Lomakauden jälkeen palattiin työn ja hoidon arkeen meidänkin perheessämme. Paitsi ettei palattu, sillä kuluneen kevään jälkeen asiat eivät ole ennallaan, vaikka niin toivoisikin.
Minä jatkan pääosin etätöissä. Jyväskylän yliopistolla koronarajoituksia puretaan varovasti ja asteittain. Kuulun ryhmään, joka voi aivan mainiosti työskennellä kotona, ja tekisin etätöitä muutenkin paljon. Kun yhteishuoneemme käytöstä sovittiin, ilmoitin etten tarvitse työhuonepaikkaani jatkuvasti. Itse asiassa kaikki huoneemme asukit tekevät paljon etätöitä, joten vuorottelusta oli helppo sopia.
Käyn kaupungissa nyt kerran viikossa, välillä useammin jos tulee jotain erityistä. Tämä on ihan hyvä järjestely. Ehdin nähdä ystäviä ja hoitaa asioita kaupunkipäivinä, tulostaa tai käydä kirjastossa, tai päivittää koneen yliopiston verkossa. Päivä viikossa on ihan riittävä.
Lapsi palasi hoitoon viikko sitten. Hänen päivähoitoyksikkönsä on pieni, ja paluu on sujunut ihan odotetusti. Varotoimet kunnan päivähoitopaikoissa jatkuvat, mutta monia niistä on alle 2-vuotiaan kanssa vaikea noudattaa. Esimerkiksi isommat lapset tuodaan ja haetaan ulkoa, mutta pienet – kuten meidän poika – on saatettava eteiseen asti, muuten ei oikein aamut onnistu. Alle 2-vuotiasta on myös vaikea opettaa yskimään tai aivastamaan kainaloon tai nenäliinaan. Käsien pesusta hoitopaikassa huolehditaan todella hyvin, olen huomannut. Samaa aktiivisuutta koetan muistaa pitää yllä käsihygieniassa myös täällä kotona.
M jatkaa töitään kuten tähänkin asti. Hän pesee käsiään ahkerasti eikä tapaa paljon ihmisiä. Hän tekee etätöitä joka viikko, mutta ei voi siirtyä kokonaan etätöihin tehtävänsä vuoksi.
Jään odottamaan lapsen flunssakierrettä, josta olen kuullut niin paljon varoittelua kaikilta pienten lasten vanhemmilta. Se on varmasti tulossa, vaikka kuinka on pieni päivähoitoryhmä. Onneksi oma työni on melko joustava. Jos epidemia ei pakota meitä eristykseen isovanhemmista kovin pitkäksi aikaa, Topi voi myös viettää nuhapäiviä mummulassa. Hoitoon ei nyt voi viedä jos nenässä on yhtään tippaa.
Tämä lievienkin oireiden seuranta on uutta normaalia, johon on vaan jotenkin totuttava nyt. Sain viime torstaina äkillisen nuhan. Se puhkesi nopeasti, oli mielestäni melko raju, ja olin huonovointinen. Kuumetta ei noussut, mutta näköhäiriöitä, pään huminaa, lihassärkyä ja armoton väsymys. Soitin varmuuden vuoksi terveyskeskukseen perjantaina ja sain ajella saman tien koronatestiin Jyväskylään. Se oli nopea mutta epämiellyttävä kokemus, ja toivon ettei enää montaa kertaa tarvitse mennä. Lisäksi toivon, ettei minun tarvitsisi viedä lastani siihen testiin.
Nuha parani lauantaina ja testitulos tuli sunnuntaina tekstiviestillä kännykkään. Kätevää. Oli jokseenkin selvää, ettei minulla ole koronaa (kun en juuri missään käy, eikä täällä suunnalla ole uusia tapauksia juuri nyt). Silti testiin pääsi heti. En tiedä vaikuttiko ykköstyypin diabetes siihen, mutta luulen että ei; nyt testataan kaikki jotta tartuntaketjut saadaan pysäytettyä heti eikä myöhemmin.
Välillä minua pelottaa enemmän kuin ehkä haluaisin myöntää. Välillä taas pystyn suhtautumaan rennosti ja asiallisesti. Toivoisin kuitenkin, että saisimme pidettyä toisen aallon mahdollisimman matalana, ja sen vuoksi teen oman osani tartuntojen välttämisessä. Lähiviikkoina ohjelmassa on kuitenkin kahdet pienet rapujuhlat sekä yhdet tai kahdet ylioppilasjuhlat. Yksi ystäväperhe jäi kesällä tapaamatta, ja olisi kiva kutsua heidät meille vielä tässä lähiviikkoina. Mutta kaikesta kivastakin tingitään, jos suositus on pysyä kotona.
Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen sivuilta löytyy kaikkein luotettavin ja ajantasaisin tieto koronaviruksesta, niin leviämisestä, oireista, tartuntatilanteesta, ennaltaehkäisystä kuin jaksamisesta ja huolestakin.
Illuusioita 