Terhi Törmälehto: Taavi

Terhi Törmälehto: Taavi. Otava 2021.

Syksyisin, kun kirjakaupat mainostavat isänpäiväksi miesten kirjoittamia kirjoja miehille, käydään uudestaan ja uudestaan samaa keskustelua: ”Eikö siitä sodasta ole jo kirjoitettu tarpeeksi? Eikö suomalaisten (mies-)lukijoiden tosiaan oleteta kiinnostuvan mistään muusta aiheesta? Ja naisten rooli sodassa, se vasta klisee onkin: saksalaisten huora, kirkasotsainen lotta tai kotirintaman väsymätön emäntä. Vaihdettaisiin jo aihetta!” Tai ei se edes ole keskustelua, ennemminkin se on ammattikyynikoiden ja -mielensäpahoittajien tapa nostaa itseään, mutta samalla osoittaa, että esittämästään asiantuntemuksesta huolimatta he eivät taida tuntea historiaa kovin hyvin.

Sillä kyllä, muutkin aiheet kiinnostavat, mutta toisella maailmansodalla on edelleen valtava merkitys suomalaisten muistissa, eikä sen ohittaminen tai kieltäminen hyödytä ketään. Se ei tarkoita, etteikö muutkin aiheet olisi kiinnostavai tai tärkeitä, mutta myös sodasta riittää edelleen kirjoitettavaa. Viime vuosina ilmestynyt kirjallisuus ei toista vanhoja legendoja tai pyhitä sotaa sankaritarinaksi, vaan nimenomaan purkaa sankarimyyttiä, näyttää sodan rujon ja ruman puolen ja kertoo jokaiselle lukijalle, että sota on muutakin kuin kuolleita vihollisia ja vallattuja alueita, ja että sen seuraukset kulkevat ihmisissä pitkään, sukupolvelta toiselle. Yhä useammin sodasta kirjoittavat myös nuoret naiset.

Nuorten, sodasta voimalla ja kipeästi kirjoittavien naisten joukkoon kuuluu nyt myös Terhi Törmälehto, jonka uusi romaani Taavi ilmestyi hiljattain. Se kertoo todellisesta henkilöstä, kirjailijan isoisästä Taavi Törmälehdosta, joka oli juhlittu sotasankari ja Mannerheimin ristin ritari.

…sen vuoksi mitä sinä tänä yönä tällä pimeällä joella teet, sinun poikasi ja tyttäresi ja poikiesi pojat ja tyttäret valloittavat naisten huomion ja miesten sydämen vuosikymmeniä myöhemmin.

Kirja on kuitenkin fiktiota, Törmälehto korostaa loppusanoissaan. Taavi on todellinen ja osa henkilöistä ovat eläneet, osa tapahtumista perustuu tapahtuneeseen tai tapahtuneesta kerrottuun, mutta tämä on silti romaani. Se on hyvä muistaa, vaikka mieli tekee ottaa luettu kokonaan todesta.

Taavi Törmälehto karkasi talvisotaan liian nuorena, 17-vuotiaana. Jatkosodassa hän oli nuorempi kuin monet muut, mutta silti jo veteraani. Hän oli sissi ja taistelija, joka osasi luontevasti kulkea metsässä ja nautti sodan toiminnasta, eikä pelännyt. Siksi on hän oli hyvä siinä, miksi sodassa saadaan palkintoja: vihollisen tappamisessa. Kirjan keskeinen kysymys onkin, miksi tappaminen on oikein ja kunniakasta toisaalla, mutta toisaalla tapahtuneena vaiettu salaisuus. Törmälehto nimittäin asui 1950-luvulla Göteborgissa, joutui siellä tappeluun ja puukotti kadulla ruotsalaisen. Hän istui tuomionsa Sörnäisten vankilassa, mutta tästä ei puhuttu koskaan. Tappotuomiota ei tuotu esiin kun hän juhli itsenäisyyspäivää muiden Mannerheimin ristin ritarien tavoin Linnassa, tai juhlapuheissa tai biografioissa.

Tästä kukaan ei halua kuulla. Yhdelläkään niistä kerroista, joina häntä haastatellaan, ei kysytä tästä. Tämän vuoksi ei lapsikuoro koskaan laula eikä trumpettia soiteta. Tätä tilannetta varten ei vuosituhannen tuolla puolen presidentin nuorikko opettele oikeita, sopivia sanoja ja kysy, missäs te tappelitte. Kukaan ei ikinä milloinkaan millään vuosikymmenellä haastattele Taavi sinua, kun tanssimusiikki soi, ja kohteliaasti kysy, miten se sujui ja oliko se hirvittävää.

Teoksessa on kolme kertojaa, ja sota etenee kolmesta eri näkökulmasta. Taavin kautta ollaan rintamalla, uidaan viileässä karjalaisessa järvessä, edetään taisteluissa, juodaan humala lomalla ja kastetaan jälleen sormet kuolleen vihollisen vereen. Taavin kautta kerrotaan, miten sankaruus rakentuu tahtomattaan, miten kiusallista se on, mutta miten väistämätöntäkin.

Sankaruuden toinen puoli tulee esiin Taavin äidin, Ruusan osuudessa. Ruusa piirtää viivoja virsikirjaan aina sitä mukaan kun kuulee Taavin tappamista vihollisista. Hänellä on paljon lapsia, paljon työtä, ja yhteisö jossa ei liikaa tunteilla, joten kipunsa hän käy huutamassa ilmoille kellarissa. Hän ikävöi poikaansa, joka ei paljon lomilla kotona viihdy, mutta samalla seuraa pojan muuttumista joksikin tunnistamattomaksi. Ruusan tarina on kirjassa tärkeä, ehdottomasti tärkeämpi kuin jotkin Taavin osuuksista, jotta käsittelyssä pysyy juuri sankaruusmyytti ja sen purkaminen. Ruusalle Taavi ei ole sankari. Taavin isä kilistelee myhäillen ritarinarvon saaneen poikansa kanssa konjakilla peräkamarissa, mutta äidin silmät ovat tarkemmat, ja äiti ihmettelee ja suree.

Tuntuu välttämättömältä tietää, kumpi oli ensin. Luonne vai sota.

Tuhosiko sota minun lapseni, vai teinkö minä lapsen, joka on sodassa kuin kotonaan? Onko hän sitä mitä on sodan vuoksi, niin kuin ne monen talon ja torpan miehet, jotka nyt kulkevat jalka- tai mielipuolena? Vai astuiko hän sotaan kuin lintu pönttöön: välittämättä siitä, kuinka luonnottomaan tilaan oli tullut, kävi saman tien taloksi.

Jos se olin minä, milloin aloin tehdä asiat väärin? Paninko rinnan väärin suuhun, liikaa tai liian vähän? Seisaaltani kun olisi pitänyt istua. Enkö katsonut päin vai katsoinko liiankin suurella rakkaudella. Syötin suolaa mutten hunajaa.

Kolmas kertojanääni on kaikkein surullisin, kaikkein kipein ja koskettavin. Taavin pikkuveli Veikko menettää Taavin karatessa talvisotaan sekä veljen että parhaan ystävän. Veikko on veljensä vastakohta, herkkä ja rauhallinen, mutta poikia yhdistää metsässä viihtyminen ja luonnossa liikkuminen. Taavi on opettanut veljensä metsästämään, mutta sotavuosien aikana Veikko vähentää tappamista ja piirtää ennemmin. Jatkosodan viimeisenä vuonna hänet kutsutaan sotaväkeen, mutta rintamalle hän ei ehdi. Tässä kohdin Terhi Törmälehto tekee rohkean oletuksen: Veikko joutui rajusti simputetuksi veljensä maineen vuoksi. Hän ei kestänyt sitä eikä sodan todellisuutta, vaan tappoi itsensä. Veikko haudattiin siviilihautaan, eikä Ruusalle näin tullut omia kiviä sankarihautausmaalle.

Minä pyysin vain yhtä asiaa. Että ei tulisi sankarivainajaa.

Ei tullut. Meille ei kerrota, miten Veikko kuoli. Mutta sankarihautaan minun poikaani ei lasketa. Ja se tarkoittaa, että vaikka sota hänet vei, jotakin vääränlaista hänen kuolemassaan herrojen mielestä on.

Törmälehto kirjoittaa omasta suvustaan, missä on aina riskinsä. Hän tekee sen kuitenkin taidokkaasti, ja niin vahvasti fiktiota sekoittaen, että en usko suvulla olevan syytä pahastua. Kirjailija ei syytä ketään, ei tuomitse, ei arvostele. Hän kertoo ihmisistä sodassa ja siitä, mitä sota tekee ihmisille. Sota ja alkoholi, sillä ei voi kieltää, etteikö Taavi Törmälehdon elämässä myös alkoholilla olisi osuutta monissa tapahtumissa.

Minulle, talvi- ja jatkosotien kokemushistorian ja muistin tutkijalle, tämä oli merkityksellinen romaani siksi, miten taidokkaasti se purkaa sankaruusmyyttiä. Mannerheimin ristin ritareita on Suomessa nostettu jalustalle, mutta Taavi Törmälehdon tarina osoittaa, miten valikoiva on sodan voittajien muisti, ja miten vähän merkitystä mitalilla rinnassa lopulta on.

Jos suhtaudut sotakirjoihin ennakolta varauksella, suosittelen että luet edes yhden tuoreista, hienosti kirjoitetuista sotaromaaneista. Suosittelen etenkin Tommi Kinnusen Ei kertonut katuvansa (2020) tai tätä Terhi Törmälehdon uutukaista Taavi (2021). Molemmat kirjailijat ovat muuten äidinkielenopettajia, ja molemmilla on juuret pohjoisessa.

Kirja sopii Vahvat naiset -lukuhaasteen kohtaan sotakirja, jossa nainen on tärkeässä roolissa.

Keski-kirjastojen lukuhaaste 2021: 14. Kirjassa saunotaan (koska ainahan sodassa saunotaan).

Pieni Helmet haaste 2021: 5. Kirjassa ollaan metsässä.

Kiitos Otavalle arvostelukappaleesta!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.