Helmikuussa luin vain yhden kirjan, joten lykkäsin luettujen listaamista maaliskuun loppuun. Lukutahti on tällä hetkellä noin kirja per kuukausi, mutta äänikirjat täydentävät mukavasti arjen kirjaseikkailuja. Helmikuussa liityin Storyteliin, ja äänikirjat kuuluvat päivittäiseen arkeen. Kuuntelen niitä vaunulenkkien lisäksi esimerkiksi vauvaa päiväunille nukuttaessa tai arkiaskareita tehdessä kun vauva nukkuu.
Tässä helmi- ja maaliskuussa luetut kirjat:
- Elena Ferrante: Kadonneen lapsen tarina
- Tiina Huttu ja Kirsi Heikkinen: Pää edellä. Näin tuet lapsesi aivojen kehitystä.
- Heidi Köngäs: Sandra
Ja kuunnellut kirjat:
- Kaari Utrio: Seuraneiti
- Mika Waltari: Tähdet kertovat, komisario Palmu
- Jani Toivola: Kirja tytölleni
- Enni Mustonen: Paimentyttö
Sekä kuunnellessa että lukiessa pyörittelen mielessäni ajatuksia, joista haluaisin kirjoittaa, mutta harvakseltaan näitä tekstejä ehtii ja jaksaa nykyään rustata – Jani Toivolan kirjaan liittyen ehdin jo aloittaakin, mutta ajatus katkesi ja hukkui ennen kuin ehdin saada sitä etenemään. Jatkuvasti kuitenkin postauksia suunnittelen, joten eiköhän lopulta aina jokin ehdi valmiiksi asti.
Yksi kommentti artikkeliin ”Helmi-maaliskirjat”