Lukupiirini vetäjän Anna Pölkin kautta olin saanut tietää, että naapurikunnan Kangasniemen kirjasto on tehnyt hienon kirjaprojektin. Satukuningatar Anni Swanilla oli vahvat siteet Kangasniemelle, ja kunta hyvällä syyllä ylläpitää sekä Otto Mannisen että Anni Swanin kirjailijaperintöä. Kirjailijaparin kesäkoti sijaitsi täällä Etelä-Savon kauniissa maisemissa, ja he loivat siellä suuren osan tuotannostaan.
Tänä vuonna Kangasniemen kirjasto kustansi hienon uuden painoksen Anni Swanin sadusta Lumolinna. Teokseen tilattiin kuvitus nuorelta taiteilijalta Mari-Annikki Serdijniltä, ja Swanin kieltä nykyaikaisti hienovaraisesti Anna Pölkki, joka on kangasniemeläinen äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja. Annan ehdotuksesta luimme lukupiirissä Lumolinnan, ja minäkin sain tilaisuuden hankkia kirjan itselleni.
Lumolinna on symbolinen satu tytön / naisen matkasta kohti itsenäistymistä ja oman taiteilijaäänen löytymistä. Sitä ei kuitenkaan tarvitse ajatella symboliikan kautta vaan tarinaa voi lukea vain kauniina satuna Mariaana-tytöstä, joka löytää ihmeellisen Lumolinnan valtakunnan. Mariaanalla on satusilmät, joihin Swan viittaa muissakin saduissaan. Satusilmät näkevät maailman eri tavalla kuin muut, satujen ja satuolentojen kautta.
Kuten sadun rakenteeseen kuuluu, Mariaana tekee virheen ja menettää ihmeellisen maansa, mutta saa toisen tilaisuuden hyvittää virheensä. Viuluksi lumottuna hän etsii oikeaa soittajaa, jonka jousi voi purkaa taian ja tuoda onnen. Lopetuksessa näen mielelläni vertauksen Swanin ja Mannisen onnellisena pidettyyn taiteilija-avioliittoon.
Utelias kun olen, otin hyllystä Anni Swanin satukirjan ja vertasin nykyaikaistettua kieltä vuonna 1905 kirjoitettuun alkuperäisversioon. Anna Pölkki on tehnyt hienoa työtä kieltä hioessaan, eikä nykyaikaistaminen ole tylsyttänyt Anni Swanin luontokieltä, tunnelmaa tai taikaa. Satu kuulostaa edelleen vanhalta, kuten sen kuuluukin. Kielen nykyaikaistaminen oli tarkoittanut sanojen modernisointia (nykylukija ei välttämättä ymmärrä kaikkia vanhoja sanoja) sekä esimerkiksi lauseiden pilkkomista. Swannin perikunta kuitenkin valvoo melko tarkasti kirjailijattaren tuotantoa, joten työ oli tehtävä mahdollisimman pienin muutoksin. Anna kertoikin, että hänestä olisi jonain päivänä kiinnostavaa kokeilla työstää jotain toista satua vastaavalla tavalla, mutta rohkeammin.
Kuvataiteilija Mari-Annikki Serdijn on hänkin kangasniemeläinen. Lumolinnan kuvitus rikkoo rohkeasti sitä perinnettä, johon Swannin satujen kuvitus liitetään: nostalgiset kuvitukset Rudolf Koivun tai Martta Wendelinin tapaan puhdasotsaisine lapsineen ovat poissa, ja tilalla värikästä, osittain abstraktiakin taidekuvaa. Serdijnin Mariaanalla on esiliina ja ruutumekko, mutta muuten hänen kuvansa on rikkoinaisempi ja tyylitellympi kuin vanhojen Swan-kuvitusten jälki. Kesti pari lukukertaa ennen kuin aloin pitää Serdijnin kuvituksesta, mutta kun ihastuin, en enää sitä vaihtaisi. Kuvitus on roiskeisuudessaan ja epätarkkuudessaan sadun- ja unenomaista, kuten aiheeseen sopii.
Anna Pölkin blogista Matkalla Mikä-mikä-maahan voit lukea lisää kirjan tekemisen prosessista. On ollut tosi mukavaa tutustua ensin somen välityksellä ja nyt lukupiirissä Annaan!
Lastenkirjahylly-blogin Rouva Huu on myös lukenut Lumolinnan.
Kirjaa saa tilattua tällä hetkellä ainakin Kangasniemen kirjaston kautta.
Kangasniemen kunnan kulttuuripolku-sivuilta löytyy historiaa Anni Swanista ja Otto Mannisesta.
Yle Areenasta voi katsoa parin minuutin mittaisen pätkän Swanin ja Mannisen kesäkodista Kangasniemellä.
Kansallisen audiovisuaalisen arkiston Elävä muisti-sivuilta löytyy viehättävä lyhytelokuva Otto Mannisesta ja Anni Swanista. Lyhytelokuva on mykkäfilmi, ja se on WSOY:n tuottama vuodelta 1933. Suosittelen käyttämään siihen 4 minuuttia, sillä jo pelkästään ajankuvan takia filmi on inspiroivaa katsottavaa.
Illuusioita 