Näinä aikoina, kun Suomi tuntuu hukkuvan lumeen, ja pakkanen napsahtelee puulattian laudoissa ja rystysten ihottumassa, tuntui oikealta tarttua pariin talviaiheiseen kirjaan. Ensimmäisenä tartuin vastahankkimaani Peter Høegin klassikkoon Lumen taju (Frøken Smillas fornemmelse for sne, 1992, suom. 1993).
Olin sairaana kun luin tätä, ja Smilla Jaspersen sai minut jopa hetkittäin unohtamaan karmivan pahan oloni. Lumen tajun päähenkilö on siis grönlantilainen, melko huonosti tanskalaistunut jää- ja lumitutkija Smilla. Smilla on päättäväinen ja rohkea, mutta vaikka dekkarin ollessa kyseessä hän tietysti hankkiutuu kaikennäköisiin vaikeuksiin turhankin hanakasti, Smillassa on myös pelokas ja arka puolensa. Hän on vahva, kaunis ja älykäs, erittäin sopiva siis ratkaisemaan mystistä rikosvyyhteä. Dekkarin päähenkilölle tavalliseen tapaan Smillalla on oma menneisyytensä ja paha olonsa, joka vaikuttaa ja jota ratkotaan samalla, kun selvitetään pienen Esajas-pojan kuolemaa.
Lumen taju on hyvä kirja, erittäinkin hyvä, vaikka ehkä odotinkin vielä enemmän. Joskus kirjan maine vain tekee sen, että odotukset ovat kohtuuttomia. Høegin kirja viliseen henkiöitä, joiden nimet menivät minulta pahasti sekaisin, ja pahiksen edustajien motiivit olivat välillä minulle liian hankalia. Mutta kaikki selvisi, lopulta.
Ja se lopetus? Ensimmäiset kymmenen sekuntia kirjan loppumisen jälkeen vihasin sitä. Sen jälkeen se on tuntunut mahdottoman oikealta. Nyt, jonkin aikaa lukukokemuksen jälkeen luulen, että ymmärtääkseni lopun kunnolla ja oikein, minun pitäisi aloittaa Lumen taju alusta.
Peter Høeg ei ole minusta kovin helppo kirjailija. Olen lukenut häneltä aiemmin Hiljaisen tytön, ja vaikka sekin oli ihan tosi hyvä, ei sitä mitenkään voi sanoa helpoksi kirjasti. Kuten ei Lumen tajuakaan.
Onko kukaan nähnyt kirjan pohjalta vuonna 1997 tehtyä elokuvaa? Ehkä se ei ole kovin hyvä, sillä muuten olisin luultavasti kuullut siitä enemmän. Imdb:sta katselin roolitusta, ja ainakin sivuosissa on aika hyviä nimiä. Jos tulisi vastaan videovuokraamossa tai kirjastossa, voisin lainatakin – kaiken kirjan juonen ja monitasoisuuden oikomisen riskilläkin.
Ja aakkostetaanko Høeg Ho:n vai Hö:n kohdalle?
Illuusioita 
Lumen taju on yksi lemppareistani, mutta olen huomannut ettei se kaikille aukea. Sisko vaikeni sen kuoliaaksi kun taas äiti on jo vuosikausia koittanut saada minut tarttumaan alkuperäiseen versioon.
Norjassa ø vastaa ö:tä, joten sinne siis (joskin norjan ø ei ole aakkosten viimeinen kirjain, mutta siitä huolehtiminen osoittaisi ehkä turhankin intiimiä suhdetta ystäväämme pilkkuun).
Norja = tanska. Oops. Tulipahan taas todistettua että omat suhteeni pilkkuun voisivat toisinaan olla läheisemmätkin.
Mutta siis sama sääntö pätee.
Kiits, olipakerran, aakkostusongelma on näin helpolla ratkaistu! Höeg pääsi siis Hämeen-Anttilan viereen. 🙂
Jossain blogissa – en valitettavasti muista missä niin että voisin linkittää – pohdittiin, ettei suomennos ehkä ole kaikin paikoin aivan onnistunut. Siksi olisi mielenkiintoista kuulla, tuleeko alkuperäisteoksesta jotenkin erilainen tunnelma? Onko Smilla sama Smilla tanskaksi ja suomeksi?
Äiti on siis koittanut – ei ole onnistunut:) Suomeksi minäkin sen siis luin, joten alkutekstistä ei valitettavasti ole havaintoa. Joku päivä vielä.
Hei minä luin kirjan myös melko hiljakkoin, kun sain sen lainaksi siskoltasi 🙂
Loppu jäi minuakin vähän kaivelemaan, ja kysyin jo eeltäkin mielipidettä asiasta. Ja kyllä, näin myös elokuvan joulun alla, mutta minusta se oli aika kamala. Kirjassa on niin paljon henkilöitä, tasoja, pulmia ja vastaamattomia kysymyksiä, mutta elokuvaan on pitänyt oikoa ja suoristaa juonenkäänteitä ja tehdä niistä helpompia. Loppukin taisi olla vähän amerikkalaisempi.
Se oli hieno lopetus, kaikessa kaivelevuudessankin, eikös? Ja kiitos kun kerroit leffasta, harkitsen nyt vielä, haluanko todella etsiä sitä käsiini…