Tilanne koronaviruksen kanssa tiivistyi aika nopeasti sen jälkeen, kun edellisen kerran siitä kirjoitin. Nopeassa tahdissa yliopisto siirtyi etätyösuositukseen, mainitsemani väitös striimattiin verkkoon ja tällä hetkellä koko yliopisto on suljettu. Kaikki opetus toteutetaan etänä ja verkossa, samoin seminaarit ja muut kokoukset, jopa laitoksen yhteiset kahvitauot.
Kun valtioneuvosto suositteli vanhempia ottamaan lapset pois päivähoidosta ja koulusta, jos se on mahdollista, oli ihan selvä asia että jään kotiin Topin kanssa. En ollut ehtinyt vielä tehdä mitään kovin suuria liikkeitä rikkonaisen äitiyslomalta paluun jälkeen, niin että minun oli aika helppo jäädä kotiin. Asiaa helpotti myös se, että kaikki konferenssit ja muut tapahtumat peruttiin kesään asti.
Teen nykyään töitä vain iltaisin lapsen nukahdettua, jolloin jaksan puolesta tunnista tuntiin vielä ajatella jotain järkevähköä. Käytännössä yleensä vain käyn saapuneet sähköpostit läpi ja reagoin niihin, joihin on reagoitava. Uutta tutkimusta en ole tehnyt, enkä jaksanut lukea riviäkään tutkimusta.
Pian on kuitenkin pakko. Toukokuussa odottaa ensimmäiset deadlinet. Minun on kohta alettava töihin ja löydettävä viikoista ne hetket, jolloin keskityn ajattelemaan, luen ja kirjoitan. Koronaeristys on alleviivannut vielä aiempaakin tehokkaammin minulle Topin isovanhempien merkitystä: Topi on aina ollut tervetullut mummun ja papan luo, jos minulla on ollut jotain omaa menoa. Nyt emme voi mennä sinne, joten olen tosi paljon Topin kanssa vain kahdestaan. Topin isän etätyöpäivät ovat kyllä lisääntyneet, mutta edelleen hän on tiiviisti töissä ja osan viikosta eri paikkakunnalla.
Tiedostan kuitenkin, että vaikka työni eivät juurikaan tällä hetkellä etene, ja vaikka pääni meinaa välillä hajota yksinäisyydestä, pääsemme meidän perheessä vähällä tässä kriisissä. Topi on kuitenkin vielä niin pieni, että viihtyy kohtalaisesti vanhempien seurassa, vaikka kaipaakin kavereita. Meidän ei tarvitse ohjata etäkoulua, ja minun työtilanteeni on tosiaankin aika helppo juuri nyt.
Koetan olla valittamatta liikaa ja keskittyä siihen, mikä on hyvin. Näinä viikkoina Topi tai kukaan muukaan meistä ei ole ollut edes nuhassa kertaakaan (toisin kuin niinä viitenä viikkona kun Topi oli hoidossa), koronaeristys nostaa esiin ihanan yhteisöllisiä piirteitä erityisesti sosiaalisessa mediassa, ja yksivuotias on ihanan herttaisessa iässä niin että hänen kanssaan on pääosin ihan kivaa. Olemme kokanneet ja leiponeet. Olen kokeillut joogaa muutaman kerran ja panostanut pääsiäiskoristeisiin kotona.
Kaikki on ihan hyvin.
Illuusioita 