Kiilusilmä feministi eli miksi en enää matkusta junassa (2008) oli viime syksyn kirjamessujen aikainen hankinta itselleni. Aina ajoittain minulle tulee tunne, että olen aika kiilusilmäinen feministi, vaikka en oikein ole määritellyt suhdettani feminismiin. Yritin lukea feministisiä teoreetikoita, ja kevyemmäksi luettavaksi päätin hankkia tämän Kaari Utrion kolmunikokoelman. Jos en nyt aivan odottanut saavani tällä auki feminismin tietoteoriaa, niin ainakin kirjahyllyssäni olisi jatkossa laadukas ja osuvasti nimetty kirja.

Kiilusilmä feministi sisältää valikoiman Kaari Utrion eri lehtiin kirjoittamia kolumneja vuosilta 1984-2008. Kuten kolumnien kuuluukin, tekstit ovat lyhyitä ja toisistaan irrallisia. Sen vuoksi tämä kokoelma on ollut mainiota aamiaisluettavaa – paitsi huonoa kyllä siksi, että olen välillä unohtunut lueskelemaan kolumneja liiankin innokkaasti. Aamupalalla luettavan kirjan ei tarvitsisi ehkä olla aivan näin mielenkiintoinen, heh.

Koska kolumnit on kirjoitettu eri aikoina eri lehtiin, ne ovat keskenään hyvin erilaisia. Hyppelehtivyys ja välillä myös epätasaisuus oivalluksissa ja kolumni-ideoissa on väistämättä tällaisen kirjan rasite. Se haittaisi enemmän, jos teosta lukisi yhtäjaksoisesti. Minä luin pienissä osissa, muutaman kerrallaan, joten epätasaisuus ei ehtinyt alkaa häiritä.

Otsikko on melko värikäs, mutta ei ehkä täysin kerro sisällöstä. Kirjan valikoima on ryhmitelty seitsemään eri teemaan, ja vain niistä yksi käsittelee varsinaisesti ”naisasiaa” ja tasa-arvoa. Utrio kirjoittaa feministisellä heijastuksella paljon ja voimakkaasti esimerkiksi lasten oikeuksista, suomalaisesta kulttuuriväestä, kirjailijan ammatista ja luonnon kunnioittamisesta. Hän ottaa kantaa moneen asiaan, ei ainoastaan sukupuolten väliseen tasa-arvoon. Kirjan lukeminen avaa niillekin, jotka eivät sitä vielä tienneet, ettei Utrio ole otsikon mukainen kiilusilmä, vaan varsin rakentava, asiallinen ja tasa-arvosta puhuva feministi.

Parasta kirjassa on kuitenkin se, että jokainen pala siitä on äärimmäisen huolella kirjoitettu. Kaikissa kolumneissa aihe tai idea ei niin hyvin kolahda minuun, mutta niissäkin kieli ja rakenne ovat hiottuja ja tarkkoja. Kolumni on niin lyhyt teksti, että siinä on pakko olla huolellinen, niin kirjoittajan kuin toimittajan. Pienellä määrällä merkkejä sanotaan paljon. Tämä tarkkuus on helppo huomata, ja siksi näiden tekstien lukeminen on varsin nautinnollista.

Advertisements