Kotipaikkakunnallani Leivonmäellä on oma kansallispuisto, mutta sen reittien lisäksi paljon muitakin kauniita luontomatkailukohteita. Rutalahden kylässä sijaitseva Koskikaran kierros on kansallispuiston vieressä kulkeva luontopolku (saatan olla väärässä, mutta käsittääkseni Koskikaran kierros on siis luonnonsuojelualueella, mutta ei ihan kansallispuistossa), josta olen kuullut paljon kehuja, mutta jota en ollut ennen tätä viikkoa kiertänyt. Topin hoitopaikka sijaitsee Rutalahdessa, joten ajan päivittäin Koskikaran kierroksen opasteiden ohi. Riittävän monta kertaa kun kyltin näin, sain viimein aikaiseksi toteuttaa suunnitelman. Eräänä aamuna siis pakkasin aamupalan kassiin, vein Topin hoitoon ja suuntasin viettämään omaa hyvinvointiaamupäivääni luontopolulle.
Koskikaran kierrokselle lähtijä voi jättää auton Rutalahden (entisen) koulun pihaan. Polku alkaa sitä vastapäätä tien toiselta puolelta. Heti polun alkupäässä oleva Rutakoski oli pysäyttävä. Eihän pieni keskisuomalainen joki tietenkään mikään Imatrankoski ole, mutta veden voimakas virtaus, kosken valkoisena kuohuvat pärskeet ja kivikkoinen ranta pysäyttivät minut totaalisesti. Jos minulla oli Kajaanista paluun jälkeen ollut vähän vajetta luontoelämyksissä, niin Rutakoski paikkasi kerralla tämän puutteen.
Koskikaran kierros eteni kosken jälkeen pitkin Rutajoen vartta. Olin liikkeellä kauniina loppukesän aamuna kahdeksan jälkeen. Aurinko nousi, ilma oli kirpeästi alle kymmenasteinen, ja koskesta nousi sumua niin että tunnelma oli kuin suoraan sadusta. Kosken jälkeen joki rauhoittuu nopeasti. Söin aamupalaa joen poukamassa aivan peilityynen veden äärellä. Vähän matkaa eteenpäin oli sitten taukopaikka pöytineen, mutta en tiennyt siitä joten istuin vain joen rannalla.
Luontoon.fi -sivustolla Koskikaran kierros on merkitty keskivaikeaksi. Ihan pientä lasta en sinne ottaisi mukaan, sillä polku on paikoin kivikkoinen ja kantoja riittää myös niin että askelet pitää katsoa tarkkaan. Hyvät kengät ovat myös tarpeen. Kosken lähellä polku oli märkä ja kurainen, ja epäilen että kunhan syyssateet alkavat, nyt käyttämäni kevyet lenkkarit eivät enää riitä vaan retkeilykengät tai jopa kumisaappaat voivat olla paremmat. Koululainen varmasti jaksaa jo polun kulkea, etenkin jos on ennenkin liikkunut metsässä ja luontopoluilla. Reitin kestoksi mainitaan noin puolitoista tuntia. Minulla meni melkein kaksi, koska pysähtelin paljon, söin eväitä ja poimin mustikoitakin jonkin aikaa.
Reitti oli pääosin hyvässä kunnossa, mutta osa silloista oli osittain romahtaneet. Kaikista pääsi yli kuitenkin. Matkan varrella oli useita opastauluja, joissa kerrottiin joenrannan kasveista, eläimistä tai metsätyypeistä. En lukenut kaikkia, säästin osan seuraavaa kertaa varten.
Joen rannasta polku nousee viereiselle harjulle, ja maasto vaihtelee mäntykankaasta suohon, kuusimetsään ja varmaan siinä ehti olla lehtoakin välissä. Sienestäjille reitin loppuosa varmaan tarjoaisi aarteita – minä en osaa sitä hommaa joten keskityin mustikoiden poimintaan. Rutakosken kohina alkaa pian taas voimistua, ja reitti palaa takaisin kosken äärelle, missä sen voimaa voi vielä jäädä hetkeksi ihailemaan ennen kotiinpaluuta.
Tutkijan työhyvinvointi on aika paljon omissa käsissä, sillä työtä tehdään paljolti itse itseä johtaen ja aikatauluja itse suunnitellen. Monien kollegoiden kanssa on puhuttu siitä, ettei omasta jaksamisesta huolehtiminen ole kovin helppoa, vaikka siitä muistutellaan ja puhutaan paljon. Koskikaran kierroksen kiertäminen oli toimiva yksinäistä työtä tekevän apurahatutkijan (työ)hyvinvointiteko. Ilmaisena ja koronattomana se sopii myös tähän outoon aikaan jota nyt elämme.
Lisätietoja polusta löytyy Luontoon.fi -sivustolta sekä Rutalahden kylän kotisivuilta. Polun nimikkolinnusta koskikarasta taas voit lukea lisää esimerkiksi Luontoportista.
Kaikki postauksen kuvat on otettu omalla iPhonellani, enkä tavoistani poiketen muokannut niitä lainkaan. Kuten kaikki varmasti ymmärtävät, kuvat eivät millään tasolla tee oikeutta luonnon kauneudelle.
Illuusioita 