennon, josta meillä tykätään. Topi on hieman alle 2-vuotias, eikä vielä tunne esimerkiksi jäänmurtajaa tai sukellusvenettä, ja avaruuden käsitekin taitaa olla vielä vähän epäselvä. Kirjassa riittää siis kiinnostavaa luettavaa ja uutta opittavaa pitkäksi aikaa. Liian pieni hän ei tälle lorukirjalle kuitenkaan ole. Kun laitoin instagramiin kuvaa kirjasta, eräs seuraaja lähetti viestin, että heidän 1v 2kk lapsensa selailee kirjaa itsekseen ja pärisyttelee koneiden ääniä kirjaa lukiessaan. Isompi lapsi ehkä saa loruista enemmän irti, sillä niissä on vaikeitakin sanoja ja termejä, mutta nuoremmat lähtevät mukaan kuvien kautta.
Tunteiden nimeämistä harjoitellaan meilläkin, ja Topia pohditutti kovasti linja-auto, jota itketti. ”Bussi ikkee!” Topi sanoi monta kertaa. Sitten luimme, että häntä itketti olla yksin, mutta kun kaveri tuli vastaan, linja-autolle tuli parempi mieli. Myös nimirunon kaivurilla on kiukkuinen tunnetila, jonka syy on liian kova melu. Kaivuri käy välillä lepäämässä ja lounaalla, jotta jaksaa taas jatkaa kavereiden metelöinnistä huolimatta.

Mikään lorukirja ei toimisi ilman hyvää kuvitusta, sen olen huomannut jo aiemmin. Esimerkiksi Kirsi Kunnaksen lorut kiinnostavat lastani parhaiten kaikken värikkäimmin kuvitetusta kirjasta. Kaivurin raivari onkin kuvitettu erittäin kivasti. Pidän Reetta Niemensivun ja Aapo Ravantin värikkäästä, pyöreäkulmaisesta ja hyväntuulisesta kuvituksesta, joka tekee koneet ilmeikkäiksi ja persoonallisiksi.
Ilokseni huomasin, että Aapo Ravantin kuvittamana löytyy myös toinen lorukirja, jonka hän on tehnyt yhteistyössä hänen äitinsä Leena Ravantin kanssa. Pitää kertoa Joulupukille tästä Höyhentakkisakista.
Kustantajan sivuilta löytyy lisätietoa, klik tästä.
Kirja saatu arvostelukappaleena.