Muutama vuosi sitten olin mukana isossa tutkimushankkeessa, jossa kiersimme ympäri Suomen tekemässä melko vaikeita aiheita eli sijaishuollon muistoja käsitteleviä haastatteluja. En ikinä tullut laskeneeksi, montako haastattelua olin itse tekemässä, mutta uskoisin luvun olevan sadan tienoilla. Ne tehtiin pareittain muun muassa siksi että parityöskentely mahdollisti asioiden purkamisen tilanteiden jälkeen. Viikoittainen reissaaminen oli silti melkoisen kuluttavaa, ja … Jatka lukemista Kehitystä kenttätöissä
Sinne me mahdutaan – Kajaani
Tämän kesän keskeisin sisältö on tiivistettävissä yhteen sanaan: muutto. Puolisoni M sai siirron Kainuun prikaatiin, ja muutaman päivän kuluttua asumme virallisesti Kajaanissa. Tieto tästä tuli jo keväällä, mutta pientä kotibloggausta lukuunottamatta en ole tähän asti oikein kyennyt kirjoittamaan asiasta. Muutos on niin suuri, etten ole tiennyt, mitä asiasta kirjoittaisin. Kukaan ei pakota minua muuttamaan mukana, … Jatka lukemista Sinne me mahdutaan – Kajaani
Ei on ei ja kyllä on kyllä
Olen viime syksystä asti opetellut sanomaan EI aina välillä kun pyydetään mukaan juttuihin. Nyt alkuvuodesta olen saanut kaksi isoa pyyntöä sähköpostiin, sellaisia joista ensi ajattelin että tämä on erehdys, ettei tämä voi minua tarkoittaa. Seuraava ajatus on, että jo on ihmisistä pulaa, kun minua pyydetään. Ja kolmantena, että mitä ne oikein kuvittelee – ympäriltäni löytyy … Jatka lukemista Ei on ei ja kyllä on kyllä