Tänään taas olen muistanut olla iloinen siitä vapaudesta, jota apurahatutkijan työ tuo mukanaan. Sain tänään iltapäivällä kurjan päänsäryn niinkin typerästä syystä, että toinen piilolinssi putosi, ja puolisokeus rasitti nopeasti silmiä ja ohimoita. Lähdin siis kotiin kesken päivän.

Aika usein unohdan olla iloinen ja kiitollinen siitä, että työni luonne mahdollistaa täysin vapaavalintaiset työajat. Voin lähteä kaupungille tai hoitaa asioita keskellä päivää potematta yhtään huonoa omatuntoa. Aamuni käynnistyvät hitaasti, joten minulle sopii erinomaisesti aloittaa päivän urakka vasta kymmenen maissa. Pitkä lounastauko on ihan mahdollista, jos siltä tuntuu.

Kuten jokainen aikuinen tietää, vapaudesta seuraa myös vastuuta. Aikataulujen vapaus ei sisällä optiota tehdä hommaa loputtomiin, ja deadlinet ovat joskus armottomia. Oman hankkeeni tai projektini (v-kirjaakin voi luonnehtia projektiksi) aikataulun suunnitteluun pitäisi käyttää enemmän aikaa kuin mitä nyt käytän, sillä vapaus sokaisee helposti joko rentoutumaan liiaksi tai sitten panikoitumaan ihan turhaan. Kultainen, hyvää oloa tuottava keskitiekin on olemassa jossain siellä löysien ranteiden ja itkuisen paniikkikirjoittamisen välissä.

Päänsärky alkoi helpottaa heti, kun kotiin tultuani sain sen toisenkin piilolinssin pois silmästä ja lasit päähäni. Parin tunnin lepohetken jälkeen lähden pyörälenkille ystävän kanssa. Lenkki johtaa sopivasti ohi marketin, jossa ajattelin käydä katsomassa miniläppärien hintoja… Viikkoja jatkunut miniläppärikuume alkaa muuttua oston harkinnaksi… Ehkä. Voi olla, että budjetti laittaa minut tinkimään laitteen vaaleanpunaisuudesta, mutta kätevä se minikone kyllä olisi. Saas nähdä.

Mainokset