Pirkko Soininen: Valosta rakentuvat huoneet

Valo muovaa tiloja. Valo tekee tilat näkyviksi, piirtää seinät esiin. Hän miettii valoa aina, kun piirtää seiniä. Miettii, miten valo tulee huoneeseen, mihin piirtäisi ikkunat, oviaukot, miten saisi valon kuljetettua rakennuksen läpi, miten saisi sen tunkeutumaan mahdollisimman syvälle rakennukseen. Sillä vasta valosta huoneet syntyvät.

Pirkko Soinisen tuore romaani Valosta rakentuvat huoneet (2021) on tarina arkkitehti Wivi Lönnistä (1872-1966). Lönn oli ensimmäinen menestynyt suomalainen naisarkkitehti, joka rikkoi lasikattoja monin tavoin elinaikanaan. Minulle, ja monille ystävilleni Lönn on tuttu etenkin Jyväskylän monista rakennuksista. Lönn asui pitkään Jyväskylässä, ja suunnitteli yliopiston (silloin vielä opettajaseminaari) viereen kokonaisen huvilakaupunginosan, joka tunnetaan nykyään Älylänä. Siellä sijaitsee myös Lönnin itselleen suunnittelema upean kaunis ateljeehuvila. Huvilan omistaa nykyään mesenaatti Kauko Sorjonen, joka pitää sen hyvässä, arvoisessaan kunnossa.

Myös Säynätsalon saaressa on paljon Wivi Lönnin suunnittelemia rakennuksia. Saaressa toimi Lönnin aikaan Parviaisen tehtaat, joissa tuotettiin muun muassa vaneria. Vanhan ajan tehdasyhdyskunnan mukaisesti tehtaan omistaja rakennutti työväelleen kaikki keskeiset rakennukset ja toimitilat, kuten asuntoja, lastentarhan ja kirkon. Lönnin yhteys Parviaisen tehtaisiin syntyi hänen ystävystyttyään Hanna Parviaisen kanssa. Hanna Parviaisesta tuli perheyrityksen johtaja ja teollisuuspatruuna veljiensä jälkeen, ja hän oli ensimmäinen naispuolinen kauppaneuvos. Wivi Lönnin ja Hanna Parviaisen ystävyys syveni rakkaudeksi, ja vaikka yhteisessä elämässä oli mutkia, he myös asuivat yhdessä elämänsä loppupuolella.

Soinisen kirjoittama Wivi-elämäkerta sisältää paljon asiaa. Se on kirjoitettu kauniisti, ja Lönnin ajatusten kautta avautuu näkymä itselleni melko tuntemattomaan arkkitehdin työn arkeen. Soininen kuvaa hyvin kauniisti Lönnin luovaa työtä ja työstä saatua nautintoa, flow-tilaa ja piirtämisen ja suunnittelun iloa. Elämäntarinasta tulee myös kuvaus naisarkkitehdin matkasta vaikeuksista voittoon: miesten ylenkatseesta koulussa, miesarkkitehtien suuttumuksesta kun nainen voittaa arkkitehtuurikilpailuja, sekä jatkuvasta tarpeesta yrittää vielä vähän enemmän, koska naisen pitää olla astetta parempi tullakseen huomioiduksi ja arvostetuksi.

Kirjailija laittaa Wivin pohtimaan monia naisen rooliin tuona aikana liitettyjä itsestäänselvyyksiä: miksei hän voi käyttää rakennuksilla housuja, jotka olisivat kätevämmät kuin hame? Miksi on niin, että naimattomaksi jääneen sisaruksen oletetaan huolehtivan äidistä? Wivi teki sen mielellään, mutta äiti myös vaikutti hänen asuinpaikkojensa valintaan. Soininen myös arvailee kirjassaan Wivin äidin tuomitsevan läheisen suhteen Hannaan.

En voi olla yhtymättä Hesarissa ilmestyneessä Suvi Aholan arviossa esitettyyn pohdintaan siitä, olisiko Soinisen ehkä kannattanut kirjoittaa mieluummin rehti elämäkerta kuin elämänkerrallinen romaani. Nyt kirjassa on paljon tietoa, liikaakin ehkä. Viihdyin kyllä romaanin parissa, mutta se sisältää jonkin verran toistoa, ja lisäksi kronologinen rakenne pikkutytöstä vanhuuteen ei ole kovin uutta luova ratkaisu. Mietin lukiessani, että kiinnostavampi jännite olisi saatu esimerkiksi lyhyemmällä aikarajauksella tai nostamalla teemaksi kaiken kuvauksen sijaan jokin yksittäisempi aihe.

Jo Pirkko Soinisen Ellen Thesleffistä kertova päiväkirjaromaani Ellen (2018) osoitti, että hän osaa kirjoittaa kauniisti ja valita osuvat sanat tunteita ja tunnelmia kuvaamaan. Valosta rakentuvat huoneet sisältää erityisesti valoon, tiloihin ja piirtämiseen liittyviä kuvauksia, joita tekee mieli kirjoittaa ylös, niin kauniita ne ovat. Myös Wivin ja Hannan parisuhde kuvataan kauniisti. Se on epäilemättä hämmentänyt heitä itseäänkin, puhumattakaan yhteiskunnasta, joka ei aina ymmärtänyt tai hyväksynyt. Toisaalta monelle Wivi ja Hanna olivat vain hyvät, läheiset ystävykset, mikä oli sallittua ikääntyville naimattomille naisille. Soininen kuvaa suhteen rakkautena, mitä se epäilemättä olikin. Syvää, kunnioittavaa ja läheistä rakkautta.

Kuten sanoin, viihdyin kirjan parissa, vaikka olisinkin mieluusti karsinut sitä hieman. Ilokseni sain kuulla, että Koneen säätiö on juuri myöntänyt rahoituksen hankkeelle, jossa kirjoitetaan kaksoiselämäkerta Wivi Lönnistä ja Hanna Parviaisesta. Teoksen kirjoittaa Kristiina Markkanen, ja se ilmestyy Atenan kustantamana. Jään suurella mielennkiinnolla odottamaan tätä kirjaa, joka on monella tapa uudenlainen ja uusia näkökulmia maailmaan avaava – aivan kuten Wivi Lönn ja Hanna Parviainen elämänsä aikana olivat. Nyt käsissäni oleva Pirkko Soinisen romaani toimii hyvänä pohjustuksena tulevaa kaksoiselämäkertaa odotellessa.

Kiitos arvostelukappaleesta Bazar kustannus!

Liitän Valosta rakentuvat huoneet moneen eri kirja- ja lukuhaasteeseen.

Pienen Helmet-lukuhaasteen kohta 24. Kirja on julkaistu vuonna 2021.

Keski-kirjastojen lukuhaasteen kohta 11. Kirja kuvaa ammattia, johon en haluaisi.

Instagramista löytyvät Queerlukuhaaste: Päähenkilö kärsii homofobian vuoksi sekä Vahvat naiset -lukuhaaste: Nainen joka ei ole 2000-luvulta.

Vinkki: jyväskyläläisen kirjailijan Pasi Ilmari Jääskeläisen romaanissa Harjukaupungin salakäytävät Wivi Lönnin kotihuvilalla on oma, keskeinen osansa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.