Joël Dicker: Totuus Harry Quebertin tapauksesta

”Meistä tulee uskomattoman onnellisia, Harry. Minusta tulee sinun vaimosi. Sinusta tulee suuri kirjailija. Ja menet opettamaan yliopistoon. Minä olen aina haaveillut, että pääsisin yliopiston opettajan rouvaksi. Sinun vierelläsi olisin maailman onnellisin nainen. Ja meillä olisi iso koira, auringonkeltainen, labradorinnoutaja, jonka nimi olisi Storm. Odota minua, odotathan?” Ja minä vastasin: ”Jos on tarpeen, minä odotan sinua vaikka koko ikäni.” Ne olivat hänen viimeiset sanansa. Sitten minä nukahdin, ja kun heräsin, aurinko oli laskemassa ja Nola oli kadonnut.”

Joskus tulee vastaan kirjoja, joihin tarttumista lykkää ja lykkää, ja sitten kun viimein ryhtyy asiaan, katuu ettei tehnyt sitä aiemmin. Sveitsiläisen Joël Dickerin läpimurtoteos Totuus Harry Quebertin tapauksesta (La vérité sur l’affaire Harry Quebert, 2012, suom. 2014) on tällainen kirja. Tiiliskiven paksuinen pokkari on odottanut hyllyssäni vaikka kuinka kauan, mutta miksi, oi miksi en tajunnut tarttua siihen aiemmin? Juuri nyt, pari päivää viimeisen sivun jälkeen, olen edelleen vaikuttunut. Ajattelen ehkä jopa, että jos tänä vuonna suosittelen ihmisille yhtä kirjaa, niin se olisi tämä. (No, ehkä myös Anneli Kannon Veriruusut, mutta ihan eri syistä.)

Kirjailija Harry Quebertin puutarhasta löytyy 30 vuotta aiemmin kadonneet tytön Nola Kallagherin ruumis. Paljastuu, että Quebertilla on ollut aikanaan suhde tuolloin 15-vuotiaaseen Kallagheriin, ja Quebert pidätetään murhasta epäiltynä. Hänen ystävänsä, nuori kirjailijanalku Marcus Goldman ei usko Harryn syyllisyyteen, ja alkaa selvittää vanhoja tapahtumia. Pikkukaupungin salaisuudet alkavat paljastua vähän kerrallaan. Joku tai jotkut eivät halua, että Marcuksen tutkimus etenee. Kuka tappoi Nola Kallagherin ja miksi? Voiko 34-vuotiaalla ja 15-vuotiaalla olla rakkaussuhde? Onko rakkaus avain kaikkeen vai pahan alku ja juuri? Entä mikä on kirjailijan paratiisi?

Goldmanin tarinan juoni laajenee ystävän puolustuksesta monisyiseksi tapahtumaketjuksi, johon on sekaantunut enemmän henkilöitä kuin pienestä kaupungista uskoisi löytyvän. Tarina kulkee eri aikatasoissa, ja myös kerronnan tasot ja kertojaäänet vaihtuvat Goldmaninsta Quebertiin sekä tarvittaessa muihin. Sekaannuksien vaaraa ei kuitenkaan ole, tämä on lukijaystävällinen lukuromaani parhaasta päästä.

Murhamysteerin lisäksi Totuus Harry Quebertin tapauksesta on kirja kirjoittamisesta ja kirjailijoista. Ja on se myös kirja rakkaudesta, joskin rakkaus näyttäytyy sivuilla todella monenlaisessa muodossa, eikä Dicker julista vain yhdenlaista oikeaa tapaa rakastaa ja tulla rakastetuksi.

Tämä todella vei minut mukanaan, kulki mielessä päivisin ja tuli uniin. Aamuöiden valvottuina tunteina (nyt kun tämän syksyn valvomisteni syykin on kerrottu julkisesti) en voinut lukea Harry Quebertia, sillä olisin varmasti vain valvonut koko yön lukien tarinaa eteenpäin. Yöllä on parasta lukea jotain ei niin kovin koukuttavaa, jotta nukahtaminen uudelleen on ylipäätään mahdollista.

Cmorella on juuri julkaistu kirjaan pohjautuva tv-sarja (traileri YouTubessa, HS:n arvio täällä). Aina kun näen sen mainoksen, mieleni tekee nähdä sarja, vaikka ensin ajattelin etten voisi kuvitella tätä filmattuna. Mutta saa nähdä, riippuu nyt lähiviikkojen muista muuttujista ostanko Cmorelta sen verran katseluaikaa, että näkisin tv-sarjankin.