Sohvaperunointia meillä päin

Joskus oli elämänvaihe, jolloin en katsonut televisiota juuri lainkaan. Vähitellen tilanne on kuitenkin muuttunut, ja huvittuneena olen tajunnut katsovani televisiota nykyään lähes päivittäin. Ehkä se osaltaan selittää hidastuneen lukutahdin? Jotta vuosien päästä voin vielä muistaa, mikä minua sohvalle liimasi, listaan tänne muutamia tv-suosikkejani. Elokuvia katsomme tv-tarjonnasta tosi vähän, ja seuraamieni sarjojenkin luonne on muuttunut ihmissuhde- … Jatka lukemista Sohvaperunointia meillä päin

Kiitos ja hyvästi, 2017!

Vuoden vaihtuessa tuntuu aina siltä kuin kääntäisi uuden lehden elämässä. Eihän mikään oikeasti muutu, vuoden vaihtuminen on vain sosiaalinen sopimus ajanhallinnan yhtenäistämiseksi ihmisten välillä. Aurinko nousee ja laskee ihan samalla tavalla myös vuonna 2018 kuin 2017 ja joka vuosi sitä ennen. Silti tämä vaihde tuntuu jotenkin tuoreelta ja virkistävältä mahdollisuudelta pohtia mennyttä ja suunnata tulevaan. … Jatka lukemista Kiitos ja hyvästi, 2017!

Loma Roomassa

En ole vieläkään kirjoittanut häämatkasta ihan aikataulusyistä. Haluan kirjoittaa, mutta en ole oikein tiennyt miten päästä alkuun. Matkapostaukset eivät ole välttämättä kovin kiinnostavia, ja muutenkin tuntuu vaikealta kirjoittaa jostain niin suuresta. Viikkoon mahtuu niin paljon, että näkökulmia ja ajatuksia on pakko rajata – samoin kuvia. Päätin, että kirjaan reissun erityisesti häämatkaan liittyvät jutun toiseen blogiin … Jatka lukemista Loma Roomassa