Säästelen vähän työkaverilta lainassa olevia Eeva Tenhusen dekkareita: ne ovat niin kivoja, etten halua lukea niitä liian äkisti peräkkäin, ettei maku muutu kuluneeksi. Yksi silloin, toinen tällöin, se on hyvä tahti.
Pari viikkoa sitten luin Tenhusen kolmannen romaanin Nuku hyvin, Punahilkka (1973). Vaihtelun vuoksi päähenkilöinä eivät tällä kertaa olleetkaan kahdesta edellisestä dekkarista tutut Liisa ja komisario Halla, vaan äidinkielenopeksi peräkylän kouluun jonnekin takakorven Suomeen lähtevä Ulla. Ulla opettaa minkä voi ja korjaa aineita illat pääksytysten, mutta koulut olivat vaarallisia paikkoja jo 1970-luvulla, ja pian Ullankin kädet ovat veressä… Hurjaa!
Nuku hyvin, Punahilkka osoittaa ihastuttavalla tavalla, että jotkut asiat eivät muutu. Opettajainhuoneessa oli tuolloin hierarkkinen järjestys, aivan samoin kuin nykyään. Kirjan tapahtuma-aikaan eri aineiden opettajat kiistelivät lähinnä siitä, pitääkö ikkuna avata, että tupakansavu pääsee opettajainhuoneesta pois, vai kannattaisiko polttaa mentholsavukkeita, kun niiden savu ei ole yhtä kiusallista. Tenhunen kuvaa myös oppilaat karikatyyrisinä hahmoina, jollaisia löytyy yläkouluista edelleen: on pissikset, on jokunen kova jätkä, on kiusattu kielikello. Ja tämän koulun rehtori, siinä vasta Persoonallisuus!
Ystäväni muutti muutama viikko sitten varsin pienelle paikkakunnalle historian opettajaksi, ja innoissani suosittelin Nuku hyvin, Punahilkkaa hänelle luettavaksi – kunnes tajusin, että ehkä ei sitten kuitenkaan. Mutta kaikille, jotka eivät ole juuri aloittaneet perähikiän koulun aineenopena, suosittelen kovasti! Ehkä erityisesti jopa opettajille, mutta ei herkkähermoisille eikä niille opettajille, joiden työmatka on pimeä ja synkkä.
Jos ei muun, niin koomisen-karmean kansikuvan takia kannattaa etsiä tämä dekkari kirjastosta. Susi on vähän mielipuolisen hurja, jännä, harmi etten löytänyt isompaa kuvaa kannesta!
Tenhusen lukemisesta voi muuten olla yllättävissä paikoissa iloa, kuten Olavinlinnassa, kun haluaa kysyä kivalta oppaalta jotain, mitä muut eivät aina kysy: ”Pidättekö te Eeva Tenhus-opastuksia?” Upposi, opas oli Tenhusensa lukenut, hyvä! 🙂
Kuva kirjan kannesta on lainattu täältä.
Illuusioita 