Sain hyvältä ystävältä vauvaonnittelukortin ja paketin, joka sisälsi poikkeuksellisesti lahjan minulle, ei niinkään vauvalle kuten suurin osa onnittelulahjoista hyvästä syystä on. Hän lähetti lyhyitä tekstejä sisältävän pienen kirjan nimeltä Lasten oppeja äideille (2018). Kirjan tekstit on toimittanut Sanna Wikström, joka on perustanut Hidasta elämää -sivuston. Kirjan muut kirjoittajat ovat kyseisen sivuston kirjoittajia.

Seuraan itsekin Hidasta elämää -sivun instagram-tiliä, vaikka välillä sen henkisyys meneekin hiukan sivuun omasta tavastani ajatella ja elää. Mutta tämä kirja osui kyllä hermoon ja tuli tarpeeseen. Ensinnäkin joulukuussa olin täysin kykenemätön lukemaan pitkiä tekstejä, joten kirja joka sisäsi vain muutaman sivun mittaisia ajatelmia ja tekstinpalasia, sopi todella hyvin sen hetkiseen mielentilaani. Toiseksi joulukuussa hormonimylläkän takia en kyennyt ajattelemaan mitään muuta kuin vauvaan liittyviä ajatuksia, joten äitiysaiheinen kirja toimi siinäkin mielessä tosi hyvin. Luin kokoelmaa hitaasti, luku kerrallaan, itkin välillä kun jokin kohta kolahti tosi hyvin ja sain apua omien tunteitteni sanoittamiseen.

Kirjassa on monta kohtaa, joita haluaisin siteerata tähän. Esimerkiksi olotilani synnytyslaitoksella, kun vietin viikon sisällä sairaalassa tajuamatta ulkomaailmasta mitään, on ollut vaikeasti selitettävä. Susanna Erätuli kuvaa sitä mm. näin:

Kun lapsi syntyy, taivaan ikkuna aukeaa hetkeksi. Kun katsot pihalle, huomaat ihmisten kulkevan normaaleja ratojaan kouluun, töihin,  bussipysäkille. Tavallinen elämä jatkuu, mutta sinä tunnet jotain muuta – elämän ihmeen. Rajalla ajantaju taipuu ja ajattomuus virtaa hetkeen. Mikään ei ole tavallista.

Eniten olen käyttänyt kirjaa sanoittamaan ahdistustani siitä, miten rajusti elämäni on kuukaudessa muuttunut. Vaikka tiesin, että mikään ei ole lapsen syntymän jälkeen kuten ennen, muutoksen kokeminen konkreettisesti ja siihen sopeutuminen on ollut vähän kivuliasta. Yritän kuitenkin, ja uskon että ajan kanssa tämä lutviutuu paremmin. En ehkä ole niin vapaa tekemään mitä haluan, mutta kuten Eevi Minkkinen kirjassa toteaa, voin valinta suhtautumiseni.

Olen luopunut entisestä elämästäni mutta saanut nykyisen. Olen luopunut siitä, että saisin tulla ja mennä, miten haluan, mutta sain tilalle jotakin, mikä on maailman tärkein syy olla läsnä siellä, missä on, sellaisena kuin on.

En halua hehkuttaa liikaa, koska ihan kaikki tästä kirjasta ei sopinut minun pirtaani. Esimerkiksi tietty joogahenkisyys on minulle vierasta, enkä osaa meditoida tai hakea sisäistä rauhaa sillä tavoin. Se ei silti tarkoita, ettenkö kunnioittaisi sen kaltaista henkisyyttä – se vain ei ole minun juttuni, ja sen vuoksi osa teksteistä meni ohi minulta. Lisäksi paikoitellen teksteissä oli riveillä tai rivien välissä äitiyden kohottamista tietynlaiseen jumalattaruuteen, ja juuri sitä olen koettanut välttää ja pysyä kaukana liiasta äitiyden pyhittämisestä (tässä avuksi on mm. Irene Naakan kirja Hullu kuin äidiksi tullut). Äitiys on rooli johon koetan mahtua, mutta mitään yliluonnollista tai maagista tässä ei ole. Päin vastoin, äitiys sisältää raskausajasta asti käsittämättömän määrän kaikkea hyvinkin maallista ja konkreettistä kuten monenlaisia eritteitä, kipua, väsymystä, kyyneliä sekä ahdistusta ja muita tunnemyrskyjä – ja jälleen lisää eritteitä sekä vauvasta että äidistä.

Kuitenkin juuri tuon väsymyksen ja konkreettisesti elämän perusasioihin pysähtymisen aiheuttaman kuormittuneisuuden sekä ison elämänmuutoksen takia tarvitsen muistutusta siitä, että on syytä yrittää nähdä tämän sumun läpi elämän värejä, ja koettaa – vaikka väkisin – nähdä kaiken kauneus ja hakea henkistä hyvinvointia. Välillä väsymys on voittamassa ja näen vain mustaa, mutta koetan muistaa Eveliina Salosen viestin:

Henkinen tila ja väljyys, avoimuus, joustavuus ja hengittävyys auttavat näkemään ja arvostamaan värien kirjoa. Pysähtymällä ja hellittämällä hetkeksi kerään itseni henkisesti yhteen paikkaan ja teen havaintoja ympärilläni. Huomaan tumman luumun ja tumman viininpunaisen eron ja kaikki harmaan eri sävyt. Henkinen avoimuus lisää kykyäni selviytyä hektisessä elämässä ja auttaa minua myös uusiutumaan. Uskaltamalla heittäytyä elämän väreihin, niihin tummiinkin, asiat alkavat taas tuntua joltakin ja elämä alkaa maistua.

Uskon, että tämä kirja tulee auttamaan minua myös tämän pikkuvauvavaiheen jälkeen. Äitiys on jatkuvaa muutosta lapsen kasvaessa ja kehittyessä, ja kirjasta voi ammentaa paljon myös myöhemmin. Siksi kiitos ❤ ystävälleni, joka tämän lähetti – tämä kirja jos jokin on kestävä lahja.