Siinä missä puu kasvoi keskellä katua oli syvä varjo. Muutaman askelen päässä oleva katulamppu voimisti varjon, reunusti puun lehdet mustalla ja kullalla. Sen alla seisova oli pimeässä, katseli ylös valojen ja monensyvyisen pimeän kirjavuuteen, katseli katua, joka kulki vaaleana kuin joki. Näkymättömät hyönteiset ryömivät rungossa, yölintu tuli puuhun ja vaistotessaan ihmisen nosti siipensä ja lensi katua turvallisempaan tuuheampaan latvukseen. Lokakuun jännittynyt aggressiivinen tuoksu, kuin ruudin haju, kuin sähkövirran näkymättömän tasapainon jännite, kuivien lehtien tuoksu mahlan noustessa kohti sadetta, joka varmasti tulisi, vaikka taivas olikin vielä kuiva ja pilvet nopeita ja vauhkoja kuin juoksevat hevoset.

(Doris Lessing: Lumous haihtuu. Otava 1982. S. 262.)

Kukkuloiden maatiloilla lokakuu oli kiireistä aikaa. Omenat  oli poimittava ja tämä työ lankesi pääasiassa meille lapsille. Me saimme lomaa koulusta sitä varten. Se oli mukavaa ja hauskaakin mutta myös kovaa hommaa, ja käsivarsiamme ja selkiämme särki illalla perin pohjin. Aamulla se oli hilpeää; iltapäivällä siedettävää; mutta illalla me vitkastelimme, eikä naurua ja ilonpitoa kuulunut samaan tapaan kuin virkeimpinä hetkinämme.

Oli omenoita, jotka oli poimittava hyvin huolellisesti. Mutta muiden lajikkeiden kanssa ei ollut niin väliä. Me pojat kiipesimme puihin ja ravistelimme omenia alas kunnes tytöt kiljuivat armoa. Päivät olivat kirpeitä ja täyteläisiä, auringonpaiste lämmintä ja ilmassa oli aavistuu hallaa sekoittuneena puiden ja kuihtuvan ruohon tuoksuihin. Maahan varisseiden lehtien seasta kanat ja kalkkunat hiipivat nokkimassa pudokkaita, joiden kimppuun Pat [kissa] hyökkäili hullun lailla. Heleänsinisen syystaivaan alla ja hedelmätarhan takana maailman oli väreissään ruhtinaallisen ylenpalttinen. Portin pielen iso paju kaareutui upeana kultaisena kupolina, ja vaahterat, joita oli siellä täällä kuusinotkossa, liehuttivat verenpunaisia viirejään havupuiden murheellisten kartioiden yläpuolella.

(L.M.Montgomery: Sara, Tarinatyttö. Minerva Kustannus 2010. S. 246.)

Naapuripihassa pärähti käyntiin syksyn ensimmäinen lehtipuhallin. Jyväsjärvelle lipuva pilvi ravisti reunastaan puolen minuutin hajamielisen kuuron, ja heti sen jälkeen katoilla läikehti niin kirkas valo, että silmiin sattui.

(Markku Ropponen: Kuhala ja viimeinen kesävieras. Tammi 2004. S. 81.)

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s