Vuoden päättyessä on paikallaan summata kulunutta kirjavuotta. Samalla on kiva myös hieman suunnitella tulevaa, tai ainakin miettiä mitä toivoisi tulevan vuoden tuovan mukanaan.
Vuonna 2020 luin 57 kirjaa, tai ainakin niin monesta olen tehnyt instagramiin merkinnän. Lisäksi voi tietenkin olla joitakin, jotka ovat vain unohtuneet kuvata, mutta tuskin montaa. 57 on aika hyvä määrä. Ei huippuvuosieni veroinen, mutta ehdottomasti enemmän kuin vuonna 2019 jolloin lähinnä surin etten jaksa lukea, enkä varsinkaan kirjoittaa kirjoista. Kategoriaan ”kirjaseikkailut 2020” on sinnekin kertynyt ilahduttavat 23 postausta, mikä on hurjan hyvä määrä parin edellisen vuoden lukemiin verrattuna. Blogiin ei enää ilmesty kaikkia lukemiani kirjoja, vaan helpommaksi kirjapäiväkirjan paikaksi on nykyisessä arjessani osoittautunut Instagram. Sinne pyrin kuvaamaan kaikki lukemani kirjat, ja mahdollisuuksien mukaan sitten kirjoitan niistä myös blogiin. Vuonna 2020 lukemani kirjat löytyvät ig:sta hashtagilla #kikankirjat2020, ja ensi vuosi karttuu loogisesti vuosilukua päivittämällä.
Kirjavalintojani ohjasi jossain määrin Keski-kirjastojen lukuhaaste 2020, jonka kolmestakymmenestä kohdasta jäi suorittamatta kuusi. Toinen lukuvalintoja hieman ohjannut asia oli kansalaisopiston lukupiiri, joka starttasi syksyllä, ja jonka myötä tulin lukeneeksi kirjoja joihin en ehkä olisi muuten tarttunut, ainakaan heti. Esimerkiksi Anni Swanin Lumolinna-sadun nykyaikaistettu ja modernisti kuvitettu versio ei välttämättä olisi matkannut Kangasniemeltä omaan hyllyyni, ellei se olisi ollut lukupiirin yhteinen kirja.
Suurin rakenteellinen muutos kirjablogissani ja sen kautta lukemisesta kirjoittamisessa on tapahtunut nyt loppuvuodesta. Päätin keskittyä sekä instagramissa että tässä blogissa kirjoihin, ja sen myötä osallistua myös muiden kirjabloggaajien keskusteluihin aiempaa enemmän. Se on ollut hyvä muutos. Kirjoitan perheestä edelleen välillä Perheen aika -blogiin ja diabeteksesta bloggaan Suomen Diabetesliiton Deeblogissa, mutta tämä Illuusioita jatkuu sellaisena kuin se alkoi: kirja-aiheisena blogina.
Instagramin kirjapäiväkirjaani selattuani haluan nostaa esiin vuodelta 2020 kuusi kirjaa, jotka ovat jättäneet erityisen vahvan muistijäljen ja olleet siis vahvoja lukuelämyksiä.
Alex Schulman: Unohda minut
Schulmanin toinen kirja, Polta nämä kirjeet, ilmestyi suomeksi tänä vuonna, ja sen myötä toivottavasti hänen edellinenkin teoksensa sai lisää lukijoita. Unohda minut on raastava kuvaus äidin alkoholismista ja siitä, miten se vaikuttaa lapsiin, etenkin kertojaan itseensä. Kuuntelin tämän äänikirjana kun olin vielä hoitovapaalla, ja tunsin ymmärtäväni monta asiaa myös äitiydestä ylipäätään.
Elizabeth Strout: Nimeni on Lucy Barton
Kuten moni muukin, myös minä löysin Elizabeth Stroutin tänä vuonna. Luin kolme hänen romaaniaan, ja pidin jokaisesta. Valitsin listalle Lucy Bartonin, koska toinen minua ihastuttanut romaani, Kaikki on mahdollista, on sukua Lucylle.
Antti Rönkä ja Petri Tamminen: Silloin tällöin onnellinen
Antti Röngän esikoisromaani kertoo rankasta kouluväkivallasta ja sen seurauksista pitkälle uhrin elämään. Tai niin olen kuullut, kirja on vielä lukemattomana hyllyssä koska en uskalla avata sitä ihan vielä. Röngän ja hänen kirjailijaisänsä kirjeenvaihtoromaani Silloin tällöin onnellinen kertoo siitä ajasta, kun Rönkä on kirjoittanut esikoisromaaniaan ja työstänyt sen avulla kokemuksiaan. Kirja itketti, ravisteli, raivostutti: miksi kiusaaminen on niin helppoa peittää, ettei kukaan aikuinen tiedä? Tätä teemaa enemmän kirjeissä käsitellään kuitenkin kirjoittamista ja sen vaikeutta ja riemua, ja pidin tästä tosi paljon.
Sara Stridsberg: Rakkauden Antartktis
Sarjassamme vuoden ahdistavimmat mutta myös parhaat kirjat voittaja on Röngän ja Tammisen kirjaakin huikeampi ruotsalaisen Sara Stridsbergin Rakkauden Antarktis. Huumekoukussa olevan, kuolleen prostituoidun tarina ei jätä tunteita kylmiksi.
Tommi Kinnunen: Ei kertonut katuvansa
Minusta on tullut suuri Tommi Kinnusen kirjojen ihailija, ja odotan hänen uusia romaanejaan aina suurella innolla. Tänä syksynä ilmestynyt Ei kertonut katuvansa saattaa nousta omassa listauksessani Kinnusen toistaiseksi parhaaksi kirjaksi. Hyllyssäni odottaa Anni Kytömäen Margarita, jonka on siis oltava todella hyvä, että ymmärtäisin miksi se peittosi Kinnusen Finlandia-kisassa.
Maya Angelou: I know why the caged bird sings
Maya Angeloun omaelämäkerrallisen kirjasarjan aloitusosa oli todella puhutteleva rotuerottelun, köyhän lapsuuden ja hyväksikäytön kuvaus. Luin lyhennetyn version, mutta olisin ollut kyllä ihan sen arvoista lukea täysi kirjakin. Lämmin, lämmin suositus tästä, ihan todella.
Entä kirjavuosi 2021?
Jo nyt kuluneena vuonna on helppo huomata, että aktiivisuus ig:n kirjagramissa muokkaa lukuvalintojani. Luettavaksi ajautuu entistä enemmän uutta, tuoretta kirjallisuutta, sellaisia kirjoja joista saan suosituksia. Se ei ole pelkästään toivottava asia, sillä niin kiva kun tuoretta kirjallisuutta onkin lukea, maailmassa on julkaistu paljon hyvää myös ennen vuotta 2019. Tähän yritän nyt kiinnittää huomiota alkavana vuonna, ja etsiä luettavaksi hyviä kirjoja myös valtavirran melko tuoreen tarjonnan ulkopuolelta.
Apunani lukemisen etsinnässä käytän Keski-kirjastojen uutta lukuhaastetta, joka julkaistaan 7.1.2021. Nyt aion ensimmäistä kertaa ottaa osaa myös suosituimpaan vastaavista kirjalistauksista, Helmet-lukuhaasteeseen. Sen pienempi, vain 25 kirjaa sisältävä versio voisi olla riittävä itselleni: ei liian laaja, ettei masenna, mutta ei myöskään liian pieni. Lukuhaasteita täytän samoin kuin tänä vuonna: ei ole tärkeää saada kaikkia kohtia täyteen, vaikka se onkin tähtäimessä. Iloisempaa on löytää uusia vinkkejä ja haastaa itseään lukemaan sellaista mihin ei muuten tarttuisi. Täysin häpeämättömästi myös laitan samaa kirjaa useampaan kohtaan, jos siltä tuntuu.
Instagramissa aktiiviset lukutoukat järjestävät myös omia lukuhaasteitaan. Jo huomenna starttaa esimerkiksi vahvat naiset -teemainen lukuhaaste, johon haluan osallistua. Näitä ilmaantuu pitkin vuotta.
Yksi tämän vuoden tavoite on kirjoittaa tänne enemmän myös ammattiin liittyvästä tietokirjallisuudesta. Toisin sanoen haluaisin tehdä arvioita blogiini yhä enemmän myös historian- ja kulttuurintutkimuksen kirjoista.
Toinen suunta ovat lastenkirjat: Topille luetaan koko ajan kirjoja, ja haluaisin kertoa meillä tykätyistä kirjoista vielä aiempaakin enemmän. Lastenkirjallisuus on genrenä minulle sen verran uusi tuttavuus (vasta 2-vuotta aktiivisesti käytössä), että sukellan sen aaltoihin ilolla ja uteliaisuudella.
Toisin sanoen Illuusioita pysyy vuonna 2021 monipuolisena kirjablogina, jossa kerrotaan niin aikuisille suunnatuista romaaneista kuin tietokirjoistakin, ja välillä hypätään taaperoikäiselle sopivaan lukemistoon. Toivottavasti pysyt mukana lukemassa jatkossakin!
Illuusioita 