Sisäinen tarina, säröt ja minuuden miksi-kysymykset

Elina Jokinen: Päivä, jona Stella Julmala tuli hulluksi (2020)
sekä
Säröjen kauneus. Sisäisen tarinan voima (2020)

Alkuun hieman reflektointia omasta tulokulmastani näihin kirjoihin. Elina Jokinen on kirjoittamisen opettaja Jyväskylän yliopistossa, ja olen ollut hänen kurssillaan joskus kauan sitten, ennen väitöskirjani valmistumista. En muista enää kurssin sisältöjen yksityiskohtia, mutta muistan miten paljon pidin Elinasta ja miten paljon opin kirjoittamisesta muutamalla tapaamisella verrattuna vuosien yksin tahkoamiseen. Väitöksen jälkeen (se oli 2014) en ole päässyt Elinan kursseille, sillä tutkimus on vienyt mukanaan, ja lisäksi usein opetus on suunnattu perustutkinto-opiskelijoille tai väitöstutkijoille.

Kirjojen aihe, tarinallisuus ja oman tarinan löytäminen, ei ole minulle ennestään tuttu. Olen miettinyt sitä joskus, sillä kirjoittaminen on itselleni luontevin itseni ilmaisukeino, mutta en ole lukenut mitään sisäiseen tarinaan liittyvää, saatika että olisin pohtinut mitä se merkitsee. Siksi olin uteliaan kiinnostunut, kun sain Tuumakustannukselta arvostelukappaleet näistä kirjoista. En ollut varma, mitä olisi tulossa, mutta odotin avoimin mielin oppimismatkaa.

Ja sitten itse kirjoihin. Tästä saattaa tulla varsin pitkä teksti.

Elina Jokinen julkaisi viime vuonna kirjaparin, jossa fiktiivinen romaani ja tietokirja muodostavat yhdessä kokonaisuuden. Esittelytekstissä todetaan, että ne sopivat hyvin luettavaksi peräkkäin tai limittäin. Oman kokemukseni perusteella sanoisin silti, että kirjat voisi aivan hyvin lukea erillään, eikä yhteensitovuus ole mitenkään alleviivattua. Minua syvällisempi ajattelija ehkä saa rinnakkain lukemisesta enemmän irti.

Päivä, jona Stella Julmala tuli hulluksi on romaani siitä, miten mieli särkyy. Stella Julmala on väitöstutkija, äiti, tytär ja vaimo, ja kaikissa eri rooleissa hänellä on luonteva osa, mutta myös kipuilua ja vaikeuksia. Olen varmaankin suunnilleen Stellan ikäinen, joten oli helppo ymmärtää hänen kipuilujaan, vaikka en olekaan samanlainen kuin hän. Kun Stella saa keskenmenon, murtuu samaan aikaan sekä jo aiemmin hapertumassa ollut avioliitto että Stellan mieli. Pimeys on synkkää pimeyttä, josta nousemiseen tarvitaan sukupolvia ylittävää tarinaa, tarinaa isoäidistä, äidistä ja tyttärestä.

Stella Julmala on hengästyttävä kirja. Sen rytmi oli minulle niin kiivas, että tuntui kuin olisin juossut sitä lukiessani – mutta en voinut pysähtyäkään. Tarinat ja tarinallisuus ovat siinä voimakkaasti läsnä, mutta myös henkilökohtainen, kivulias ja pakonomaisia tekoja aiheuttava mielen sairaus.

Jyväskylän Seminaarinmäelle sijoittuva lyhyt osuus Stellan suhteesta akateemiseen maailmaan, kokemus tutkijaseminaarista, tuntui niin tutulta että itketti. Elina Jokinen sanoittaa todella hienosti sitä riipivää tunnelmaa, joka yliopistolla välillä vallitsee: älykkäiden ihmisten seminaarikeskustelut, joissa kriittisyys ja negatiivisuuden esiin nostaminen vaikuttaa hyveeltä, kiltteys heikkoudelta. Kuten Stella, myös minä olen välillä miettinyt, mikä maailmoistani on totta:

Se, mistä kiitettiin toisaalla, oli toisaalla paheksuttavaa, tai jopa eettisesti väärin. Siinä, missä toisaalla sai maitoa tuodessaan lämpimän halauksen – ja jos maito oli punaista, aina vain parempi – toisaalla sallittuja olivat ainoastaan kasvipohjaiset maidon korvikkeet. Pahviset unikkokupit, pieni asia. Mutta suhtautuminen niihin horjutti identiteettini perusrakenteita: olivatko ne sieviä, osoitus ajattelevaisuudesta ja huolenpidosta – vai sittenkin syy ilmaston lämpenemiseen ja merkki välinpitämättömyydestä ihmiskunnan tulevaisuutta kohtaan. Miksi oli pakko päättää?

Olin jo ovella menossa, kun peräännyin.

Raparperirahkapullista syntyisi sota: olin pakannut ne tupperiin. Tässä todellisuudessa se ei tarkoittanut, että pullat olisivat erittäin käytännöllisessä ja kestävässä kuljetusastiassa. Tässä todellisuudessa muoviastia oli suoraan helvetistä paitsi materiaalinsa myös naisia aliarvioivan ansaintalogiikan vuoksi. Puhumattakaan siitä, että pullien vuoat olivat sinivalkoisia, mikä sekin saatettaisiin tulkita fallosentrisen maailmankuvan tukemiseksi ja nationalistisen ääriajattelun symboliksi.

Niinpä palasin keittiöön, keräsin kertakäyttökupit ja servietit pois pöydästä ja kaadoin pannullisen kahvia lavuaariin.

Stella Julmala on nimihenkilön tarina, mutta sisältää myös monen muun henkilöt tarinat. Se osoittaa, miten vahvoja tarinat ovat, miten ne luovat todellisuutta ja vaikuttavat siihen, mitä pidetään totuutena – niin me itse kuin muutkin. Stellan äidinäidin ja äidinisän tarinat, sodankäyneen sukupolven traumat ja evakkous, Stellan äidin Kristan varmuus siitä, että hänen tarinansa irtoaa muusta perheestä, ja Stellan oma määrätietoisuus irrottautua äidistään ja hakeutua takaisin uskonnollisen yhteisön luokse muodostavat rinnakkain kulkevat ja toistensa kanssa tiiviisti punoutuvat tarinat, jotka kaikki johtavat lopulta palavaan metsään. Sen jälkeen on aika olla hetki rauhassa ja myös Stellan vuoro kuulla oma äänensä.

Säröjen kauneus. Sisäisen tarinan voima on tietokirja siitä, miten tarinat ja tarinallisuus toimivat, ja miksi oman tarinan löytäminen voi auttaa elämänhallinnassa. Toisin kuin luulin, Säröjen kauneus ei ole oman tarinan kirjoittamisen opas. Se ei sisällä ohjeita eikä harjoitustehtäviä, ja vasta lopussa tulee jonkin verran pohdintakysymyksiä. Sen sijaan se kertoo yleistajuisesti, tutkimukseen viitaten mutta asiassa pysyen, miten voi lähestyä omaa sisäistä tarinaansa.

Tunnustan suoraan, etten ymmärtänyt kaikkea. Vaikka luin Säröjen kauneutta hitaasti, sanoja ja lauseita pureskellen ja monta kertaa takaisin palaten, en silti ymmärtänyt kaikkea. Silti tuntui siltä, ettei se haittaa, eikä kirja saanut minua tuntemaan itseäni tyhmäksi. Päin vastoin, ymmärsin lukemastani sen, että edestakainen liike minuuden ja muun maailman välillä on tarpeen, joten miksi en voisi myös kulkea edestakaisin tämän kirjan ja arkeni pohdintojen välillä.

Tuntui, että Säröissä oli enemmän kuin pystyin kertalukemisella sisäistämään, mutta se kertoi, että sanat ovat jo minussa, ja että tunne oman elämän ja identiteetin sotkuisuudesta ja hämmennyksestä on ihan ok. Voin suhtautua lempeästi siihen, ettei oman elämäni tähtikuvio hahmotu kerralla, enkä tiedä minkä suunnan tarinani seuraavaksi ottaa. Voin suhtautua hyväksyvästi kaikkiin erilaisiin tunteisiin, myös niihin ikäviin, ja oppia erottamaan sen mitä tunnen siitä, mitä osaan tai teen.

Kokemukseni mukaan sisäisen todellisuuden eli oman luontomme sanoittamista tarvittaisiin enemmän, sillä muutoin sisäisen luonnonkierron vaiheita, esimerkiksi erilaisia tunteita ja tuntemuksia, tulkitaan herkästi merkkinä henkilökohtaisesta epäonnistumisesta ja kyvyttömyydestä siihen, mitä on tekemässä.

Huolimatta monista tunteisiin ja elämänhallintaan liittyvistä tärkeistä huomioista, Säröjen kauneus ei ole selfhelp-opas. Se muistuttaa lempeydestä ja oman sisäisen linnun kuuntelemisesta, mutta ei lupaa onnellisuutta tai tasapainoa. Kirja kehottaa huomioimaan säröt itsessämme, uskomaan niihin ja näkemään niissä toivoa. Lisäksi kirja kehottaa kysymään miksi? Ja se jos jokin on vaikeaa.

Hyvä sisäinen tarina voi auttaa meitä ottamaan kiinni itsestämme, elämästä ja toisistamme tarpeen tullen, mutta on erittäin tärkeä ymmärtää, että tarina sen paremmin kuin mikään muukaan mielenjäsennystyö ei takaa pysyvää hyvän olon tilaa. Ei yksinkertaisesti ole olemassa sellaista tarinaa, joka tekisi ihmisestä pysyvästi onnellisen. Mikään tarina ei kannattele meitä loputtomiin eikä takaa täydellistä elämänhallintaa.

Se, mikä osaltaan edisti näiden kirjojen miellyttävää lukukokemusta, on kirjojen kaunis kieli. Se ei valitettavasti ole itsestään selvyys edes kotimaisessa kirjallisuudessa, etenkään tietokirjallisuuden puolella. Mutta Elina Jokinen ei turhaan ole kirjoittamisen opettaja. Kaunis kieli ei tarkoita pelkkiä kauniita, lyyrisiä kielikuvia tai kielen kuljetusta vaan myös sitä, että virkkeet ovat järkevän mittaisia, teksti on loogisesti jäsennelty ja pilkut oikeissa paikoissa. Viimeinen silaus tulee vielä kustantajan puolelta kirjaparin kauniista ulkoasusta, joka houkuttaa tarttumaan. Kannet toimivat kuten nämä teokset: ne sitoutuvat yhteen, mutta toimivat myös erikseen.

Kiitos Elina Jokinen ja Tuumakustannus näistä kirjoista, ja erityiskiitos että sain arvostelukappaleet!

Tuumakustannuksen Youtube-kanavalta voit katsoa kolme kirjoihin liittyvää videota. Yksi kertoo Säröjen kauneudesta, toinen Stella Julmalasta. Kolmas puolestaan on kirjailijan eli Elinan terveiset. Ne on kuvattu Seminaarinmäellä, Puutarhurin talon portailla. Puutarhurin talolla on oma pieni sivuroolinsa Stella Julmalan tarinassa, ikään kuin suloinen sisäinen tervehdys niille, jotka ovat Jyväskylän yliopistolla opiskelleet tai työskennelleet.

Päivä, jona Stella Julmala tuli hulluksi, sopii moneen lukuhaastekohtaan, mutta olen liittänyt sen Pienen Helmet-lukuhaasteen kohtaan 8. Kirjan nimessä on kirjan päähenkilön nimi, Keski-kirjastojen lukuhaasteen kohtaan 26. Kirjan kannessa on eläin, sekä vahvat naiset -lukuhaasteen kohtaan sukupolvikertomus.

Säröjen kauneuden sijoitan Pienen Helmet -lukuhaasteen kohtaan 13. Kirja, josta on minulle hyötyä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.