Muutamia luettuja

IMG_7951
Anna-Elina Isoaro, Tove Jansson ja Kari Hotakainen. Tai siis heidän kirjansa.

Maaliskuussa luin yllättävän paljon. Koska aika ei riitä kirjoittamaan kaikista erikseen, tässä muutama teos yhteispostauksena lyhyillä maininnoilla.

Anna-Elina Isoaron runokokoelman Rakkautta ja vasta-aineita. Runoja äidiksi tulemisesta (2016) lainasin hetken mielijohteesta kirjastoreissulla. Muistin, että Keskikirjastojen lukuhaasteeseen kuuluu myös kotimaista runoutta. Mielessäni olin suunnitellut siihen kohtaan ihan eri kirjan, mutta Isoaron kokoelman alaotsikko oli lupaava. Äitiyden kysymysten keskellähän itsekin päivittäin painin, ja kysymyksiin on harvoin vastauksia tällä keskeneräisyyden oppimatkalla.

Isoaron runokokoelma oli kyllä aika pettymys. Yksikään runo ei oikeastaan puhutellut minua, vaan jäin teksteistä etäälle. Runojen puhe äitiydestä oli liian henkevää minulle, tai jollain tapaa jäin kyydistä jo alkumetreillä. Ei minun tyyliäni siis lainkaan.

Anna-Elina Isoaron runokokoelmalla kuittaan Keskikirjastojen lukuhaasteen kohdan 4. Kotimainen runokirja.

Lukuhaaste mielessäni olin katsonut kotihyllystä valmiiksi Tove Janssonin kirjan Kuvanveistäjän tytär (Bildhuggarens dotter, 1968). Vuonna 1914 syntyneet Janssonin lapsuusmuistoihin perustuva teos ilman muuta sopisi haasteen kohtaan, jossa luetaan 1920-luvulle sijoittuvaa kirjaa. Mutta kuinkas sitten kävikään: aloitin lukemisen ja tajusin, että olen lukenut kirjan aiemminkin, vaikka en sitä kannen perusteella muistanut.

En siis saanut tätä mukaan lukuhaasteeseen, mutta luin sen silti loppuun, koska kyse on ihanasta kirjasta. Novellimaisten lukujen päähenkilö, kertojaminä kuvaa maailman lapsen näkökulmasta mielikuvituksellisesti ja vilpittömästi. Boheemin perheen arki tuo monesti väistämättä mieleen muumiperheen.

Autoilu vähentyi kertarysäyksellä neljä viikkoa sitten, joten äänikirjojen kuuntelukin tyrehtyi. Vähitellen sain kuitenkin kuunneltua loppuun Kari Hotakaisen Juoksuhaudantien (kirja 2002). Se oli kyllä juuri niin hyvä kuin muistinkin, mutta äänikirjana lopetus tuli vähän nopeasti. Lukiessa siihen olisi ollut helpompi palata pureskelemaan ja miettimään.

Näiden jälkeen tartuin kotihyllystä kirjaan, jota olen jo monta vuotta ihaillut ulkonäöltä, mutta joka on tähän asti jäänyt lukematta.

IMG_7952

Turun yliopiston Suomen historian professorin Kirsi Vainio-Korhosen teos Sophie Creutzin aika. Aateliselämää 1700-luvun Suomessa (2008) on sujuvalukuinen naisten, lasten ja arjen historiaa käsittelevä teos. Valistuksen vuosisata, 1700-luku on minulle aika vieras aikakausi, joten sikäli saatoin upota kreivitär Sophie Creutzin elämäntarinaan avoimin silmin ja ilman ennakko-odotuksia.

Pidän siitä, millä tavoin Vainio-Korhonen kertoo myös historiantutkijan lähteistä ja niiden käytöstä. Kaikkea ei voida tietää juuri kreivitär Sophien elämästä, mutta yhdistelemällä tietoja hänen läheisistään sekä omasta yhteiskuntaluokastaan yleensä saadaan varsin kattava kuva siitä, millainen hänen elämänsä on voinut olla.

Koska tämän ajan nimistö ja henkilöt eivät olleet minulle ennestään tuttuja, menin välillä sekaisin aatelisperheissä ja suku- ja kummikytköksissä, mutta ei se paljoakaan haitannut. Nyt kun sain tämän luettua, haluaisin lukea myös teoksen ”jatko-osan” (vaikka ei kai se varsinaisesti sitä ole) Sofie Munsterhjelmin aika, joka käsittelee 1800-lukua naisten arjen näkökulmasta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.