Sain aiemmin syksyllä lahjaksi Katja Ketun Kätilön (2011). Luin Leena Lumen postauksen ja tajusin, että Kätilö tarvitsee ympärilleen aikaa ja rauhaa enkä halua tarttua siihen kesken joulunalusajan kiireen. Lisäksi olin juuri lukenut Sirpa Kähkösen Kuopio-sarjan eikä tehnyt mieli sekoittaa kahta vahvatunnelmaista jatkosodan kuvausta.
Tartuin Kätilöön siis tänään päästyäni maalle joulunviettoon. Ja täytyy sanoa, että vaikutuin. Katja Ketun kirjoittama tarina lapsenpäästäjästä Lapin sodan sekavassa melskeessä vie mukanaan, hengästyttää, eikä päästä vähällä. Pakkohan se oli lukea samantien loppuun.
Tarina itsessään ei ollut se sydäntä eniten tärisyttänyt puoli kirjassa. Ehkä olen jo kovettunut tai ehkä se ei vain juonena ollut yllättävä. Kätilö on lappilaisnainen, joka rakastuu saksalaisupseeriin. Miehen perässä hän lähtee hoitajaksi vankileirille – ja saksalaisten vankileiri vuonna 1944 ei tietenkään tiedä hyvää. Voittajien leiristä muututaan nopeasti viholliseksi, häviäjäksi, ja kaiken keskellä tarinan päähenkilö koettaa selvitä hengissä itsensä ja rakkautensa vuoksi.
Juoni ei tosiaan ole yllättävä, ei edes loppuratkaisu. Upeaa kirjassa sen sijaan on Katja Ketun kerronta. Sanat ryöppyävät sivuilta kovina, värikkäinä, uusina ja ennenkokemattomin tavoin. Lappilainen murre on toki jo sellaisenaan eksoottista, mutta kätilön sanasto on muutenkin yhtä suomen kielen riemukulkua. Miten näin nykyaikainen tapa käyttää kieltä voi samalla aikaa tuntua niin alkukantaiselta?
Kerronnan voima on päähenkilön vahvassa seksuaalisuudessa, mutta myös elämän ja kuoleman jatkuvassa köydenvedossa. Kätilön ammatissa on valta molempiin. Myös rakkaus saksalaiseen johtaa päähenkilön sekä vahvasti elämää täynnä oleviin päiviin että hetkiin, jolloin elävä kuollut on häntä kuvaavampi sana.
Olen onnellinen, että Kätilö on omassa hyllyssäni ja voin palata se pariin koska tahansa kun siltä alkaa tuntua. Nyt olen kuitenkin valmis lainaamaan sitä niille tutuille, jotka haluavat kokeilla tarinaa siitä miten eri tavoin sota voi tuhota ihmiset.
Illuusioita 
Olen nähnyt muitakin tekstejä Kätilön lukemisesta, mutta vasta sinulta huomasin yhteyden Lapin sotaan ja toiseen yksityiskohtaan, jotka johtivat ajatukseni asiattomuuksiin. Viime vuonna nimittäin ilmestyi Enni Mustosen Lapinvuokko, jossa rovaniemeläinen sairaanhoitaja rakastui saksalaiseen upseeriin, Lapin sodan pakolaisena päähenkilö päätyi Ruotsiin leirille ja kouluttautui sitten kätilöksi. Mitähän ensi vuoden kirjasadossa?