Huu, joulukuu jo alkoi ja marraskuun kirjoista on vielä monta raportoimatta! Kuten ihan joka asiassa näinä päivinä, myös tässä tulen reippaasti jälkijunassa. Mutta hätäkös tässä, ehtiihän tuota. Vähän samanlaista ”mihinkäs tässä nyt niin kiirus” -elämäntapaa opettelee myös Liisa Halla, komisario Hallan dekkaristivaimo, neljännessä Eeva Tenhusen dekkarissa Kuolema savolaiseen tapaan (1976). Kuten otsikosta voi päätellä, tämä leppoisuus on siis kieroa savolaisuutta, ja kätkee tietenkin taakseen vaikka mitä.

Liisa, joka siis ratkoi rikoksia jo romaaneissa Mustat kalat ja Keisari seisoo palatsissaan, on nyt ollut jo muutaman vuoden naimisissa komisarionsa kanssa. Mies on loman tarpeessa ja päähänpistosta ostaa talon Savosta. Pariskunta muuttaa pieneen kylään ja opettelee tulemaan toimeen savolaisen elämäntavan ja asukkaiden kirjon kanssa.

Kuolema savolaiseen tapaan on hauska, joskin välillä vähän turhankin tekopirteä tyylissään. Tekemällä Liisasta dekkarikirjailijan Tenhunen pääsee irvailemaan hyvin itselleen tai omalle ammatilleen sekä dekkareiden kliseille henkilögalleriasta juoneen asti. Varsin roisia huumoria Tenhunen käyttää myös kuvatessaan savolaisia ja savolaisuutta, ja saa minut huokaamaan helpotuksesta, että minussa on vain neljäsosa savolaista verta… Ihan hirmuisen imarteleva tämä heimokuvaus ei nimittäin ole, tosin pilke silmäkulmassahan se on tehty. Reilut 30 vuotta ovat kuitenkin tehneet tehtävänsä, enkä usko että tällainen huumori enää tavoittaisi lukijakuntaa mitenkään tuoreena ideana.

Ihan parasta lukemaani Tenhusta Kuolema savolaiseen tapaan ei minusta ole, mutta oikein hyvää välilukemista vähän raskaampien kirjojen keskellä. Erinomaisen hyvää vastapainoa työlle, sanoisin.

Advertisements