Palasin eilen vanhempainvapaalta töihin. Tammikuu oli muutosten kuukausi, joka huipentui helmikuun alkuun. Tammikuussa muutimme Kajaanista takaisin kotikyläämme (jälleen M:n töiden vuoksi). Pari viikkoa totuttelimme uuteen kotiin taaperon kanssa, ja sitten se alkoi, uusi arki. M on osan viikosta Mikkelissä, taapero eli T on päivähoidossa pitkiä päiviä ja minä pendelöin Jyväskylään ja teen töitä osin etänä.
Tämä uusi alku jännitti minua aika paljon. Kaksi päivää on nyt takana, ja osa asioista on sujunut hyvin, osa huonommin. Teen nyt alkuun vähän lyhyempiä päiviä, jotta T:n hoitopäivät eivät alusta asti venyisi yhdeksään tuntiin.
Hyvin menee:
- olen saanut raivattua yli 2700 sähköpostia saapuneet -kansiosta
- en ole saanut ahdistusta tekemättömien töiden määrästä ja kiireestä ja riittämättömyydestä
- avaimet ja yliopiston tunnukset toimivat ja pääsin takaisin samaan työhuoneeseen
- olen motivoitunut ja iloinen
Kehittämistä vielä vaatii:
- en ole tarttunut kunnolla arjen aikatauluttamiseen, koska se toisi esiin edellisen listan toisessa kohdassa mainitut tunteet
- T jää itkien päivähoitopaikkaan, vaikka se on ihana ja hän on vierailuillamme tykännyt sekä paikasta, muista lapsista että hoitajista
Äitiys ja perhevapaa olivat erilaisia kuin odotin, ja blogit jäivät sivuun. Vähitellen koetan tätä harrastusta elvyttää, koska kirjoittaminen on henkireikäni. Muutto takaisin entiseen kotiin – ja nyt tarkoituksena olla ja pysyä – tarkoittaa, että kunhan ehdin ja kykenen, elvytän myös Minun nurkkani maailmassa. Viime viikolla jo jatkoin taaperon kuulumisista kertomista Perheen ajassa. Tänne yritän päivittää sekä työhön liittyviä kuulumisia että kirjapostauksia.
Illuusioita 